Mitä jos et sittenkään antaisi kivun voittaa?

Kipu kuuluu elämään - kärsimys ei

FysioKulman Fysioterapeutti Jyri Mäkitalolle ja markkinointipäällikkö Antti Roiviolle ihmisten hyvinvointi on sydämen asia.

Jokainen ihminen kokee joskus elämässään kipua. En ainakaan itse tunne ihmistä, jota ei olisi koskaan koskenut esimerkiksi päähän tai selkään. Tai kukapa ei olisi joskus kaatunut tai kolhinut itseään. Ja auts – silloin sattuu. Ohimenevä kipu on helpompi unohtaa, mutta auta armias, jos kärsit vaikkapa migreenistä tai pitkäkestoisesta iskiaskivusta. Nämä molemmat kipulaadut ovat ainakin itselle valitettavan tuttuja.

Minusta yksi asia, joka auttaa hallitsemaan kipua, on tieto siitä, mistä kipu johtuu ja miten sitä ehkä voi helpottaa. Tästä syystä olin enemmänkin kuin innoissani, kun minulle tuli tilaisuus osallistua kivusta kertovaan luentoon. Luento järjestettiin savonlinnalaisen fysioterapiayritys FysioKulman tiloissa ja sen piti fysioterapeutti Jyri Mäkitalo. Ja pääsinpä myös kokeilemaan paria tehokasta hoitomuotoakin. Kaiken kaikkiaan huippupaikka: ainutkertaista osaamista ja moderneja laitteita, joita ei ihan joka kaupungista löydy.

Kivulla on monta syytä

Vaikka ajattelin tietäväni kivusta yhtä ja toista, huomasin suorastaan ahmivani tietoa, jota Jyri tarjoili ammattitaidolla ja leppoisalla asenteella sekä hyvillä esimerkeillä höystettynä. Selväksi tuli, että kipu ei ole mikään yksiselitteinen asia. Jyri jakoi kivun seitsemään lajiin sen perusteella, mikä kivun aiheuttaa. En lähde toistamaan esitelmää tässä kirjoituksessa. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää tiedostaa, mikä kivun on aiheuttanut, koska sen mukaan sitä kipua voidaan lähteä hoitamaan.

Perusasiat kuntoon

No – tunnustan, että ainakin migreenin hiipiessä, kipitän lääkekaapille aika nopeasti. Jyrikin korosti, että lääkkeet ovat usein kivunhoidossa tärkeässä roolissa, mutta lisäksi kannattaisi luoda katsaus ihan arkielämän perusjuttuihin, jotka vaikuttavat kipuun. Perusasiat ovat niinkin ”tylsiä” kuin riittävä uni, hyvä ravinto ja liikunta. Allekirjoitan. Migreeni iskee varmimmin, kun olen nukkunut huonosti, verensokeri on päässyt laskemaan ja olen istunut tietsikan edessä yhteen putkeen sen viisi tuntia. Yksin ei näitäkään perusasioita tarvitse pähkäillä, ja yksilöllistä opastusta ravitsemukseen ja liikkumiseen saa vaikkapa PT-valmentajalta tai fysioterapeutilta.

Kivulle kyytiä huipputaidoilla ja -laitteilla

Fysioterapeutti Mirja Pöllänen näyttää, miltä LPG-hoito tuntuu iholla.

Mutta, kyllä kivun taltuttamiseen löytyy fysioterapian parista myös ”järeämpiäkin” keinoja. Jyri muistutti, että fysioterapeutit ovat muun muassa kivun asiantuntijoita, onhan kipu yksi yleisimmistä syistä, miksi fysioterapeutille tullaan. FysioKulmassa kivunhoitoon on pureuduttu erityisen huolella, ja 17 työntekijän yrityksessä (yksi heistä työskentelee Helsingissä) löytyy laaja-alaista ja ajankohtaista osaamista asian tiimoilta. Otetaan esimerkiksi akupunktio. Moni voi vielä ehkä vierastaa neulojen tökkimistä kehoon kivunhoitomuotona, mutta luentoa kuuntelemassa ollut rouva totesi sen olevan hänelle yksi tärkeimmistä keinoista hallita omaa kipua ja pitää lääkkeiden määrä kohtuullisena.

Fysioterapeutti Jyri Mäkitalo kuuntelee tyytyväisenä asiakasta, joka on saanut ison avun kipuunsa akupunktiosta.

Tehokkaaksi käytännössä todettuja ”erikoisempia” hoitoja ovat myös esimerkiksi LPG-hoito ja uutena tulokkaana Shockwave-hoito – muun muassa. Eikä tässä kohtaa voi unohtaa sitä perushierontaa tai muitakaan käsillä tehtäviä hoitoja. Omakohtaisesti voin sanoa, että säännöllisellä niska-hartia-alueen käsittelyllä pysyy jännityspäänsärky poissa.

LPG laittaa kuonat liikkeelle, vähentää turvotusta - ja lievittää kipua

No – olihan minun myös päästävä kokeilemaan erilaisia hoitoja. Alipainehoitoa olin pienessä määrin testannut aikaisemminkin, ja todennut sen tehokkaaksi. LPG on alipainehoidon aatelia, ja oli huikeaa päästä fysioterapeutti Mirja Pölläsen osaaviin käsiin. Alunperin tämän hoidon on kehittänyt ranskalainen insinööri, joka halusi tehokkaan hoidon arpikudosten ja palovammojen hoitoon. Pian tuli ilmi, että hoito tehoaa paitsi arpiin, myös muihin kehon ongelmiin. Pehmytkudostasolle menevä käsittely vilkastuttaa verenkierota ja aineenvaihduntaa. Tämä puolestaan vähentää turvotusta ja lievittää kipua. Pitkään LPG-hoitoja tehnyt Mirja kertoi, että asiakkaat ovat saaneet ison avun muun muassa fibromyalgian aiheuttamiin kipuihin, leikkauksen jälkikipuihin ja erilaisiin turvotuksesta aiheutuviin kipuihin. Hoito nopeuttaa myös urheiluvammojen paranemista. Kivusta kärsivälle henkiölle on tärkeää, että hoito ei enää aiheuta kipua. Kokemuksesta voin sanoa, että LPG-hoito tuntui erittäin miellyttävältä.

LPG-hoidossa asiakas pukeutuu istuvaan sukkapukuun, jonka pinnalta hoito voidaan tehdä turvallisesti ihoa ärsyttämättä. Itse laitteessa on motorisoituja rullia, jotka muokkaavat alipaineen avulla pehmytkudoksia. Hoitaja valitsee ongelmanmukaisen hoito-ohjelman, esimerkiksi rullien koot, pyörimissuunnat ja sopivan tehon.

No miltä hoito sitten tuntui? Kuten jo totesin: erittäin miellyttävälltä. Mirja sanoikin, että LPG sopii sellaisille henkilöille, jotka tykkäävät lempeästä, mutta tehokkaasta hoidosta. Ja voin kertoa, että muun muassa aineenvaihdunta lähti liikkeelle... Samoin illan kuntosalitreeni sujui tavallista kevyemmän tuntuisesti. Niin, ja lihakset eivät kipeytyneet ollenkaan kohtuu tiukan penkkitreenin jälkeen. Ehdottomasti suosittelen. Ja kuten Mirja totesi: monelle tämä hoito on osoittautunut viimeiseksi, mutta toimivaksi oljenkorreksi. Lisäksi naisille vinkiksi: LPG sopii myös kosmeettisiin tarkoituksiin. Moni nainen on löytänyt tästä hoidosta tehokkaan avun joskus kivuliaaseenkin selluliittiin sekä iän tuomiin muutoksiin kasvoilla ja kehossa. LPG-hoidosta lisää voit lukea täältä.

Alter G

Kevennystä keholle. Tältä tuntuu siis kävellä kuussa. Allekirjoittanut ottaa tuntumaa Alter G -laitteeseen Jyri Mäkitalon opastuksella.

Pääsin kokeilemaan myös Alter G -laitetta, joka on painokevennetty juoksumatto. Laite sopii esimerkiksi treenaamiseen leikkauksen jälkeen. Jokainen, jolla on murtunut vaikkapa jalka, tietää, että varaaminen parantuvan jalan päälle pelottaa. Se puolestaan saattaa aiheuttaa kehoon virheasentoja ja kipuja. Alter G -laitteessa varaamista voi harjoitella turvallisesti ilman pelkoa kivusta. Oli muuten veikeä tunne, kun omasta painosta putosi 80 % pois. Voin kertoa, että juoksu tuntui kohtuullisen kevyeltä.

Summa summarum: kivun ei tarvitse olla isäntä

Jyri harmitteli, että vieläkin tulee esiin joskus ajatusta fysioterapiasta pakkopullana, joka on lääkärin määräyksestä käytävä läpi esimerkiksi ennen leikkausta tai sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että fysioterapeuttien osaamisella voidaan kipu poistaa tai vähentää sitä huomattavasti, ja estää vaikkapa se kivun kroonistuminen.

Kipu kuuluu elämään, mutta kärsimys ei! Se, että kivusta ei tule kärsimystä on taas puolestaan yksi FysioKulman toiminnan päämääristä. Minun on pakko tunnustaa, että FysioKulman panostus osaamiseen ja huippulaitteisiin teki minuun todella ison vaikutuksen. Ja se, että nämä tyypit tekevät sydämellään työtä sen eteen, että kivun ei tarvitse olla isäntä, joka määrittelee sen, miten ihminen elää. Jotenkin tuli myös todella ylpeä olo, että Savonlinnasta löytyy tällainen paikka. Käykää ihmeessä kurkkaamassa. Porukka on ystävällistä ja esittelee varmasti paikkoja ja palveluja ihan kädestä pitäen!

FysioKulman kipuluento saa jatkoa, sillä yritys järjestää muitakin kehon hyvinvointiin liittyviä asiantuntijaluentoja kevään kuluessa. Luentojen tarkemmat aiheet ja ajankohdan päivitetään FysioKulman nettisivuille ja Fb-sivuille.