Mitä tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?

Ei enempää, eikä vähempää kuin...

Otsikon kysymys esitetään yleensä nuorille, elämän alkupäässä oleville ihmisille. Aika usein vastauksissa tulee esille pääsy tiettyyn oppilaitokseen, ammattiin valmistuminen, mielenkiitoisen työpaikan saaminen, kokemusten kartuttaminen, matkustelu ja sitten vähän vanhempana toivotaan ehkä perhettä, omaa kotia ja hyvää toimeentuloa.

Noita asioita sitä varmasti pyörittelin itsekin päässäni nuorena. Aika monta tuolloin ajattelemistani asioista olen myös saanut toteutettua. Joissakin toiveissa olen joutunut perääntymään ja joitakin olen muuttanut matkan varrella.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen miettinyt ylipäätään tätä elämän ja olemisen tavoitetta. Mitattavissa olevien konkreettisten asioiden rinnalle ovat nousseet ihan muut päämäärät.

...mielenrauhan saavuttaminen

Mitä nuo tavoitteet sitten ovat? Ei enempää eikä vähempää kuin täydellisen mielenrauhan saavuttaminen. Siinäpä sitä tavoitetta yhdelle elämälle onkin. Ja jos tarkemmin tutkiskelee ihmisen historiaa, sitä ovat monet muutkin aikojen kuluessa etsineet.

Ja mikä tuossa mielenrauhan tavoittelussa sitten kiinnostaa? Muista en tiedä, mutta itse uskon täydellisen mielenrauhan tarjoavan löytäjälleen sellaisen maanpäällisen taivaan. Tiedäthän sen joskus jostakin syvältä nousevan olotilan, jossa kaikki on kohdallaan, vaikka mikään ei ole erityisen hyvin tai huonosti. Kaikki vain on.

Miksi sitten tavoitteenani on mielenrauhan saavuttaminen? Syitä on monia. Ajatukseni on, että täydellisessä ja pysyväluonteisessa mielenrauhan tilassa ihminen on vapaa kaikista ulkopuolelta tulevista odotuksista ja vaatimuksista. Hän ei myöskään aseta itselleen to do -listoja, tai ne eivät ainakaan aiheuta hänelle paineita.

Toisaalta ajattelen, että mitä useampi ihminen elää tuossa mielen tyyneyden tilassa, sitä enemmän on mahdollista saada aikaan yhdessä suurempia ja merkittävämpiä asioita kaikkien kannalta.

Miten tuon mielenrauhan voi saavuttaa? Siinäpä pulma, eikä yhtä ainoaa oikeaa vastausta tähän liene. Ehkä kyse on siitä, että sopusoinnussa itsensä kanssa oleva ihminen on löytänyt ihmisenä paikkansa valtavassa monimuotoisessa ekosysteemissä ja ymmärtää olevansa viime kädessä osa luontoa. Että sitä kautta avautuu rauha mielelle.

Se ainakin on varmaa, että isolla joukolla ihmisiä tuntuu olevan kiire johonkin saavuttamaan jotakin tai kiire täyttää jotakin kohtaa elämässä, jossa näyttäisi olevan tyhjää. Aika monella on kiire olla jotain enemmän, jotain parempaa ja merkittävämpää. Matkalla saatetaan käyttää keinoja, jotka eivät kestä päivän valoa.

On todella hienoa, jos aito olemisen keveys ja tasapaino löytyy itsensä jatkuvasta piiskaamisesta tavoitteesta toiseen. Uskon, että se löytyy kuitenkin suuremmalla todennäköisyydellä niistä mikrohetken kestävistä pysähdyksen tuokioista, joissa ei ole liikettä mihinkään suuntaan.

Näillä ajatuksilla kohti elokuuta. Olkoon askeleesi keveät :)