Napanuoran päässä tapahtuu

Esikko vietti viikon Ranskassa vaihto-oppilaana olevan ystävänsä luona. Neitokainen on melko tottunut matkustelija. Ranskan reissu oli toinen yksin tehty ulkomaanmatka. Ensimmäisen kerran hän matkasi yksin Milanoon viime syksynä tapaamaan Emmaa. Silti täytyy sanoa, että minua jännitti kohtalaisesti, kun Ranskassa ollut lakko sotki matka-aikatauluja ja ennen kaikkea hermoilin hieman tapaa, miten hän tuli Pariisin kautta Suomeen. Alun perin hänen piti tulla kohtuullisen suoraan junalla ystävän luota Pariisin Charles de Gaullen lentokentälle. Mutta. Lakon vuoksi esikko joutui tulemaan Pariisiin päivää aiemmin ja olemaan siellä yötä. Ihan ypöyksin. Ei siinäkään vielä mitä, mutta kun hotellihuone oli otettava läheltä bussiasemaa, ettei hänen tarvinnut seikkailla Pariisissa myöhään illalla kovin pitkiä matkoja/aikaa. Kyllä neitokainen laittelikin viestiä, että hieman pelotti illan seikkailu matkatavaroiden kanssa hotellille. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Tuo itsenäistyminen aikuisten maailmaan on niin ihanan kamalaa aikaa. Maailma vetää puoleensa ja samalla se on täynnä mitä ihmeellisimpiä kompastuskiviä, joiden olemassaoloa ei vielä edes tiedä. Toisaalta, jos jää pyörimään kotinurkille, voi jäädä paljon elämää kokematta ja oppia oppimatta. Äiti-ihmisen on vain ymmärrettävä se, että joskus se napanuora vain venyy niin tiukalle, että se katkeaa.

Vaikka olen todella huolehtivaista sorttia, olen oppinut luottamaan esikoisen harkintakykyyn. Oli pakko luottaa silloinkin, kun hän matkasi ihan teiniteininä jonottamaan yötä myöten idolinsa Mikael Gabrielin konserttiin. Tai kun hän 13-vuotiaana päätti matkata Tampereelle avustajaksi Uusi päivä -kuvauksiin. Ihan ite oli senkin järjestänyt ja ihan yksin sinnekin meni ja suunnisti.

Kun tämä sama neitokainen ilmoitti minulle, että hän lähtee vuoden päästä au-pairiksi, jos ei lukion jälkeen aukene opiskelupaikkaa, en jaksanut yllättyä. Vielä vähemmän yllätyin, kun hän kertoi tehneensä profiilin jollekin au-pair-sivustolle. Sitäkään en hämmästellyt enää, kun hän sai "huippuprofiilillaan" ison kasan yhteydenottoja perheiltä. No. mitä luulet? Onko perhekin jo valmiina? No on, ja skype-neuvottelutkin jo pidetty.

Että pysynkö minä perässä? No en oikeastaan. Ja miun korvissa soi jo Samuli Edelmannin kappale, jonka soittamista haluan siirtää ja siirtää ja aina herkistyn, kun sitä kuuntelen: Ja vaikka, joskus vaarallinen, on matka silti ihmeellinen – mahdollisuus.

P.S. Kuvat ovat Lotan käsialaa.