Onko matka sittenkin tärkeämpi kuin itse päämäärä? Onko elämä matka ja mihin se vie?

Näin tammikuun kulkiessa kohti loppuaan haluan haastaa kanssakulkijoita miettimään vähän elämisen tarkoitusta. Aihe tuli mieleen, kun luin kirjailija, konstaapeli Marko Kilven Facebookissakin jaetun kolumnin ”Kun kuolema tuli kylään”. Sinäkin voit käydä kurkkaamassa tämän kolumnin, joka kolahti ainakin omaan ajatusmaailmaani.

Tähän omaan pohdintaani nostan pari kolme ajatusta. Ensimmäinen on suoraan lainattuna:” Me riehumme oravanpyörässä, kehittelemme toinen toistaan merkillisempiä ongelmia ja juoksemme loputtomasti kiiltävän perässä.” Juuri näin. Tunnistan tuon ajatelman itsessäni, vaikka olen pyrkinyt jo muutaman vuoden noudattamaan elämässäni ideologiaa olla näkemättä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Eihän se aina millään onnistu. Minä huomaan usein leukapieliäni kiristävän asiat, joissa ei tarkemmin pohdittuna ole mitään ongelmaa. Ilman defensseja tehty itsetutkiskelu osoittaa, että ongelma on oikeastaan omassa ajattelutavassani tai olen vääntänyt ongelmaa, jotta sitten saan purettua sitä omaa pahaa oloa.

Viime vuoden lopun kolme kuukautta olivat omassa elämässä melko kiireisiä. Joskus asiat vain kasaantuvat ja joskus asioita on vain pakko tehdä – halusi tai ei. Tammikuu on ollut melko lailla rauhallisempi. Mutta se onkin jo sitten oma tietoinen valinta. Ja tiedättekö mitä, vaikka kalenteri ei olekaan täynnä ja vaikka en olekaan menossa koko ajan sukset luisussa baanalla, mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Maapallo pyörii edelleen paikoillaan, aurinko nousee lännestä ja laskee itään. Sitä paitsi sain hieman takaisin menetettyjä unenlahjoja ja aivotkin tuntuvat toimivan paremmin.

Toinen nostoni Kilven kolumnista on seuraava: ”Voihan olla, että elämän tarkoitus on elämä itse. Silloin jokainen hetki on korvaamattoman arvokas, täysin merkityksettömältäkin tuntuva. Kuinka usein tulee elämästä ajateltua siten?” Miten kummallisen vaikeaa meidän ihmisten onkaan elää hetkessä, vaikka kaikki todella merkityksellinen tapahtuukin juuri nyt. Se tapahtuu nyt, kun luet tätä tai mitä ikinä milloin teetkin. Voisiko siinä olla onnellisen mielen salaisuus?

Kilpi tunnistaa myös sen, että ilman ajatusta tulevaisuudesta ja siihen liittyviä toiveita, ihminen hiipuu pois. Siinäkin piilee ajatus hetkessä elämisestä. Osaammeko nauttia siitä, mitä meillä on, vai onko onni sitä, että tavoittelemme jotain, jossakin tulevaisuudessa. Oletko sinä onnellinen, kun mietit sitä, mitä sinulla on viiden vuoden päästä, jos jaksat puurtaa joka päivä ahkerasti. Tekeekö onnelliseksi sinut se, että sinulla on jotain odotettavaa? Vai onko se niin, että se onni tuleekin siitä matkasta kohti päämäärää, jokaisesta liikkeestä, jonka teet saavuttaaksesi tuon päämäärän? Että siinäkin onnessa on tärkeintä hetkessä eläminen matkalla, jota elämäksi kutsutaan. Ja vaikka en erityisesti tykkää iskelmämusiikista, pohditaan Suvi Teräsniskan biisissä Nyt ja tässä paljon samoja asioista kuin Kilven kolumnissa.

Joka tapauksessa, elämä on melkoinen taitolaji. Toivottavasti harjoittelu tekee mestarin 😊