Piha-ahdistusta pienemmäksi osa 2

Naisen logiikkaa puutarhanhoidossa

Tuossa kesällä kirjoittelin piha-ahdistuksestani ja siitä, että en kerta kaikkiaan ole innostunut kyykkimään kukkapenkeissä tai kilpailemaan kadun kaunein piha -tittelistä. Ja voin käsi sydämellä sanoa, että en kesän aikana kiinnittänyt mitään huomiota kukkapenkeissä rehottaviin rikkaruohoihin.

No, viime kesä oli kyllä siitä mainio, että sen kuumuudessa eivät juuri rikkaruohotkaan päässeet täyteen kukoistukseensa. Jotain kuitenkin meidänkin puutarhassa tapahtui. Se jokin liittyi oikeastaan tähän laiskaan hortonomiluonteeseeni.

Pihassamme on nimittäin todella paljon kuunliljoja. Kuunliljat ovat kiitollinen kukka laiskalle puutarhurille. Se peittää kaiken muun kasvillisuuden alleen. Kuunliljoissa on kuitenkin yksi huono puoli. Syksyllä niiden lehdistä tulee sellaisia rumia ruskeita limaisia kasoja. Näitä limaisia lehtikasoja on tosi inhottava haravoida ja painaviakin ne ovat.

Joten. Tuossa elokuun alussa tein radikaalin päätöksen. Päätin repiä, tai oikeastaan kaivon lapiolla irti kaikki talomme edustalla olevan kuunliljat. Samassa rytäkässä kaivon myös pari kitukasvuista pensasta.

Tunnustan. Tämän kaiken tein silloin, kun mies lähti käymään pojan kanssa mökillä Keski-Suomessa. Enkä kertonut suunnitelmastani miehelle etukäteen mitään. Sillä hän ei yhtä laiskana hortonomina olisi tähän projektiin lähtenyt mukaan.

Sillä kyse oli todellakin projektista. Talon edusta piti kaivaa kunnolla ihan sinne hiekkarajaan saakka. Onneksi talon rakentaja näytti tehneen asianmukaiset varosysteemit noiden perustamiensa perennapenkkien alle ja ihan siihen talon sokkeliin. Kaikki näytti olevan kuivaa ja rakenteet terveitä.

Mutta. Eihän sitä talon edustaa voinut jättää sellaiseksi. Ja siinä se juju olikin. Minun työni oli tehty ja nyt oli sitten sen miehen vuoro 😊 Voitte arvata, miltä hänen ilmeensä näytti, kun hän palasi mökkireissulta.

En nyt lähde valottamaan tuota miehen pikkuprojektia enempää, mutta nyt meidän talon edustalla on noiden kukkapenkkien sijaan ihan kivannäköinen luonnonkivilaatoitus. Ja tämä kaikki valmistui juuri parahiksi, ettei minun tarvitse katsella lokakuussa noita mätäneviä kuunliljoja saatikka raahata niitä lehtikompostiin.

Sitä paitsi tein hyvän teon paitsi itselleni myös sille ihanalle puutarhurille, joka kävi kaikki ne minun kaivamani kuunliljat omaan kotiinsa. Ja niitä ei ollut muuten vähän.

Ja jos joku ajattelee, että olinpa lyhytnäköinen, kun luovuin kaikista kuunliljoista, niin ei syytä huoleen. Niitä on vieläkin talon molemmissa päädyissä. Sillä tällainen laiska hortonomi on niitä vuosien varrella ehtinyt siirrellä rikkaruohojen kauhuksi vähän sinne sun tänne.

Nyt on pihalla kiva hortoilla. Ja avioliittokontrahtikin on vielä voimassa 😊

Käyhän kurkkaamassa täältä aikaisempaa piha-ahdistustani.