Ruokapohdintaa ja vähän muutakin

Emman saapumispäivä lähestyy nyt todella vinhaa vauhtia. Ei siis ihme, että ajatukset pyörivät päivittäin uudessa perheenjäsenessä. Oikeastaan ei pelkästään ajatukset, vaan puheet myös. Viime päivinä olemme miettineet kovasti suomalaisen ja italialaisen keittiön eroavaisuuksia. Mitähän mahtaa Emma tykätä ruisleivästä, jota on meillä aina aamupalalla tarjolla? Tai kaurapuurosta, jota perheemme jäsenet syövät eri variaatioilla: yksi tökkää puuroon voisilmän ja päällystää herkun sokerilla. Toinen haluaa puuroannokseensa maitoa ja kolmas puolestaan mustikoita ja banaania. En ole myöskään ihan varma siitä, että Emma haluaa riemusta kiljuen maistella omaa suurinta herkkuani, joka on perunaa voin ja sillin kera. Niin ja onhan vielä sitten nämä muut suomalaiset herkkujutut kuten esimerkiksi salmiakki.

Pientä "painetta" ruuan suhteen aiheuttaa minulle senkin muistaminen, että Emman tiedoissa oli maininta ruuanlaittoon liittyvästä intohimosta. Huoh...viimeistään nyt karisevat viimeisetkin itsetuntoni rippeet, mitä ruuanlaittotaitoon tulee. Tai voisihan asian kääntää positiiviseksi seikaksi: Emma tykkää laittaa ruokaa, joten, saako perheemme siis vihdoin aitoa italialaista tiramisua ja spagettia tomaattikastikkeella, joka ei ole suoraan Jalostajan lasipurkista? Tähän ja moneen muuhkin kysymykseen saanemme vastauksen varsin pian.

Ruuan ohella olemme jutelleet huonejärjestelyistä. Salla luovutaa huoneensa Emmalle ja siirtyy nukkumaan veljensä huoneeseen. Viime viikonloppuna mietimmekin sängynpaikkoja vähän isommalla porukalla mittanauhan kera. Post-it-lapuille muodostui kolme mahdollista huonejärjestystä, joiden pääargumentti oli, ettei kenenkää tarvitse haistella kenenkään varpaita...

Tuossa huoneiden uudelleenjärjestelyissä on yksi erittäin hyvä puoli: vihdoin minun on pakko siirtää Luukaksen legot ja pikkuautot varastoon. Niiden viimeaikainen funktio on nimittäin ollut lähinnä toimia pölynkeräysmagneettina. Ja kun tyhjennän Sallan huoneen vaatekaapin Emman tarvaroille, voin perata samalla taas kerran pieneksi jääneet t-paidat ja virttyneet kalsarit kierrätykseen.

Jos joku miettii sitä, että millä mielellä meidän perhe tällä hetkellä muuten on uuden elämätilanteen edessä, voin sanoa vain, että positiivinen kihinä käy jokaisen vatsanpohjassa. Mihinkään emme ole erityisesti varautuneet emmekä valmistautuneet. Tai ehkä vähän. Kun isäntä tuossa pohti aloittavansa syksyllä lähijohtamiseen liittyvän opintokokonaisuuden opiskelun, arveli hän tarvitsevansa lähijohtamisen taitoja työn ohella myös täällä kotona :)


Tämäkö on sitä suomalaista ruokakulttuuria? Mene ja tiedä, mutta näitä juttuja meidän ruokakomerosta usein löytyy...