Televisio - ihan hyvä juttu!

Kaikki käy...

Olen huomannut, että kun tulen vanhemmaksi, katson vähemmän televisiota. No – toki se osittain johtuu siitä, että näin ruuhkavuosia elävänä aikaa kyseiseen harrastukseen on vähemmän. Siinä vaiheessa iltayötä, kun voisi kaivautua sohvan nurkkaan, on pakko purkaa esimerkiksi kodinhoitohuoneessa olevaa pyykkikatastrofia tai jotain muuta katastrofia…

Joku saattaa ajatella, ettei se telkkarin katsomisesta paitsi jääminen nyt niin suuri harmi ole. Mutta television katselulla voi kyllä tehokkaasti joskus tyhjentää ne hieman ylikuumentuneet aivot.

Tiedän, että jotkut kanssakulkijat liputtavat selkeästi tietyntyyppisten ohjelmien katsojiksi. Esimerkiksi joku asiaohjelmiin tykästynyt kokee suorastaan pahoinvointia eksyessään kanavalle, jolta tulee vaikkapa Putous-viihdeohjelman kaltaista tarjontaa. Joku toinen puolestaan ei voi sietää tosi-tv -ohjelmia, joita kieltämättä on viime vuosina tullut eri kanavilta kyllästymiseen saakka. Itse katson tarvittaessa melkein mitä tahansa, jos koen sen sillä hetkellä täyttävän elämässäni jonkun tietyn tehtävän.

...realitystä...

Ylikuumentuneiden aivojen hoitoon minulle käy vaikkapa Sinkkuillallinen. Ihan sama onko kyse suomalaisesta tai englantilaisesta versiosta. On suorastaan hypnoottisen rentouttavaa katsoa, kun tavikset vääntävät herkkuruokia jollekin tuntemattomalle tyypille. Siinä kuola suupielistä valuen voi samalla arvailla, syttyykö sokkotreffiläisten välille romanssia. Aika harmitonta viihdettä siis.

...nauruviihteen kautta...

Jos elämä alkaa tuntua muuten vain raskaalta, en varmasti katso mitään sarjaa tai elokuvaa, jossa piehtaroidaan surkeuden keskellä, tai joita katsoessa saa kulutettua nessupaketin ja toisenkin. Surkeaan olotilaan valitsen katsottavaksi vaikkapa sen Putouksen (jota en tänä syksynä ole katsonut kertaakaan). Tai sitten kokeilen, löytyykö joltakin kanavalta hulvattoman hauskaa realityä, esimerkiksi New Yorkin täydelliset naiset on niin överiä, että sitä katsoessa pakostakin naurattaa.

...tietovisoihin...

Jos haluan viettää telkkarin parissa aikaa jonkun perheenjäsenen kanssa, ohjelmaksi sopii vaikkapa Haluatko miljonääriksi. Tämä siksi, että ruudun tällä puolella syntyy usein mukavaa keskustelua siitä, mikä mahtaa kenenkin mielestä olla oikea vastaus kysymykseen.

...ja lasten suosikkeihin...

Kuopuksen suuri suosikki on Doctor Who. Noin vuosi sitten hän sai siskonsa kanssa minutkin katsomaan muutaman jakson. Ja yllätyksekseni tykästyin tuohon puhelinkopilla aika-avaruudessa seikkailevaan Tohtoriin. Tiesittekö muuten, että sarjaa on tehty jo 1950-luvulta alkaen? Ja että Tohtorina on seikkaillut jo aika moni näyttelijä? Uusien jaksojen Tohtoriksi valittiin muuten nainen. Edistyksellistä, mutta vaatii ainakin perheen Tohtori-faneilta pientä sulattelua.

...dokkareita unohtamatta...

Dokumentti-sarjat ovat oikeastaan aina hyviä. Ihan sama kerrotaanko niissä Pietari Suuresta tai sudenkorennon lisääntymisestä. Hyvin tehty dokumentti on kiinnostava. Teemalta tulee yleensä hyviä asiaohjelmia. Jos joskus olen kymppiuutisten aikaan tv:n ääressä, käännän kanavan mieluummin Teemalle.

... yhtä poikkeusta lukuun ottamatta

Jos joku genre on valittava, jonka voisi televisiosta poistaa kokonaan, on se ns. väkivaltaviihde. En ymmärrä, miten väkivalta ja viihde voi ylipäätään esiintyä samassa lauseessa saatikka samassa sanassa.

Mutta rehellinen kun olen, on pakko tunnustaa, että jossakin vaiheessa seurasin sarjaa Walking dead. Nimikin jo kertoo, että kyse ei ole mistään iltasatutyylisestä sarjasta.

Yäk miten hirveän kamala sarja. Myöskään kauhu ei ole minulle se juttu. Keskimmäinen ”pakotti” minut kerran katsomaan vanhaa Scream-elokuvaa. Kuka kumma oikeasti keksii tuollaista….piip…piip…

Nyt syksyn aikana on kuitenkin ollut niin kiirusta, että ihan alusta loppuun olen katsonut vain muutaman jakson Vain elämää -ohjelmasta. Miksikö sitten juuri tämä ohjelma? Minusta on ollut todella hienoa kuulla upeista kappaleista entistä upeampia versioita. Ja toisekseen, on mahtavaa kuulla artistien kertovan laulujensa sanojen taustalla olevista tarinoista. Silloin se kappalekin syntyy ikään kuin uudelleen.

Mitähän sitä seuraavaksi katsoisi? Anna vinkki 😊