Uusien silmälasien metsästys saa sykkeen nousemaan...

Silmälasifobiaa?

Sain ensimmäiset silmälasini muistaakseni viidennellä luokalla. Tuohon aikaan silmälasit olivat kaikkea muuta kuin trendikästä. Itse asiassa silmälaseja käyttävä oppilas päätyi hyvinkin helposti kiusaamisen kohteeksi. Eli ei ihme, että käytin omiakin silmälaseja lähinnä oppitunneilla, jos silloinkaan. Mieluummin istuin vaikka eturivin pulpetissa, kuin laitoin päähäni nuo inhottavat silmälasit. Kehittelin muitakin tapoja välttää silmälasien käyttöä. Myöhemmin opin muun muassa tunnistamaan tutut kävelytyylistä ja eleistä. Pakko myöntää, että ns. vääriä tervehdyksiä ja toisaalta tervehtimättä jättämisiä taisi sattua useamman kerran. Kiitos silmälasien, jotka olivat jälleen kerran repun pohjalla.

Ei siis ihme, että ostin piilolasit eli piilari heti kun se oli mahdollista. Ikää taisi olla se 18 vuotta. Ja kyllä hermo meinasi aluksi mennä piilareidenkin kanssa. Jokainen voi kokeilla, miten helppoa on laittaa ohut muovinen lätyskä omaan silmään, jos ei sitä ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Mutta alun hankaluuksien jälkeen minusta tuli piilareiden suurkuluttaja.

Piilareista olen vuosien varrella ottanut irti kaiken ilon ja hyödyn. Nappaan nuo pienet ihmeokulaarit usein vielä unesta rähmäisiin silmiin matkalla aamukahvin keittoon. Pois otan linssit vasta vähän ennen kuin menen nukkumaan. Ja tämä sama kuvio toistuu päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Optikolla

Tosiasia kuitenkin on, että silmien olisi hyvä levätä välillä ja se tarkoittaa muun muassa päiviä, jolloin piilarit pysyvät koteloissaan. Tästä johtuen viime viikolla oli sitten pakko suunnata kohti optikkoliikettä päivittämään sankalasit, jotka olivat eläneet sankapuolen elämää ainakin neljä vuotta. En tiedä miksi olo oli jälleen kerran suorastaan jännittynyt. Kainalot hikosivat, kun vilkuilin optikon koppiin mennessäni hyllyissä notkuvia satoja kehysmalleja.

Tarkastuksen lopputulos oli ihan ok. Silmäni eivät oleet vaurioituneet runsaasta piilareiden käytöstä ja silmänpaineetkin olivat sellaiset, kun pitääkin. Mutta kyllä se vain niin on, että tämä ikinuori joutuu hommaaman elämänsä ensimmäiset moniteholinssit. Tarkoittaa sitä, että ikälisät on pakko ottaa linsseihin likinäön ja pienen hajataiton korjauksen lisäksi.

Miks täällä ei ole miulle mittään?

No ikälisä ei nyt haittaa mitään, mutta ne kehykset. Parin päivän tuumailun jälkeen suuntasin uudelleen samaiseen optikkoliikkeeseen. Tarkoitus oli valita ne kehykset noille monitaitaville linsseille. Ja ei ollut muuten helppo nakki. Edelleen kainalot hikosivat ja olo oli muutoinkin epävakaa. Onneksi esikko oli lupautunut henkiseksi tueksi ja makutuomariksi. Taisi kuitenkin katua siinä vaiheessa, kun hyllystä ei tuntunut löytyvän kehyksiä edes sinne päin…

Onneksi esikko on kuitenkin tyyppi, jolla on jalat maassa. Hän sanoi, että valitse ne semikivat edulliset kehykset, kun "ethän sie kuitenkaan käytä niitä laseja kun matkalla wc:stä makuuhuoneeseen ja aamulla toisin päin. Ja että kuitenkin ajat niiden päälle autolla tai istut niiden päälle (on tapahtunut)…"

Ja niinhän se on. Miksi ihmeessä käytin aikaani silmälasikehysten välisten ulkonäöllisten seikkojen ihmettelyyn, kun sillä ei nyt minun tapauksessa ole juurikaan mitään merkitystä.

Joten kehykset tuli valittua esikon ohjeilla. Ja taisi tuossa kohtaa optikkokin antaa alennusta ihan silkasta helpotuksen tunteesta.

Että sellainen silmälasien ostoreissu meillä. Miten teillä vastaavat hommat hoidetaan? Olisipa kiva kuulla 😊