Vähän teestä ja teen vierestä eli kahvista

Olen blogannut nyt reilut kaksi vuotta (josta noin vuoden täällä Starboxissa). Tästä harrastuksesta voin syyttää Emmaa, italialaista vaihto-oppilasta, joka oli meillä lukuvuoden 2016–2017. Aloitin Suomalainen isäntäperhe -blogin kirjoittamisen, koska halusin, että blogista tulisi ikään kuin päiväkirja, josta voimme myöhemmin katsoa, mitä kaikkea sitten matkan varrella tulikaan tehtyä ja koettua. Toki toivoin, että blogista olisi myös hyötyä ja iloa muillekin isäntäperheille ja vaihto-oppilaille.

Nyt olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että ryhdyin tuolloin bloggaamaan. En nimittäin tiennyt aiheesta käytännössä mitään, enkä myöskään seurannut blogeja. Kynnys julkiseen päiväkirjan pitoon oli aika korkea. Mutta hyvä, että uskalsin. Blogiin on säilötty isäntäperhevuodelta ne tärkeimmät yhteiset jutut ja kuvat. Ilman tuota blogia en välttämättä enää muistaisi kaikkea. En, vaikka Emman lähdöstä on vasta reilu vuosi.

Emman myötä koko perheemme sai kokea aika huikean seikkailun, jossa menivät perunat ja tiramisut suloisesti sekaisin. Emma imi suomalaisuudesta, perheemme tavoista ja savolaisuudesta itseensä monia vaikutteita. Me puolestamme saimme vastalahjaksi aikamoisen satsin italialaista kulttuuria oikeaoppisine pastan valmistamisineen, muun muassa.

Yksi asioista, joka itselläni Emman myötä lisääntyi aikaisempaan verrattuna, oli teen juonti. Tätäkin kirjoittaessani minulla on vieressä kuppi teetä. Kuulen korvissani aivan selvästi, miten Emma kysyy: ”Otatko äiti teetä, voin tehdä?” Ja kyllähän minä otin.

Olen aina juonut paljon kahvia. Kahvi on minulle tärkeä asia. Aamulla minulle ei kannata puhua ennen kuin olen saanut kupin vahvaa mustaa kahvia kolmella sokeripalalla. Kahvi tarkoittaa aamun käynnistymistä. Toinen tärkeä kahvihetki on minulle aina ollut päiväkahvi. Kaikkein mieluiten nautin päiväkahvin yksin voicroissantin kanssa. Pysähdyn hetkeksi keräämään aamupäivällä kulunutta energiaa, jotta jaksan sitten taas jatkaa iltaan.

Mutta. Teellä on minuun ihan toinen vaikutus. Teetä juon aina silloin, kun haluan rauhoittua. Juon teen hitaasti ja nautiskellen. Teen maustan hunajalla, joskus saatan laitaa sekaan lorauksen kermaa. Teeni on joko vihreää tai valkoista. Mustaa teetä en juo ollenkaan. Huonounisena iltateeni on usein kamomillateetä.

Flunssan kimppuun käyn myös teellä. Ostan flunssan karkotukseen tarkoitettua teetä. Lisään joukkoon tuoretta inkivääriä, hunajaa ja Carmolis-yrttitippoja. Ja flunssa saa kyytiä.

Olen jo pitkään miettinyt, millaista olisi osallistua japanilaiseen teeseremoniaan, jossa teen nauttiminen on viety muutamaa astetta korkeammalle tasolle. En kuitenkaan ole varma, miten tällaisesta koppakouraisesta Muumimuki-tyypistä saataisiin jalostettua rituaalinen teenjuoja. Väistämättä alan näkemään näkyjä norsusta, joka on joutunut lasikauppaan…

Tähän on pakko ”kehua”, että olen saanut ilon nauttia teetä suomalaisen teekuningattaren kanssa. Teehetki Sirpa Nordqvistin kanssa hänen upeassa kartanossaan oli – no upea.

Ei mulla muuta tällä kertaa. Muistakaa juoda teetä ja olla sympaattisia 😊

Kahvista ja sen juojista löytyy aika veikeää diagnoosia täältä: Saisiko olla kuppi kahvia?