Vanhemmat, lukekaa lapsillenne…

Mitä on tapahtunut kirjoille...

Tunnen olevani kivikautinen ihminen. Että miksikö? No siitä syystä, että pidän kirjoista. En voi kehuskella viime aikoina lukeneeni mitenkään erityisen suurta määrää kaunokirjallisia teoksia. Viimeiset pari vuotta pöytäni ovat täyttäneet lähinnä erilaiset oppikirjat.

Siitä huolimatta kirjat ovat minulle erittäin tärkeitä. Luin jo pienenä paljon. Oikeastaan jos tarkemmin muistelen, kaikki muutkin lukivat. Ja koulussa luettiin myös paljon. Muun muassa Kalevala tuli tutuksi jo ala-asteella.

Nyt olen hieman sekavassa olotilassa, mitä ylipäätään lukemiseen tulee. Tämä johtuu siitä, että olen sekatyöläisenä ollut sijaisena koulussa opettaen ala- ja yläkoulun oppilaita sekä lukiolaisia. Ja se, mitä olen huomioinut, on jyrkkä ero lukemista harrastavien ja ei harrastavien välillä. Jotenkin mutu-tuntumalla sanoisin, että tuo juopa on syvempi ja leveämpi kuin muutama vuosikymmen sitten.

... ja kirjoittamiselle?

Myös kirjoittaminen on kohdannut jonkinasteisen inflaation. En lähde syyttelemään digivallankumousta saatikka muutenkaan kehittyvää kehitystä. Mutta pari asiaa on noussut mieleen.

Jos yläkoulua lähentelevä lapsi ei kykene tuottamaan yhtä lausetta pidempää tekstiä kahdessa tunnissa, ei välttämättä syy ole tiskin tällä puolella – siis koulussa. En tiedä olinko eilen tyhmä sijainen, joka ylitti valtuutensa, mutta kirjoitin taululle (luit oikein: kirjoitin taululle ja vieläpä ihan perinteistä liitua käyttäen) mallin kaunokirjoituksesta, jota itse käytin aikanaan koulussa, ja jota monet sukupolvet myös minun jälkeeni ovat käyttäneet (myös omat lapseni, jopa se nuorin). Oikealle puolelle piirsin hymiöitä, joita nykyisin käytetään tekstareissa, WhatsApp-viesteissä, Facebookissa jne. Nämä hymiöt edustivat nykypäivän suuntausta viestittämisessä. Esitin luokalle kysymyksen: mitähän mahtaisi tulla sinne kaunokirjoituksen vasemmalle puolelle edustamaan mennyttä aikaa? Vastaus tuli nopeasti: no niitä luolapiirroksia.

Matkalla kohti luolapiirroksia?

Seuraava, ainakin oma, ajatusleikkini koski sitä, olemmeko me menossa takaisin kohti luolapiirrosten aikakautta? Ja jos olemme, mitä se tekee meidän ajatustoiminnallemme ja viestitaidoillemme? Onko meille kasvamassa sukupolvi, joka viestii kuvilla? Ja ihmettelevätkö tulevat sukupolvet aikanaan näitä löydöksiä ja niiden mahdollista sisältöä?

No edellä kuvattu on kyllä hyvin yksipuolinen ja yksinkertaistettu ajatuskulku. Jotain tuollaista kuitenkin liikkui todella väsyneissä aivoissani perjantain pimeässä iltapäivässä.

Toisaalta ajatuskuvioni sai vahvistusta juteltuani pitkän uran tehneen erityisopettajan kanssa. Hänen mukaansa lasten luku- ja kirjoitustaito on laskenut huomattavasti jo viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä ammattilainen kertoi, että kouluun tulee lapsia, jotka eivät ole nähneet kenenkään lukevan kotona. Heille ei siis ole myöskään koskaan luettu. Koska - kotona tuijotetaan yhdessä kännyköiden ruutua ja klikkaillaan hymiöitä.

Kun mietin sitä, millainen elämys lukuhetki voi parhaimmillaan lapselle ja aikuiselle olla, tunnen surua. Tämä onkin vetoomus kaikille aikuisille: tehkää palvelus lapsillenne, ottakaa käteen kirja ja lukekaa sitä yhdessä.

Koska, muutoin tulevaisuudessa on kasvamassa kaksi yhteiskuntaluokkaa: ne jotka hallitsevat kielen ja ne jotka eivät hallitse. Ja, sitä kielitaitoa ja lukemisen taitoa tarvitaan erityisesti digitaalisessa ympäristössä. Sillä siellä, jos missä on osattava hahmottaa ja erottaa oleellinen sisältö kaikesta multirunsaasta ja usein sekavasta tarjonnasta.

Lukemisiin!