Kiireisen kokin helppo leivonnainen

Viipaleleipiä ylioppilasjuhliin

Da daa. Esikon ylkkärijuhlat ovat oven takana eli 5.12. Meillä juhlavalmistelut tehdään aina ihan viime tingassa. Tämäkään juhla ei tee siitä säännöstä poikkeusta. Onneksi leipomisen ei tarvitse olla aikaa vievää ja hankalaa. Esimerkiksi seuraava pikkuleipäohje on todella helppo, ja pikkuleipien tekeminen supernopeaa. Kaiken lisäksi nämä pikkuleivät ovat niin hyviä, ettei ikinä uskoisi ohjeen olevan näinkin simppeli.

Tämän ohjeen löysin netin syövereistä, ja se löytyy alkuperäisenä täältä nimellä Ninna Mäkisen Viipaleleivät. Vastaavia ohjeita löytyy varmasti muiltakin leipureilta, mutta tämä kyseinen on nyt testattu ja hyväksi todettu. Itse ajattelen, että viipaleleipien salaisuus piilee soodassa ja pienessä määrää siirappia.

Tarvitset:

200 g voita

200 g (2¼ dl) sokeria

1-2 munankeltuaista

2 rkl siirappia

3 tl vanilliinisokeria

5 dl erikoisvehnäjauhoja (puolikarkeakin toimii)

2 tl soodaa

Ohje:

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää vaahtoon keltuainen, siirappi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.

Muovaa taikinasta 2cm:n paksuisia  tankoja. Tangot kannattaa tehdä suoraan leivinpaperin päälle.

Paista tangot uunissa 200 asteessa kauniin ruskeaksi ja leikkaa ne heti uunista otettuasi vinoneliöiksi.

Vinkki:

Tangot leviävät melkoisesti uunissa, joten kolme tankoa yhdelle pellille on sopiva määrä.