Palanen Ranskaa - croque monsieur-leivät

Croque monsieur on ranskalainen versio pikaruoasta, joka keksittiin jo 1900-luvun alussa ja löytyy edelleen rankalaisten kahviloiden ruokalistoilta. Se on hyvin yksinkertainen grillattu tai paistettu leipä, jonka välissä on voimakkaan makuista juustoa ja hyvää kinkkua, sekä bechamel-kastiketta. Jos vielä nostat leivän päälle paistetun munan, muuttuu monsieur Croque Madameksi. Toimii hienosti aamupalapöydässä, mutta sopii toki ihan mihin aikaan vaan vuorokaudesta nautittuna. 

Oma ensikosketukseni kyseiseen herkkuun on muutaman vuoden takaa junamatkalta St. Malosta Bretagnesta Pariisiin. Ranskalaisten junien eväsvalikoima ei todellakaan ollut mitään vakuumiin pakattua sämpylää, vaan croque monsieur tuli lämpimänä ja herkullisena pöytään. Appelsiinimehun seurassa se oli siihen hetkeen parasta mitä voi kuvitella. Kymmenen pistettä meni heti Ranskan rautateille. Samaisen intohimon ranskalaiseen ruokakulttuuriin yhdistettynä julkisiin kulkuvälineisiin koimme bussimatkalla Marseillesta Nizzaan. Matkahan ei sinällään ole kovin pitkä, mutta matka-aikaa oli varattu useampi tunti. Hetken ihmettelimme tätä, mutta sitten selvisi että matkaan oli varattu myös 45 minuutin lounastauko. Tunnin matkustamisen jälkeen pysähdyimme huoltoasemalle, jossa matkustajilla oli aikaa syödä ja jaloitella. Silloin minä ajattelin miten rakastankaan tätä kulttuuria. First things first!

No se ranskalaisista ja takaisin tähän leipään. Tässä versiossa voit unohtaa bechamel-kastikkeen, koska kenellä sellaiseen on aikaa aamulla paneutua. Tarvitset vain paahtoleipää, hyvää kinkkua ja juustoa ( ne juustonjämät käy oikein hyvin) Lisäksi dijon-sinappia ja ranskankermaa. 

CROQUE MONSIEUR kahdelle

4 palaa ranskanleipää 

4 siivua HYVÄÄ kinkkua

2-4 siivua juustoa / juustoraastetta ( mitä voimakkaampi, sen parempi)

puolikas purkillinen ranskankermaa

1 tl dijon-sinappia

Sekoita ranskankerma ja dijon-sinappi.

Voitele leivät toiselta puolelta voilla / margariinilla ja sivele toiselle puolelle ranskankerma. Lado ranskankerman päälle kinkku ja juusto ja nosta toinen paahtoleipäviipale kanneksi ( niin, että ranskankermapuoli jää alle). Paista paistinpannulla tai uunissa. Paistinpannulla näistä tulee ihanan rapeita. 

Sit vaan bon appétit!