Joskus matka päästä varpaisiin on lyhyempi kuin korvasta korvaan

Joskus asioita tapahtuu tosi paljon tosi nopeasti. Tiedättehän sen tunteen? Kun ei vaan ehdi prosessoida kaikkea ja tulee tunne, että ei vaan enää pysy kärryillä. Useinmitenhan tällainen tilanne on käsillä töissä. Toimeksiantoja tulee ovista ja ikkunoista. Tulee kaaos, josta seuraa stressiä. Mutta ei mennä nyt siihen :)

Joskus tällainen mielen kaaos voi tulla myös silloin, kun fyysiset ominaisuudet kehittyvät nopeammin kun mieli ehtii asioita käsitellä. Olen kuullut puhuttavan tästä monesti telkkarin laihdutusohjelmissa. (Niitähän tulee nykyään sellaista tahtia tuutista ulos, ettei niiden katsomiselta voi välttyä jos omistaa TV:n.) Mutta niissä ohjelmissahan usein jossain vaiheessa sillä hurjaa painonpudotusta tekevällä ihmisellä katoaa käsitys omasta kropasta. He eivät näe itseään hoikkina, vaikka ovat ehkä pudottaneet painoa jo useita kymmeniä kiloja. Mieli ei pysy kropan tahdissa.

En ole koskaan oikein tajunnut tuota. Miten niin ei muka huomaa, että on laihtunut 30 kiloa?!

Tänään havahduin kuitenkin itse tähän samaan asiaan. En suinkaan ole laihtunut 30 kiloa, tai edes kolmea. Mutta fyysiset voimavarani ovat kehittyneet lyhyessä ajassa tosi paljon.

Olen harrastanut astangajoogaa jo enemmän ja vähemmän jo 10 vuotta. Tai siis kävin ensimmäisen alkeiskurssini noin 10 vuotta sitten. Sen jälkeen harrastin vuoden pari melko ahkerasti. Sitten tuli monen vuoden tauko. Löysin astangan uudelleen suunnilleen 1,5 vuotta sitten.

Juoksun säännöllisen harrastamisen aloitin n. 3 vuotta sitten. Olen myös käynyt satunnaisesti jumpassa, hiihtänyt ja muutenkin pitänyt kunnostani huolta. Kunto on kasvanut vuosien mittaan tasaista tahtia. Välillä on tullut vähän takapakkia ja välillä on menty eteenpäin.

Nyt on kuitenkin alkanut tapahtua aimo harppauksia. 

Yhtäkkiä pystyn tekemään joogassa asioita, joita en vielä vuosi sitten ajatellut kykeneväni koskaan tekemään.

Samoin juoksulenkillä huomaan ajoittain, että askel tuntuu keveältä, sellaiselta ilmavalta. 

Reilu kuukausi sitten aloitin harjoitella akrobatiaa ja nyt olen käynyt myös muutaman kerran rimpuilemassa rengastrapetsilla. 

rengastrapetsi
Rengastrapetsilla taiteilua The Voimalla

Olen tehnyt asioita, joita en vielä vuosi sitten kuvitellut koskaan pystyväni tekemään. Koska olenhan se kömpelö tumpelo, joka koulun liikuntatunneilla aina valittiin viimeisenä joukkueeseen. Olen vuosien mittaan iskostanut aika syvälle käsityksen, että en pysty, en osaa, enkä edes halua.

Sitä käsitystä olen alkanut purkaa astangajoogan kautta. Ihan vahingossa siis. Innostuin aikanaan kokeilemaan joogaa silloisen työkaverin innostamana. Joogassa tehdään omaa harjoitusta. Juuri sellaista kun itse pystyy siinä hetkessä. Pikku hiljaa harjoitus pitenee ja kroppa vahvistuu. Ja mieli. En tietenkään ajatellut asiaa näin syvällisesti kun aloitin joogan. Se oli vain liikuntaa, jossa notkistuu ja voimistuu pikku hiljaa. 

drop back, Padma Shala
Drop back. Taaksetaivutus. Opettaja Maarit Makkonen (Padma Shala). Kuvaaja Jouni Ikonen

Se henkinenkin puoli tulee väkisin vastaan jossain vaiheessa kun harjoittelee (joogaa) tarpeeksi kauan. Siitä joskus muulloin lisää. Mutta jos palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, niin tänään tajusin yhtäkkiä ajellessani joogaharjoituksen jälkeen kotiin, että nyt minulle on käynyt niinkuin niille laihdutusohjelmien tyypeille. En ole tajunnut oman kroppani voimavaroja.

Olen viimeisen kuukauden aikana vääntänyt itseäni kummallisiin asentoihin, seisonut käsilläni, roikkunut polvitaipeiden varassa pää alaspäin renkaalla ja tänään tein myös ensimmäisen täyden drop backin joogasalilla, eli taivutin kädet lattiaan saakka (Maarit toki tuki selkää ja nosti minut takaisin ylös). 

Varmaankin tämä kaikki olisi ollut mahdollista jo paljon aiemmin, mutta korvien välissä olevat harmaan aivosolut ovat olleet toista mieltä. Ne toistavat edelleen samaa mantraa: en pysty, en osaa, ei tuo ole mahdollista

Nyt vaan tiedän, että ne ovat väärässä. Se on mahdollista. Kaikki on mahdollista. Ei ehkä tänään, eikä huomenna. Mutta joksus kyllä. Kun vaan harjoittelee niin kaikki tapahtuu.

Olen varmaan käynyt aika kierroksilla viime aikoina, energiaa tuntuu riittävän. Ilmoittauduin hetken mielijohteesta myös Etelä-Saimaan puolimaratonille, joka on jo reilun viikon kuluttua. En tiedä oliko tuo kovinkaan järkevä päätös, sillä en tosiaan ole juossut mitenkään tavoitteellisesti koko talvena ja suurin osa urheiluajasta on oikeastaan kulunut joogan tai akrobatian merkeissä. Mutta toisaalta puolikkaalla on hyvä mitata tämän hetkinen kuntotaso ja sen mukaan miettiä sitten juoksuohjelmaa ja tavoitetta syksyn maratoonia varten.