Raakakakku No1 – toimii!

Minun on jo pidemmän aikaa tehnyt mieli kokeilla raakakakun leipomista, en vain ole saanut aikaiseksi.

No nyt lomalla on aikaa, joten laitoin vihdoin tuumasta toimeen.

Googlasin hetken ohjeita netistä ja päädyin Syötävän hyvä-blogin "Ihan paras vadelmainen raakajuustokakku" -ohjeeseen.

raakajuustokakku
Ihan paras vadelmainen raakajuustokakku mansikoilla :)

Kakun tekeminen oli yllättävän helppoa! Sotkua siitä kyllä syntyy, minun kokkaustaidoilla ainakin. Mutta voi että, on hyvää!

Kakkuun ei tule lainkaan jauhoja, maitotuotteita, munaa tai sokeria. Se sopii hyvin siis myös gluteenitonta ja/tai vegaaniruokavaliota noudattavalle, jos käyttää makeutukseen jotain kasvispohjaista makeutusta, kuten kookosnektaria. Itse käytin hunajaa.

Vadelmainen raakakakku

Pohja tehdään pekaanipähkinöistä ja taateleista ja "juusto" liotetuista cashewpähkinöistä. Raikastusta kakku saa sitruunamehusta ja tietty vadelmista. Vadelmia ei riittänyt enää koristeluun, siksi kakun päällä on omassa versiossani mansikoita :)

Kakku jähmettyi yön yli pakkasessa, se suli syöntikuntoon huoneenlämmössä reilussa puolessa tunnissa.

Raakakakku

Kakkuvuoka olisi voinut olla pienempi, nyt kaukusta tuli enemmän torttu kuin kakku. Mutta ei se makua haitannut. Kakusta tuli aivan taivaallisen hyvää!

Tämän kokemuksen perusteella kokeilen kakkujen tekemistä toistekin. Niitä voi herkutellakin hyvällä omalla tunnolla, ainakin ravintosisällön perusteella. Kaloreitahan kakussa toki on runsaasti, mutta niin on hyviä rasvojakin, jotka tekevät hyvää :)

Onnistuin eilen tekemään myös todella hyvän smoothien, laitan sen ohjeen tähän jos haluat kokeilla.

smoothien aineksia

Kesäsmoothie:

  • soijamaitoa 2 dl
  • pinaattia reilu kourallinen
  • mansikoita reilu kourallinen
  • muutama cashewpähkinä
  • n. 30 g superfood-sekoitusta (itselläni sattui olemaan Voimaruuan kookoksen makuista)
  • n. ruokalusikallinen maca-jauhetta
  • muutama thai-basilikan lehti
  • hieman sitruunamahua

Tuli tosi tuhti ja maukas smoohie, kannattaa testata :)

Näillä eväillä on hyvä ponnistaa viikonlopun viettoon. Aurinkokin koittaa pilkistellä vähän pilven raosta, joten tästä tulee oikein hyvä viikonloppu, eikös juu?

Mukavaa perjantaita!