Tukka hyvin? Näkyyks kello?

Aarg, elän kriisissä. Nimittäin tukkakriisissä.

hiukset
Hiustenkasvatusoperaatio

Kriisi ei suinkaan ole ensimmäinen laatuaan. Se iskee aina kahden-kolmen vuoden välein. Kuontaloni on ollut tumma, vaalea ja kaikkea siltä väliltä. Välillä olin lyhyttukkainen punapää, sitten pitkätukkainen ruskeaverikkö. Nyt olen tällainen peikkopää.

Haluaisin pitkät hiukset. Nyt heti. Se ei tietenkään ole mahdollista. Ja kokemuksesta tiedän, että hiusten kasvattaminen tästä mitasta on... syvältä. Kohta on se vaihe, kun kärsivällisyyttä koetellaan todenteolla.

Viimeeksi tukkakriisi iski puolitoista vuotta sitten. Silloin leikkautin olkapäille ulottuvan lettini polkan kautta aivan lyhyeksi poikatukaksi. Tykkäsin lyhyesti mallista tosi paljon. 

Kunnes Pinterest-virtani alkoi täyttyä toinen toistaan kauniimmista lettikuvista. "Tahtoo kanssa!" 

Niin päätin kasvattaa taas pitkän tukan. Jotta voin tehdä kauniita lettejä*. Siihen saakka välttelen kaikkia peilejä ja/tai kuljen pipo päässä.

Onneksi minulla on kuitenkin tämä komea kello, jota voin ihailla.

*Ja voin 3 vuoden kuluttua todeta, että en osaa tehdä niitä lettejä ja pitkä tukkani on aina samalla ponnarilla. Sitten leikkautan sen lyhyeksi.