Aikuisen Naisen Uusi Ulottuvuus!

Aina kannattaa etsiä vastauksia ja apua, jos jokin elämässä ei tunnu sujuvan. Kukaan ei ansaitse kärsiä hiljaisuudessa. Minä en kuulu niihin suomalaisiin jotka potevat häpeää epätäydellisyydestä, eikä tulisi mieleenikään teeskennellä, että kaikki on hyvin silloin kun ei ole. Voisihan asioita olla käymättä läpi näin julkisesti, mutta minulla on vahva tunne, että ihmiset pelkäävät niin paljon leimautumista ja kasvojen menetystä, että asiat mistä tulisi ehdottomasti puhua painetaan villaisella ja moni saattaa jäädä paitsi juuri sellaisesta vertaistuesta, mikä antaisi hänelle sysäyksen hakea apua. Se on vahingollista ja tarpeetonta ja siksi tarvitaan meitä jotka eivät pelkää puhua ääneen omista haasteistaan.
Adhd'n kasvot ...ei tämän pelottavammat.

Sain muutaman päivä sitten tietää mistä omat oireiluni johtuivat. Oireilut, jotka ovat elämääni taaksepäin analysoidessani jatkuneet aivan lapsuudestani asti. Minulla on adhd. Neljän kirjaimen rykelmä, jolla on usein hyvin negatiivinen leima. Sitä heitellään syyttävästi milloin kenenkin vilkkaasti käyttäytyvän, varsinkin lapsen ja nuoren niskaan, kun mitään muuta ei keksitä, samalla täysin ymmärtämättä, mitä adhd todellakin diagnoosina pitää sisällään. En aio tässä esitellä itse sairautta, mikä se virallisestikin on, vaan haluan kannustaa ja rohkaista ihmisiä, jotka käyvät elämässä läpi asioita, jotka vaikuttavat haitallisesti arjen hallintaan, hakemaan apua ja puhumaan tuntemuksistaan.

Sydämet johtotähtinä ...

Minulla on paljon onnea siinä, minkälaisia ihmisiä lähipiiriini kuuluu. Aina minua kannustava ja tukeva, ranskalainen ex-mieheni, tyttäreni isä, totesi hupaisasti lähes arvanneensa mikä minua "sääti" ja että varmuus diagnoosista avaa hänellekin monia asioita minusta. Tyttäreni luki sairauden kuvan ja oli myös vakuuttunut diagnoosista ennen sen varmistusta. Niin olivat yllättävän monet läheiset ja etäisemmätkin tuttavat elämässäni, jotka tunnistivat piirteet. Eräs niin rakas, rakastaa minua edelleen, juuri tällaisena kuin olen ja kuunteli tarinaani lämmöllä ja kiitollisena siitä, että sen hänen kanssaan jaoin, koska nyt hänkin osaa minua ymmärtää aivan uudella tavalla. Kuitenkin kiitos siitä, että kuljin hiljalleen kohti apua ja oivallusta kuuluu hyvin rakkaalle ystävälleni. Vain seitsemän vuoden ystävyyden jälkeen hän näyttää tuntevan minut selkeästi paremmin, tyttäreni ja exäni lisäksi, kuin kukaan muu. Vuosi sitten hän ehdotti minulle, että tekisin adhd ta kartoittavan testin. En tehnyt, vaikka olin epäillyt asiaa itse jo kauan. Noin viikko sitten luin hyvin koskettavan 21 vuotiaan adhd ta sairastavan nuoren naisen kuvauksen siitä, minkälaista on elää adhd n kanssa ja rivi riviltä tunsin lukevani tarinaa itsestäni. Lukemani toi varmuuden ja lopulta ystäväni lähettämä testi näytti sen aukottomasti. Olen helpottunut, sillä sain vihdoinkin vastauksia itseäni askarruttaviin loputtomiin arvoituksiin. Minä haluan ymmärtää sitä kuka minä olen ja hallita elämääni tietoiselta pohjalta, en arvailla kaikkia askeliani ja yllättyä täysin siitä minne päädyn.

Luova "hulluus" ...yksi vahva piirteeni. Kohdallani hukun piirtämääni työhön enkä näe tai kuule muuta.

Aloitin eilen, torstaina, lääkkeen kokeilun. Etsimme siis oikeaa annostusta mikä ei peitä ainutlaatuisia piirteitäni, vaan antaa minulle hallintaa spontaanisuuteen, ajatusten kaaokseen ja tarkkaavaisuuteen. Lääkkeet ovat aina olleet jotain sellaista minulle, että olen niitä vältellyt jos suinkin voin, mutta tämän lääkkeen mahdolliset hyödyt voivat olla niin elämää mullistavia ja positiivisia, että tässä pisteessä elämääni haluan arkeni hallitavaksi ja saada aikaan niitä asioita joista haaveilen, mutta joihin en ole aikaisemmin tarkkavaisuushäiriön takia pystynyt. Minä olen hyvin sinut tämän uuden tietoisuuden kanssa. Lääke näyttää sopivan minulle hyvin ja olen päättänyt tehdä siitä ystäväni. Tämän diagnoosin yhteydessä päätin kuitenkin luopua täysin päihteistä. En ole millään tasolla alkoholin suurkuluttaja, päinvastoin omaan aikalailla ranskalaisen tapakulttuurin sen suhteen ymmärrettävästikin, mutta jos kolmiolääke on uusi seuralaiseni mahdollisesti loppuelämäni, niin se saa luvan olla ainut minuun vaikuttava kemikaali.

Lemmensilta ...sillat ja laiturit kiehtovat. Tämä silta kantaa kaunista muistoa.

Puhukaa ihmiset asioista jotka selvästikin vaikuttavat arjessa selviämiseen. Ihmisen ei ole tarkoitus kärsiä tai suorittaa elämäänsä läpi, vaan elämän tulisi olla monen siihen kuuluvan asian tasapainoinen summa. Ilman haasteita emme osaisi iloita hyvistä hetkistä ja oppimassahan me täällä olemme, eikö totta. Sanomattakin on selvää, että minä olen vahvasti omanlaiseni, surutta ja hyväksyen tästä eteenpäin myös edelleen hieman joukkoon kuulumaton. Olen valinnut, ja tällä kertaa aivan tietoisena ja varmana valinnoistani, erilaisen polun, niin ihmissuhteissani kuin aika monessa muussakin asiassa. En edes yritä enää mahtua normeihin, koska niihin ahtautuminen on osoittautunut muutenkin mahdottomaksi ja tehnyt minusta pelkästään onnettoman. Tiedän nyt, että minulle onnen tuo se, että voin tehdä asiat omalla tavallani, joskus jopa yhteiskunnallisesti katsoen hieman epäkorrektisti, mutta aion olla anteeksi pyytämättä oma itseni ja seurata vahvaa intuitiotani tekemisissäni, koska kohdallani se toimii parhaiten. Minulla ei ole aikomustakaan miellyttää kaikkia, mutta osaan kyllä tulla kaikkien kanssa tarvittaessa toimeen.

Tervasilta ...syksy, tuo virheetön värittäjä.

Pitäkää huolta itsestänne, olette sen arvoisia. Uskaltakaa olla omanlaisia ja kuunnelkaa itseänne ja omaa sydäntänne. Älkää silti jääkö yksin, kun elämä heittää kierrepallon. Apu on aina lähellä ja rohkea osaa sitä tarvittaessa pyytää. Avun kautta elämä saa uuden horisontin ja kantavammat siivet selkään, eikä mikään ole niin tärkeää tämän kaiken laumasieluisuuden  keskellä kuin se, että elää rehellisesti itsensä näköistä elämää. Ei häpeile sitä, että omaa säröjä, eikä altista itseään muiden ihmisten arvostelulle. Kauneimmat sielut tässä maailmassa kuuluvat heille, joita on paikattu, hoivattu ja parannettu ...Lena Grisin sanoin, he eivät tule siitä vahvemmiksi vaan he tulevat herkemmiksi (herkkyys ei ole sama kuin heikkous). Herkkyys, sitä ei keskuudessamme ole koskaan liikaa ja jos sen pystyy kaikkien koettelemusten keskellä säilyttämään, on maailma sellaisen ihmisen ympärillä lempeämpää elää.

 Jutta <3

Syvimmän olemukseni äärellä ...luomisvoima kantaa mutta keskeneräisyys on "tyyppivika."