Mun Syksy, neljä vuodenaikaa ja muutama muuttuja!

Syksyn edessä minä voimaannun tavalla, mihin mikään muu kuukausi ei kohdallani pysty, vaikka talvi lähelle pääseekin. Syksy on minulle uuden alun aikaa, aivan kuin olisin puhtaan valkoisen kanvaksen äärellä ja se miten kauniiksi, eläväksi ja iloiseksi kanvaksen saan riippuu väreistä mitä sille annan ja millä asenteella ne sinne räiskin. Elämän ehkä tärkeimpiä oppitunteja on oivaltaa että onni asuu pienissä, ohi kiitävissä hetkisssä, joissa on hyvä elää täysillä mukana. Onni ei ole pelkästään kesässä, ei minulle rakkaassa Syksyssä, ei Talvessa, ei Keväässä, ei lomissa, ei juhlissa, ei hääpäivissä, ei "vanhoissa paremmissa ajoissa" vaan hetkissä. Ihania helmihetkiä mahtuu kaikkiin vuodenaikoihin, ne nostavat päätään niin suurissa ilon hetkissä ja jopa joskus yllättäen ilmestyvät helpottamaan surua, kun sitä vähiten osaa odottaa. Onnen hetkiin tarttumalla ja ne huomioimalla saa voimaa niihin elämän haastavimpiin päiviin, sillä tasapaino on avain oivalluksiin, eikä tasapaino ole muuta kuin vuoristoradan ja karusellin saumatonta yhteystyötä. Elämää, ei sen enempää. Omalla kohdallani joudun tekemään töitä kesän kanssa, ihan vaan siksi, että vaikka kesä on kaunis vuodenaika, ja ikuista kesää sain 19 vuotta aurinkorannoilla viettää 9 kuukautta vuodessa putkeen, niin siihen liittyy minun kohdallani paljon asioita jotka aiheuttavat odottamista ja ikävöimistä. Tämä kesä oli vielä poikeuksellisen vaikea, koska terveyteni ja sitä seuraava tapaturma lisäsivät odottamiseen ja haastoivat yksin olon kotona entisestään. Kesä on minun heikko linkkini, mutta sillä ei ole niinkään tekoa itse ilmaston kanssa, koska ilokseni Suomen kesä on leuto ja vaihteleva, vaan elämän muut lieveilmiöt ottavat silloin vallan. Tämän kesän ehkä arvokkain opetus oli kuitenkin se, ketkä ovat ne ihmiset, jotka ovat rinnallani silloinkin kun elämä ei ole lempeimmillään ja siitä olen kiitollinen. Paluumuttoni ei ole ollut helppo ja mutkaton, enkä voi vieläkään, seitsemän vuoden jälkeen sanoa olevani kotona, silti nyt tiedän, omien vaikeuksien kautta, mihin ja keihin ihmisiin elämässäni minun tulee koko sydämelläni itsekin panostaa ja se on kotoinen onnen tunne.

Syysunelmaa ja väriloistoa ...

Minusta Suomen suurin voimavara ja ihastuksen aihe on sen neljä vuodenaikaa ja niiden upealla tavalla muokkaama ja ikuista muutosta elävä ainutlaatuisen kaunis luonto. Minua tuskin on mikään muu tänne takaisin ankkuroinut niin varmasti kuin Kotkan meren ja luonnon läheisyys, unohtamatta minulle niin rakasta Kymijokea, jonka varrella, mummon maalla Jäppilässä, vietin kaikki lapsuuteni kesät. Muistan hyvin, että pienenä tyttönä tykkäsin kyllä kesästä, mutta innostuin aina kovasti syksyn ja talven tulosta. Ne eivät haitanneet minua, vaan avasivat aivan uudenlaisen maailman niin luontoon kuin muuhunkin arjen puuhailuun. Hassuinta tässä on se, että minä joka en koskaan haaveillut etelän matkoista, puhumattakaan että olisin jaksanut kahta minuuttia aurinkoa palvoa, niin  juuri minä löysin itseni elämässä 19 vuotta juuri tuota kaikkea. Korjaan, aurinkotuolissa minut näki suojakertoimiin käärittynä ja aurinkovarjon alla ja jos meillä ei ollut vieraita, niin aurinkoon ei menty ennen klo kolmea iltapäivällä, vain viikonloppuisin ja silloinkin tavernan kautta uimaan, takaisin tavernaan ja lopulta auringonlaskua ihailemaan aurinkotuoleihin, sitten kun aurinko oli tarpeeksi alhaalla. Noista vuosista voin todeta sen verran, että pienikin pilvi taivaalla toi mieleen Suomen kesän uhkeat poutapilvet, vaikka Kreikan taivaalla kelluvat hattarat olivatkin varjoja niistä ja se koti-ikävä alkoikin juuri tuolloin nostamaan päätään. Kaipasin vaihtelua, koska niin monotoniseksi ja yllätyksettömäksi, kuivaksi ja ahdistavan kuumaksi kesäsesonki osoittautui vuosi toisensa jälkeen. Paras aika Kreikassa olikin ennen sesonkia, joko loppu syksy tai kevät. Vaikka kevään lapsi olenkin, on kevät ehkä se vuodenaika, mistä vähiten perustan, mutta Kreikassa, talven sateiden jälkeen, kun rannat ovat vielä myrskyn huuhtomia ilman aurinkotuoliarmeijaa ja ihmisten hälinän sijaan kuului vain vellova meri ja taivaan linnut, silloin Kreikka oli minun silmiini kauneimmillaan.

Syksy, mun laituri ...mun hengähdyspaikka.

Vähän niinkuin ihmiselämässäkin, niin luonnossakin näkee selvemmin ja esteettömin, kun kaikki koristeellinen on poissa. Oman loukkaantumiseni yhteydessä olen joutunut olemaan paljon paikallani ja yksin ajatusteni kanssa. Kun kaikki hälinä jäi pois oli minulla aikaa tarkastella omaa elämääni ja se oli hyvinkin tarkastelun ja uudelleen arvioinnin arvoinen, aikamoisessa tienristeyksessäkin vielä. Syksy ja talvi antavat saman mahdollisuuden varsinkin siinä kaikkein pimeimpänä aikana, kun ruska on meidät  jättänyt, puut ovat karuimmillaan ja lumen puhdas ensivaippa laskeutunut maanpinnalle. Siinä punnitaan ihmisen sisäistä rauhaa ja kykyä kestää hiljaisuutta ja yksinoloa omien ajatustensa kanssa. Niin minä sen näen ja tulkitsen. Kevät ja kesä houkuttelvat valoon, ihmispaljouteen ja hälinään ja ulkoiset puitteet valtaavat mielen. Se on kukoistuksen aikaa ja kukoistuksen ajassa on kevymepi elää ja olla. Minua taas jostain syystä loputon valo, ihmispaljous ja hälinä joskus lähes ahdistavat. Tässä siis eroan, en varmaan ainoana, mutta jos vaikka sosiaalista mediaa, Kympin uutisten ankkureiden joka iltaisesta säästä, auringosta ja lämmöstä yllätyksettömästi utelemista ja lehtien otsikoita seuraa, niin aika laumassa sitä ovat ihmiset lähes olettamassa, että olemme yhtäkkiä täältä kauniista, neljän vuodenajan pohjolasta tipahtaneet Phuketin leveysasteille. Itse en elä tuota illuusiota (tai toivettakaan siitä) ja toteutuessaan se olisi katastrofaalista jo ihan planeettammekin kannalta. Kesä on lyhyt ja niin on tupannut olemaan se kaunis luminen talvikin ainakin täällä etelässä. Välisesongit kevät ja syksy ovat venyneet, ja juurikin tämän takia sitä suomalaista periksiantamattomuutta on uudelleen koulittu. Minulle sanottiin usein ulkomailla, että en kuulosta, näytä tai käyttäydy kuin suomalainen (jep, niin vahva maailmalla asustava stereotypia suomalaisista elää), mutta kyllä minä suomalainen olen, jos jotaian niin aikammoinen Myrskyluodon Maija, ottaen huomioon minun säälliset mieltymykseni. Se että hiljaisuus, omien ajatusten ja oman elämän rehellinen tutkiminen, oman kodin lämpöön kiitollisena käpertyminen, happirikas ulkoilu, sadepäiviä tai lumimyrskyä ruudun takaa ihaillen seuraaminen, kynttilöiden ja takkatulen ja kylmään hyvin pukeutuminen ovat minusta vain hyviä jopa ihania asioita, niin tunnen kuuluvani ehdottomaan vähemmistöön. Ehkä en sitä ole, ehkä syksyyn ja talveen kiintyneet vaan pitävät ihastuksensa salassa etteivät tule koetuksi aivan järkensä menettäneiksi. Ken tietää. Itse en kuitenkaan kuulu aivan hiljaisimpaa ihmisryhmään, joten tuskin kenellekään minut tuntevalle tämä syksyn ja talven ylistys tulee yllätyksenä. 

Mun laituri ja loppusyksyn ensimmäinen lumivaippa ...

Olen ehdottomasti aivan hupsuna syksyn ja talven vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin. Nyt kun tätä aikaa on makoilla kipsi vielä yhdentoista päivän ajan jalassa, niin yksi hyvä ajanviete on mikäpä muu kuin nettikauppa. Tilasin juuri aivan ihanat ja jämäkät nilkkuri-bikerbuutsit Boot Factorilta, Made in Finland by hand tietty ja posti toi hetki sitten tyttäreni käden kautta saapumisilmoituksen. JEI! Olen vahvasti tyyliltäni hieman rokahtava mutta hyvin vahvasti omanlainen ja aika selkeälinjainen. En seuraa pintamuotia, se ei kiinnosta minua. Voin viittä vaille viidenkymmenen vuoden kokemuksella sanoa, että muoti tekee jo nyt niin monetta täyttä ympyrää, että minun ajattomasta ja ylitse pursuavasta vaatekaapistani löytyy jokaiselle uudelle sesongille jotain mikä on ajankohtaista. Ostan aina ajattomia vaatteita, kenkiä ja asusteita ja mielummin laadukasta. Hinta ja laatu eivät kuitenkaan aina kävele täysin käsikädessä, eikä brändi ole aina tae laadusta. Pyrin pysymään poissa sieltä minne kaikki muut menevät vaateostoksille ja näyttääkin siltä, että monilla suomalaisilla naisilla on aika vahvasti muutama sama brändi minkä perään he suuntaavat ja siksi monet näyttävätkin valitettavasti hyvin toinen toisiltaan. Henkilökohtaisesti en koe, että kenenkään persoonallisuutta kehystää lisäarvoa tuovasti pelkkä brändikeskeisyys, varsinkaan silloin jos haluaa erottua omana itsenään. Usein brändeihin keskittyminen viittaakin johonkin muuhun tarpeeseen, kuin oman persoonan näkymisenä pukeutumisessa. Aina ei haluta erottua, vaan halutaan mitä muillakin on. Syys ja talvitakkeja, villatakkeja ja huiveja en siis tänäkään vuonna lisää tarvitse ja jos nyt yhdet ihanat buutsit tilasin, niin senkin annan itselleni anteeksi ja ennekaikkea lahjaksi pitkän haasteellisen parikuukautisen tulosta loppusuoralle. 

Näillä buutseilla on ikää kymmenisen vuotta, ne on hankittu Rodokselta ja niillä voi parempi kuntoinen pimu juosta vaikkapa maratoonin, niin mukavat ne on jalassa.

Ajattelin lopettaa tämän ihan vain tälle iltapäivälle aikatauluttamani Starbox-jaaritteluni väreihin. Mikä onkaan se suuri värien juhla vuodesta? Ruskan aika tietysti. Suomi kuuluu näihin uskomattoman onnekkaisiin maihin joilla on tämä ainutlaatuinen piirre tiettyyn aikaan vuodesta. On oranssia, keltaista, punaista, vihreää, eikä vain pienissä erissä kesäistä kukkaloistoa, vaan koko luonto suorastaan räjähtää silmiemme edessä yhdeksi suureksi avautuneeksi kukaksi ja toivonkin niin suuresti, että jopa he, jotka syksyä voivottelevat, osaisivat nauttia edes niistä kauniista hetkistä, kun aurinko piirtää säteitään kuuran peittämille syksyn lehdille. Hyppikää lehtikasoissa lasten kanssa, keräilkää syksyn lehtiä ja askarrelkaa niistä ovikoristeita, täyttäkää niillä lyhtyjä ja koristakaa kotiovien pielet värikkäillä kurpitsoilla ja kynttilälyhdyillä pimeitten iltojen iloksi. Minä laitan joka syksy niin kotiterassille ja etuterassille valoja, kurpitsoja, lyhtyjä, värejä niin oman perheen iloksi kuin myös ohikulkevia varten. On ihana ilahduttaa, varsinkin kun tiedän kuinka moni tästä vuodennajasta sen pimeyden vuoksi kärsii.  Albert Camus kirjoitti osuvasti:

"Autumn, a second spring, when every leaf is a flower."

Mun laiturin nokalla ...oranssi vallankumous.
Mun syyspäiväntasauksen lapsi mun laiturilla.
Valoa ja väriä ...
Mun laituri ...ja se oranssi vallankumous.
Syksyn valossa värit ovat syviä ja kontrastit vahvoja ...
Askartele itsellesi hyvä mieli ...jopa syys pimeällä :)

"Every leaf speaks bliss to me, fluttering from the autumn trees." Emily Bronte

Kaikella lämmöllä minulle itselleni, muistutukseksi, ja sinullekin jos ajatus sinua koskettaa ...ethän toivo hetkiä pois edestäsi vain koska ne eivät elä siellä missä sinä haluaist elää, muista aina, että näissäkin hetkissä on sinun elämääsi, eikä yksikään pois mennyt hetki enää palaa uudelleen elettäväksi. Nauti siis, tässä ja nyt ...kyllä, jopa koipi ilmassa :)

Jutta <3