Pienen hetken rinnalla, ikuisesti muistoissa.

"Anna tänään pois se mikä mieltä painaa.
Irrota ote.
Heittäydy tuulen varaan rakkauden suureen syliin."

- Anna-Mari Kaskinen & Minna L. Immonen "Voiman lähteillä"

Bella ...meidän pieni lumivalkoinen jättää jäähyväisiä.

Seuraan, katse jumittuneena ja utuisena, kuinka tuuli tuivertaa puhdasta uutta lunta hennoksi harsoksi harmaiden katujen peitteeksi. Hiljaa ajatuksissani toivotan tervetuloa valtavalle valon vaipalle minkä lumi tuo mukanaan. Katseeni terävöityy hiljalleen ja havahdun hienoiseen hymyyn huomatessani kahden keltatulkun leikin terassini ikkunan edessä kohoavan lyhdyn päällä. Painoin muistiin hakea kauralyhteen, niin eivät muruset pety kun seuraavaksi ilahduttavat vierailullaan.

Ebba ...Midsummer Snowflake ...täyttää säröjä sydämmissä.

Olen istunut pidemmän puolen aamupäivää tässä mielipaikassa sohvallani, torkku jaloilla ja miettinyt syntyjä syviä. Miten erilaisin ajatuksin ja odotuksin, peloin, suruin ja iloin, me kaikki, tutut ja tuntemattomat, lähestymme tämän hyvin vaihtelevin kääntein velloneen vuoden loppua. Pohdimme varmasti tahoillamme elämän merkitystä ja mikä on meidän roolimme tässä kaikessa ja sitäkin, että onko tässä kaikessa puurtamisessa ja ajan kanssa kilpaa juoksemisessa edes hitustakaan järkeä. Varmasti lopulta kaikessa on etäisyyden kautta paljonkin järkeen käypää, mutta joskus elämä vain kasaa eteemme kinoksittain haasteita, jotka ovat niin valtavia painolastiltaan, ettei niitä oikein osaa pieni ihminen käsitellä, ennenkuin ei muita vaihtoehtoja ole. Joskus taas elämä luo nuo symboliset lumivallit edestäsi kuin itsestään ja ympäröivä maailma puhkeaa taas kukkaan. Tämän kaiken keskellä pieni ihminen tasapainottelee parhaansa mukaan, joskus haparoiden ja joskus taas sisukkaasti kaikkea uhmaten.

Eppu ...ikuinen kavionjälki sydämessä.

Monta rakasta olen joutunut elämäni aikana hyvästelemään, päästämään irti fyysisesti ihmisistä jotka ovat jättäneet minuun lähtemättömän jäljen ja mennessään piirtäneet muistoksi särön sydämeeni. Jokainen heistä olisi tehnyt kaikkensa voidakseen jäädä tämän puoleiseen kanssamme, ottaakseen lisää selvää elämän lahjasta ja sen mysteeristä ja hyväksyneet elämänsä näyttämöksi jopa tämän tumman puhuvan Marraskuun ensilumimyrskyineen. Sinnekö asti meidän kaikkien tulee elää ennekuin havahdumme siihen, että elämä on elämisen arvoista ehdoitta, satoi, paistoi, myrskysi tai tuprutti sitten lunta aina tupaan asti? Toivon, että ei.

Elämä kiittää, että kävit jättämässä jälkesi ...ikuisuuteen.

Edesmenneille rakkailleni, kohdallani lähes kaikki liian nuorina meidät jättäneille, näin Pyhäinpäivän alla, ja heille, jotka juuri nyt taistelevat pitääkseen kiinni elämästään, tuntuu sopivalta sanoa, "elämälle kiitos, sain siltä paljon" ...mutta ilman teitä, jotka saimme hetkeksi rinnallemme, ja joista jouduimme liian varhain luopumaan, ei tämä matka olisi ollut juuri niin ainutlaatuinen kuin miksi se on osoittautunut. Sen sisälläni asustavan pienen tytön lapsenomaisin, mutta minusta viisain ajatuksin, jotka eivät vuosien saatossakaan ole minua hyljänneet, päätän tämän lyhyen, mutta minulle merkityksellisen päivityksen; ...jos Jumala vie meiltä rakkaimpamme liian varhain, niin se tarkoittaa varmasti sitä, että hän kokoaa yhteen enkeleistä ainutlaatuisimmat.

Jutta <3

En halunut unohtaa eläinystäviämme, joten kirjoitukseni kuvat kunnoittavat niiden muistoa. Ne olivat hyvin rakkaita eläessään ja jatkavat rakkaina muistoissa.