Ruuhkavuodet?

Täällä taas. Vihdoinkin. Meidän perhe taitaa elää nyt niitä kuuluisia ruuhkavuosia! Aika loppuu kesken, oli sitten tekeillä mitä tahansa! Tämä bloggaaminenkin on jäänyt hävettävän vähälle, vaikka mielessä ja ajatuksissa on ollut todella useasti. Ei vaan yksinkertaisesti ole ollut _aikaa_ istua alas, avata konetta ja rustata. Mutta sitkeästi olen pitänyt tästä kiinni ja päättänyt että en tästä luovu. Kirjoittaminen on tietynlaista terapiaa itselleni arjen keskellä, ja yritän sen ajan nipistää vaikka väkisin, jossain kohti. Edes joskus.

Niin. Nyt miulla periaatteessa on sitä omaa aikaa. 24 pitkää minuuttia! Lapset on päiväkodissa ja omat työt alkavat tänään poikkeuksellisesti vasta hiukan myöhemmin, joten HETI piti käyttää minuutit hyödyksi ja istua kirjoittamaan. Huoh.

No mistä meidän perheen kiireet sitten johtuu? Tällä hetkellä pääosin ihan vaan töistä ja kotihommista. Mieheni tekee päivätyön lisäksi kahta iltatyötä ja lisäksi hänellä alkoi koulu nyt elokuussa. Itselläni on päivätyö, mutta näin joulun alla jonkun verran tulee myös iltatöitä. Lapsilla arki rullaa päiväkodin ja kodin väliä. Miehen kanssa lastenhoidon suhteen on tällä hetkellä lähinnä "läpsystä vaihto" meininkiä. Kun minä tulen töistä, mies lähtee. Ja kun hän tulee, onkin jo iltapuuhien aika. Ne sentään hoidetaan aina yhtä aikaa, jotta koko perhe olisi edes hetken päivästä saman pöydän ääressä päivittämässä kuulumisia. 

Kiireistä on, ei voi kieltää. Mutta kait tää joskus helpottaa. Parisuhdeaikaakin pitäisi osata ottaa, mutta se tuntuu tässä kohtaa jotenkin mahdottomalta. Ja pakko myöntää että toisinaan on ihan suoraansanottuna ikävä miestä, kun tajuaa ettei esim viikkoon olla ehditty jutella oikeastaan mistään! Päivät ja viikot vaan vilisee ohi.

Oli miulla kyllä eräs ihan luksus viikonloppu tuossa tämän kuun alussa. Toteutimme rakkaan ystäväni kanssa viiden vuoden takaisen suunnitelmamme vierailustani Turkuun hänen luo, ihan yksin! Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu! Nautin jo ihan vaan siitä, ettei kukaan kyselly eikä vaatinut mitään, sain vaan olla ja riitti että huolehdin itsestäni. Ruuan sai syödä lämpimänä eikä ollut kiire mihinkään! Ja mikä parasta: seurana tuo maailman ihanin ystävä, jonka kanssa sai purkaa koko sydämensä sisällön. Ihan mieletöntä! Tuo viikonloppu antoi kyllä voimaa tähän syksyyn pitkälle! Ystävät on kyllä kultaakin kalliimpia!

Mutta vaikka tää arki on nyt mitä on, ja välillä tuntuu ettei tiiä pitästkö itkee vai nauraa (ja tulee tehtyä molempia) niin oon mie kuitenkin kiitollinen siitä että miulla on tämä perhe. On ne lapset joiden hoitamista sumplia jos työt menee päällekäin, on mies jonka kanssa sumplia sitä lastenhoitoa ja jonka kanssa jakaa arki. On se työ jota tehdä ja miehellä se koulukin, joka ehkä avaa ovia hänelle parempaan tulevaisuuteen ja jatkossa ei ehkä tarvitsisi olla kuin se yksi työ! 

Mutta piti nyt vaan päästää vähän höyryjä pihalle, kun kerrankin oli hetki sitä kuuluisaa _omaa aikaa_! Nyt pian pirisee hälytys puhelimesta ja pitää kiitää bussiin ja lähteä töihin.

Sanokaa nyt että jollain muullakin on arki hektistä ja tunnit loppuu kesken??!

SuSana