POLTETTU MANNER

Kuljin Kotkan kupeessa Valkmusan hienolla luonnonsuojelualueella kameran kanssa hakien tähän blogiin sopivaa kuvaa. Etsin kaunista poltetun oranssin sävyä.Runoilija Eeva-Liisa Mannerin näytelmä (Poltettu oranssi, Tammi 1968) on varmaankin antanut tamperelaisen runoilijan Outi Jokisen esikoiskokoelmaan omia sävyjään (Poltettu manner, Sanasato 2016).

Teoksen alussa Manner on vielä porraskäytävässä, hän kertoo rakastavansa rauhaa ja sekoittavansa sitä kontrapunktiin. Kirjoittaja ei halua ärsyttää Manneria, joka määrää kirjoittajan aloittamaan...

Seuraavassa osassa Manner soittaa ovikelloa ja ilmoittaa, että kirjoittajan elämässä on tällä hetkellä sijaa muulle kuin arjelle. Kolmannessa osassa Manner tulee ja kertoo tulevansa tekemään ihmeitä kirjoittajan huoneisiin.

Sitten Manner sanoo tulevansa yöksi, kysyy onko kirjoittaja jättänyt jo runoista pois peräkaneetit ja ei kai vain makuulla kirjoita. Hän tulee omilla avaimillaan, anelee olemaan hellempi marginaaleille, hän tulee jopa kesken siivouksen, pudottelee kirjoittajan säkeitä lattianpesuveteen ja Manner myös neuvoo: anna runouden haavoittaa, muuten moottori ei lähde käyntiin ja yhden runon tekemiseen menee kuitenkin vain yksi ihmisikä.

Kun Manner tulee viimeisen kerran, hän sanoo jäävänsä asumaan. Tarkistan, että pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmässä on vain yksi kappale tätä runokirjaa, se mikä minulla on ollut lainassa luvattoman kauan. Voi miten sääli, näin hieno runoteos.

Maasta se sienikin ponnistaa