Venetsiassa saa ansionsa mukaan ja Glasgowssa suudelman

Komisario Guido Brunetti tutkii arvokkaiden, jopa 1500-luvulta peräisin olevien kirjojen ja kirjojen yksittäisten sivujen varkauksia ja törmää murhaan. Hän oppii, että toiset rakastavat kirjoja niiden sisällön vuoksi, mutta toisia kiinnostaa vain kirjan ulkoiset ominaisuudet ja rahallinen arvo.

Donna Leon on kirjoittanut Venetsiaan sijoittuvia dekkareita vuodesta 1997 lähtien. Mukavalla päähenkilöllä, komisario Brunettilla on on mukava vaimo ja lapset sekä mielenkiintoisia työkavereita, mutta kirjoissa on keskeistä myös tapahtumapaikat, kaunis Venetsia ja sen historialliset kadut, kanavat ja palatsit. Tärkeää on myös se, mitä syödään ja juodaan, millainen on sää, uhkaako aqua alta, onko kevät jo pitkällä.

Kirjat voivat siis herättää intohimoja ja tässä niiden merkityksestä keskustellaan myös paljon. Lisäksi tässä Ansionsa mukaan -dekkarissa (Otava 2016) suomitaan korruptiota ja italialaista byrokratiaa Donna Leonin tutulla tyylillä.

Jos taas kaipaa kovaksikeitettyä rikosromaania, voi tutustua entisen poliisin Craig Russellin jännityskirjaan Glasgowilainen suudelma (Siniplaneetta 2016). Päähenkilönä seikkailee yksityisetsivä nimeltään Lennox. Minämuodossa kerrotut tapahtumat liikkuvat järjestäytyneen rikollisuuden ja alamaailman ympyröissä. Mutta miksi ihmeessä kirjan kansi on niin ruma ja synkkä?