Stockholm marathon

Viime viikonloppu vietettiin Tukholmassa maratonin merkeissä. Itse en ollut juoksemassa, vaan mun rooli oli kannustusjoukoissa. Matkaan lähdettiin perjantaina lentäen ja ehdittiin hyvin juoksijoille järjestettyihin Pasta partyihin stadionille joka viime vuonna missattiin.

Lauantaina saattelin miehen matkaan ja lähdin muutaman tunnin shoppailukierrokselle. Palattuani oli stadionilla jo ensimmäiset juoksijat saapuneet maaliin. Tunnelma oli huikea. Hymy kasvoilla ja kyynel silmäkulmassa seurasin maaliin saapuvia juoksijoita. Voin vaan kuvitella mitkä heidän fiilikset olivat siinä kohtaa. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli loistavasti järjestetty. Ihmismäärään nähden jonottamista ei juurikaan ollut ja kaikki sujui jouhevasti. Yövyimme Quality Hotel Globessa jossa oltiin viime vuonnakin. 

Vähän alkoi jännittämään oma ensi viikonlopun koitos.