Itseruoskintaa ja ketutusta, tunteita joista en tykkää.

Facebook-kaverit sen jo eilen kuuli: "Voi kerpeleen kerpele ja ketun vitti!"

Näin siis kävi että menin ja möhläsin. Olin pitkän pitkän ajan haaveillu nenäkorusta ja toukokuun alussa sellaisen sain extempore kun kävin vahvistuttamassa kulmien microbladingeja tutulla tekijällä. Ah sitä onnen ja helpotuksen määrää kun koru vihdoin killui sieraimessa! Ja nättihän se killuva timangikin oli mutta kun haaveissa oli alunperinkin rengas, niin rengashan se olis saatava.

 

Olin toki lukenut että paranemiseen menee kuukausia ja vasta paranemisen jälkeen kannattaa koru vaihtaa toiseen. Luokkakaveri otti samana päivänä saman lävistyksen ja kertoi kuinka oli vaihtanut onnistuneesti korun jo viikko, pari sitten. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Kyllähän miekin sit jo voin...ja samantien tilaamaan renkaat netistä. Eilen vielä päivällä hihkuin toimituksen nopeutta (Savanni.com, toimitettiin päivässä) mutta illalla raivosin itelleni! Sain kyllä nappikorun pois mutten enää minkäänlaista korua tilalle. Survoin, väänsin, kiersin ja käänsin niin että tuloksena oli syvä ketutus, hikiset kädet ja ärtynyt reikä nenässä.

Ajattelin illalla että minkäs teet, tehty mikä tehty enkä tilanteelle nyt mitään enää mahda. Tiesin myös että yön aikana tuore lävistys kerkeää umpeutumaan, varsinkin kun se tihkui nesteitä. Aamulla peilistä tuijotti edelleen yhtä kyrpiintynyt naama mutta vielä punaisemmalla nenällä. Lähdin paikallisen lävistäjän juttusille sillä ajatuksella että runtataan uudelleen neula läpi ja rengas paikalleen. Oon tunnetusti nopea muuttamaan mieltäni ja puolen kilometrin matkaa kipittäessäni, tulin siihen tulokseen että annetaan reiän parantua ja laitetaan myöhemmin kesällä uusi läväri joko vanhan tilalle tai sitten vaikka toiseen sieraimeen. Ja seuraavaksi sitten suoraan se rengas paikoilleen ja sitä en vaihda!

 

Puoli päivää mökötin tänäänkin vielä itelleni. Kaikki ärsytti ja tuntui ettei mikään muukaan sujunut eikä pysynyt käsissä. Oon yleensä hyvinkin positiivisilla mielin mukana elämässä, enkä edes muista milloin viimeksi oon joutunut käsittelemään vastaavia itseinhon, pettymyksen ja v*****ksen tunteita. Ei sovi miulle.

 Välillä yritin syöttää itelleni ajatuksia siitä, ettei se ollut kuin pikku reikä nenässä ja että maailmassa on suurempiakin ongelmia. Ei auttanut. Sitten mietin että mikä on pahinta mitä tässä kävi? Sain ylimääräisen arven naamaani? Niitä nyt on jo entuudestaan aikaisemmista lävistyksistä, joten mitäpä yhdestä lisää. Menetin n.50€? On varmaan mennyt turhempaankin ja sainhan mie ihailla nappia ehkä just sen summan edestä.

 

Hetken terassilla maattuani ja kameralle irvisteltyäni, huomasin että: a) aurinko lämmitti kivasti b) alkavien Lappeefestien soundcheck irrotti jo hymyn ja c) miun hiukset menee jo pikkumyy-nutturalle! Jokainen hiuksia joskus kasvattanut pystyy varmasti samaistumaan tuohon viimeiseen ilon aiheeseen.

Parempaa loppuviikkoa toivottelee, Päivi