Kosmetiikkaa josta puputkin tykkää !

Maanantaina se loma sitten loppui ja myönnän että paluu arkeen oli tahmea. Kolmessa viikossa tottui aikatauluttomuuteen ja vapauteen siinä määrin että maanantaina myymälän hyllyjen edessä tuntui melkein kuin ei olisi ikinä kosmetiikkaa myynytkään. Kassaa osasin sentään käyttää ja salasanatkin olivat pysyneet mielessä. Tiistaina kuitenkin jo tuntui vähän paremmalta eli siitä se arki lähtee taas rullaamaan painollaan.

Yhdestä asiasta olin kuitenkin innoissani jo loman aikana; tiesin että meille uusi luonnonkosmetiikkasarja, Zuii Organic, on myymälässä odottamassa miuta! Teline testereineen saapui viimeisenä työpäivänäni ja samana päivänä sain myös kotiin ihanan paketin sarjaa maahantuovalta Miraz Trading Oy:ltä. Olin jo aiemmin saanut sarjan poskipunan (sävyssä Melon) ja ihastunut niin että se on jäänyt jokapäiväiseen käyttöön, joten odotukset muitakin tuotteita kohtaan olivat korkealla.

Zuii on australialainen täysin luonnollinen ammattitason meikkisarja, jolla on useita eri sertifikaatteja (NASAA, COSMOS ORGANIC sekä BDIH). Kaikki edellämainitut edellyttävät että vähintään 95% valmistusaineista on luomusertifioitua ja loput 5% luonnollisia valmistusaineita. Lisäksi sarjalla on CRUELTY FREE-sertifikaatti, joka edellyttää että tuotteita tai tuotteiden valmistusaineita ei ole missään vaiheessa testattu eläimillä. NOT TESTED ON ANIMALS-sertifikaatti takaa että tuotteita kehitettäessä ei ole tehty eläinkokeita.

Zuii-meikkien sydän on kukissa. Tuotteet valmistetaan esim. luomujasmiinin ja -ruusun nupuista, kamomillan terälehdistä, ruusu-, manteli-, kehäkukka- ja jojobaöljyistä, appelsiinin kuoriöljystä, kukkauutteista sekä mineraaleista.

Tuotteista ei löydy nanoaineita, parabeenejä, propyleeniglykolia, geenimuunneltuja aineita, talkkia, SLS-kemikaaleja tai niiden johdannaisía eikä valmistuksessa käytetä petroleumöljyjä.Sarjasta löytyy myös paljon täysin vegaanisia tuotteita!

 

Aiemmin mainitsemani Pressed Blush-poskipuna on ehdoton suosikkini, jota olen käyttänyt joka ikinen päivä siitä asti kun sen käsiini sain. Melon-sävy on mielettömän upea koska siinä yhdistyy viileät ja lämpimät pigmentit ja tajuton hohde! Käytänkin sitä aika runsaalla kädellä korostusvärinä koko poskiluulla. Varsinkin kesäiholla kullanhohde korostaa päivetystä mutta uskon pysyväni punassa myös syys- ja talvikaudella, joskin ehkä vähän sutimista hillitsemällä. Hehku kestää kasvoilla koko päivän eli lupaus sarjan pysyvistä pigmenteistä vakuutti heti kättelyssä.

 

Rakkautta ensi testauksella oli myös kulmakynä jonka sain sävyssä Taupe! Viileänruskea sävy on napakymppi sillä liian usein ruskeat taittavat lämpimään. Hylsyn avatessani tuijotin kynää hetken aikaa hiljaa..massa oli ihmeen valkoinen ja muodoltaan leveähkö ja littana. Väri johtunee mehiläisvahasta ja kun kynällä piirtää, vaaleus "väistyy". Ajattelin etten saa siistiä jälkeä niin "kömpelöllä" kynällä mutta olinpa väärässä, sillä saa piirrettyä luonnollista viivaa sekä väritettyä voimakkaamminkin. Väri on siis hieman vahamainen eli voi olla paikallaan näyttää kulmille viimeistelyksi kulmaharjaa. Huipputuote josta löytyy kaksi sävyä; vaaleampi Coco sekä tummempi Taupe.

 

 

Kolmas mukana kulkeva suosikkini on Sheerlips-huulipuna, jonka Begonia-sävy on itselleni hyvinkin ominainen viileä pinkki. Pidän punan pitkulaisesta ja kapeasta hylsystä jonka korkissa on fiksusti näkyvissä tuotteen sävy. Puna levittyy helposti, tuntuu sopivan kosteuttavalta mutta pysyy huulilla hyvin. Eli ei liian kuiva muttei rasvainenkaan---täydellistä! Ensimmäisenä päivänä en ollut ihan varma pidänkö punan voimakkaasta kukkaistuoksusta sillä se tuoksui nenään pitkin päivää. Tuoksu on toki miellyttävä mutta niin lähellä nenää että se dominoi aluksi pikkasen häiritsevästi. Parin päivän käytön jälkeen en kuitenkaan enää  kiinnittänyt siihen huomiota. Ja kuten luonnonkosmetiikassa yleensäkin, mielummin nuuhkin luonnollisia tuoksuaineita kuin teollisia parfyymeja.

Punaista Classic-huulipunaa olen käyttänyt vasta parina päivänä ja siitä miulla on sävy Classic Red. Sävy on kivan intensiivinen ja keskitumma viileä punainen. Olen punaisten huulipunien kanssa todella kriittinen sillä sen on kestettävä huulilla napakasti eikä se saa karata hampaisiin. Tuota hammaskeissiä pelkään miltei hysteerisenä ja tähän asti olenkin luottanut ainoastaan Diorin Fluid Stick:iin ja Lancomen Rouge in Love-punan N-loppuisiin sävyihin. Zuiin punassa on lupaava, puolimatta koostumus ja kunhan jatkan vielä vähän testailua kotioloissa niin uskon että syksyn tullen uskallan lähteä puna huulilla töihinkin. Samoin kuin Sheerlipsissäkin niin tässäkin oli sopivaa kosteuttavuutta, tämän ollessa kuitenkin selvästi täyteläisempi.

Herkkä- ja kuivasilmäisenä en tätä nykyä juurikaan käytä arkena rajauksia silmissä joten ilahduin kun paketista löytyi myös silmänrajauskynä joka lupailee sopivansa myös meille herkkiksille. Kiva ylläri oli myöskin se, ettei kynä ollut tuttu musta tai ruskea vaan ihastuttava petrooliin taittava vihreä, Emerald. Väri onkin hyvin samansävyinen kuin vihertävänsiniset silmäni. Vaikutelma oli samanaikaisesti sekä näyttävä että luonnollinen, niin oudolta kuin se kuulostaakin. Ja hei, silmät eivät ärsyyntyneet edes sisärajauksista! Ihan pikkaisen parempaa kestävyyttä olisin toivonut mutta yläluomella väri kestää paremmin, varsinkin kun pohjustan luomet ensin Urban Decayn silmäluomenpohjustajalla.

Ripsiväri onkin ainut tuote joka on jäänyt kokeilun jälkeen laatikkoon. Sain testattavaksi mustan Volume Mascaran ja koostumus on makuuni liian paksu ja vahamainen. Olen ripsareiden suhteen aika kranttu ja pidän hyvinlevittyvistä ja juoksevista koostumuksista, joten säikähdin vähän tämän värin massan paksuutta. Kyseessä oli miun ensikosketus luonnonkosmetiikan ripsareihin ja olinkin kuullut että se taitaa olla se haasteellisin meikkituote luonnonkosmetiikassa. Lopputulos oli kuitenkin ihan ok eli volyymiä tuli ja yllättäenkin väri pysyi karisematta koko päivän. Uskon että tuote palvelee mainiosti heitä ketkä haluavat ehdottomasti luonnollisen ripsivärin. Itse aion kaivaa hylsyn taas käsiini vapaapäivinä kun tahdon vähän väriä ja on käyttää levittämiseen enemmän aikaa. Zuiilla on myös täysin vegaaninen mascara, jota ei valitettavasti tullut meidän Emotionin valikoimaan. Se kiinnostaisi kovasti sillä uskon että sen koostumus olisi miulle mieluisampi kun mehiläisvaha on jätetty pois. Toivottavasti pääsen sitä vielä jossain vaiheessa kokeilemaan. Toivoisin myös että sarja pystyisi korvaamaan useammassa tuotteessa mehiläisvahan esimerkiksi karnaubavahalla ja näin ollen saataisiin vegaanisia meikkejä enemmän markkinoille.

Kaikenkaikkiaan siis aivan ihana uusi tuttavuus (tai no, uskallan jo kutsua rakkaudeksi) tämä Zuii!

Kiva oli huomata että teline oli löytänyt paikkansa myymälästämme näyttävästi keskikäytävän varrelta, josta muutkin löytävät helposti uudet Rakkaansa.

 

Rakkautta iltaan!

-Päivi