Tatuointini ovat minun.

Otin ensimmäisen tatuointini n. 18 vuotta sitten, pienen itse piirtämäni kuvan alaselkään. Pitkään sitä piirtelin ja muokkailin, yleensä lukion tunneilla samalla opetusta "kuunnellen". Olin tosi ihastunut tuohon pieneen mustaan koristukseen, johon olin sisällyttänyt itselleni tärkeän sanoman joka ei ulkopuolisille avautunut sitä selittämättä. Ensimmäistä kuvaa seurasi toinen, kolmas ja neljäs, noin vuoden välein. Kaikkia näitä ensimmäisiä kuvia yhdisti niiden sirous sekä mustavalkoisuus. Iän myötä huomasin että identiteettini oli löytynyt jo tuolloin nuorena ja sen myötä että tunsin itseni ja tiesin olevani itselleni rehellinen tyylini suhteen, uskalsin myös ottaa isompia ja värikkäämpiä kuvia. Tatuointini kuvastavat minua, ajatusmaailmaani, tyyliäni sekä myöskin musiikkimakuani ja genreä, jossa tunnen olevani kotona ja hyväksytty omana itsenäni. Osalla kuvista on itselleni syvempi merkitys js osa niistä on vaan hauskoja tai mielestäni älyttömän kauniita. 

Olen aina ajatellut että esimerkiksi työelämässä työnantajan on nähtävä minussa muutakin kuin kuvani ja onnekseni ei ole ikinä jäänyt yksikään työpaikka saamatta tatuointien vuoksi. Eräässä työssä en meinannut aluksi saada kesällä käyttöön t-paitaa mutta kun kyseenalaistin käytännön saman työnantajan toisessa työpisteessä (jossa miehillä näkyvillä paljon enemmän kuvia kuin minulla silloin), sain samat vaatteet kuin muillakin eikä aiheesta tullut negatiivista palautetta asiakkailta. Olen aina itse ottanut kuvat puheeksi työhaastatteluissa sillä haluan lyödä faktat tiskiin tyyliin " tällainen olen, ottakaa tai jättäkää" ja toisaalta, en halua työhön jossa en voisi olla oma itseni. Nykyinen pomoni teki oman kantansa kohteliaasti selväksi että hän ei tatuoinneista tykkää mutta etteivät ne häntä myöskään haittaa. Ja näinhän sen pitäisi ollakin! Enhän minäkään pidä siitä tai tuosta muttei ne asiat määrittele ihmisiä joiden kanssa olen tekemisissä. Kohtaamallani ihmisellä saattaa olla mielestäni todella epämiellyttäviä piirteitä tai tapoja muttei tulisi mieleenkään laukoa negatiivisuuksia tuota tuntematonta kohtaan tai kauhistella hänen valintojaan. Kohteliaisuuksia ja kannustuksia sen sijaan pyrin sanomaan sillä niitä kuulee liian vähän tässä maailmassa.

Tuntuu käsittämättömältä että vielä vuonna 2016 jotkut ihmiset luulevat että tatuoitu haluaa huomiota ulkonäöllään ja että huomion antaminen on oikeutettua missä ja milloin vain.

Nykyään onneksi yhä harvemmin kuulee baarissa kommenttia:-"Ai, siulla on vähän otettu kuvaa. Kyl mieki oon miettiny tribaalia, lapsen syntymäpäivää yms. mutten oo vielä saanu aikaseks." -"Kiva. Ja kivaa iltaa, mie jatkan nyt kiitos juttua kavereitten kanssa."

En halua kuulostaa epäkohteliaalta mutta maailmassa on tatuoidun ihmisen mielestä miljoona muuta kiinnostavampaa puheenaihetta kuin minun tai sinun ihotaiteesi. Enhän myöskään jaksaisi keskustella korvannipukoidemme eroavaisuuksista tai siitä minkä muotoiset varpaat sinulla on. Tatuoinnit ovat siis niin tiivis osa ulkonäköäni ja samalla niin henkilökohtaisia että toivoisin niihin neutraalia suhtautumista. Jos haluat tutustua ja jutella niin toivottavasti näkisit minut kuvieni takaa.

Kaikki vuosien varrella kohtaamani positiiviset sekä negatiiviset palautteet tuntuivat huipentuvan tänä kesänä ja vielä samalla viikolla. En ole koskaan tykännyt olla alasti vieraiden ihmisten joukossa ja kovan tsemppaamisen jälkeen menin uimahalliin uimaan, vuosien tauon jälkeen. Olin vasta laskeutumassa rappusia altaaseen kun täysin vieras nainen tuijottaa minua ja kysyy:-"Mitä siinä lukee?" Olisin halunnut nähdä ilmeeni kun mietin mitä hän mahtaa tarkoittaa. Pienen häkellyksen jälkeen ymmärrän tämän naisen katsovan rintaani ja tuijottavan siinä olevaa tekstiä. Tekstiä, jonka olemassa olon unohdan aina silloin tällöin. Mumisten vastaan hänelle:-"Bright lights keep shining" ja lähden kauhomaan eteenpäin ennen kuin joudun mahdollisesti selittelemään merkityksiä.

Uimahallikokemuksesta selvittyäni sain rohkeutta lähteä päivää myöhemmin serkkuni kanssa Myllysaareen naistenvuorolle  saunomaan, uimaan ja kilistämään kuoharia viimeisen lomapäivän kunniaksi. Tämähän vaati taas ihan mieletöntä ponnistelua ja itseni tsemppaamista, sillä serkkuni valaisi ettei siellä ollut tapana pitää uikkareita, ei edes uidessa. Selvä juttu.. Ajattelin että:-"Päivi, sie oot 35. Kokoa ittes." Ja mitä tapahtuukaan---Heti vaatteet riisuttuani huudahtaa noin viisikymppinen, ilmeisesti yksi paikan vakiokävijöistä että:-" Herranjestas onpa siulla tatuointeja! Et kai meinaa enää enempää ottaa?!" Tämä saa tietysti muutkin vilkaisemaan minua ja alastomana tunnen tosiaankin olevani alaston noiden katseiden alla. Katsomatta edes naiseen päin, kävelen pesuhuonetta kohden kuitaten että:-" Onhan noita." Serkkuni tiesi ajatukseni ja loppuajan yritimmekin ulkopuolistaa ympärillä olevat naiset ja keskittyä kivaan yhdessäoloon ja omiin juttuihimme. Tämä kyseinen nainen katsoi oikeutetuksi jatkaa vartaloni kuvien analysointia vielä siinäkin vaiheessa kun seisoin ilman rihmankierimää puoliksi järvessä. Purin hammasta ajatellen että olen taas hieman vahvempi kun tästä selviydyn. Onneksi olen saanut sen verran hyvän kasvatuksen ja terävä kielenikin on vuosien varrella pehmentynyt etten laukonut sitä mitä mieleni olisi tehnyt. Olisin saattanut kauhistella naisen reisien selluliittia ja jopa kysyä meinasiko hän hankkia niitä vielä lisää!

Laitan tähän kuvia muutamista tatuoinneistani. Sinun ei tarvitse niistä pitää, riittää että minä pidän. Ja ehkä niitä katsottuasi näet seuraavan kerran kohdatessamme Minut. <3