melankolian selättäminen

Katselen ruokapöydällämme kuihtuvaa viherkasvia. Se tietää, että talvi lähestyy.

Kukan lehdet alkavat käpristyä, ne valmistautuvat syksyn kylmään. Kasvin lehdet ovat painuneet alaspäin ja vaikka sille soittaisi kuinka onnellista musiikkia, se ei tunnu piristyvän.

Se on sulkeutumaisillaan kuin henkilö, joka odottaa ja odottaa mutta pian ei malta enää odottaa, mutta odottaa kuitenkin. Siksi se on yhä vihreä, vaikka kukintojen loisto onkin hiipunut jo melkein biojäteastian puolelle.

Voisin samantien luovuttaa ja antaa kukan mennä menojaan, sillä vaikuttaahan se kovin säälittävältä.

Todellisuudessa en vain ole antanut sille riittävästi vettä.

Tai olen antanut liikaa, mutta kuitenkin. Joku tarvitsee asennemuutoksen.

Syksyllä on vaihdettava näkökulmaa

Syksy on aikaa, kun asiat valahtavat uuteen perpektiiviinsä. Mistä saa onnellisuutta, kun sitä ei tule enää automaattisesti kirkkaista kesäpäivistä ja mahdollisista auringonsäteistä?

Täytyy kehittää jälleen uudet kaavat positiivisuuden näkemiseen ja tyytyväisyyttä antavien asioiden mahduttamisen omaan arkijärjestykseen.

Syksyn tullessa tulee huomaamatta priorisoitua asioita. Jos sitä ei tee, saattaa pudota sudenkuoppaan.

Pienet asiat tekevät tiedettävästi paljon

Itselleni syksy on niin huolettoman asenteen uudelleenlöytämistä kuin myös kotoisan tunnelman etsimistä kynttilöiden ja jouluvalojen avulla. Tulevat pimeät illat vaativat vastapainokseen vähän kirkkautta.

Tähän aikaan vuodesta viihdyn sisätiloissa paremmin kuin hyvin, etenkin jos ikkunalasiin piirtyneet tuhannet pisarat ovat sellainen jokapäiväinen juttu.

On ihanaa saunoa kynttilänvalossa, kuunnella Juha Tapiota ja Satellite Storiesia, kirjoittaa vihkoihin harmaita ajatuksia ja suunnitella kalenteriin seuraavien pirskeiden aikatauluja.

Aamukahvi piristää ja lämmittää mieltä, kun kurkkua kiristää syysflunssa ja suklaata saa syödä hyvällä omallatunnolla vähän enemmän, koska sekin lämmittää.

Nautin syksystä. Onhan syntymäpäivänikin pian ja syksyn ruskakin vielä tuloillaan.