Ihanin ystävänpäivä kaukana kotoa

Vuonna 2014 vietin elämäni ihanimman ja ikimuistoisimman ystävänpäivän. Maailma ei mullistunut millään erikoisella tavalla, vaan puitteet tuolle päivälle olivat taianomaiset. Kolme vuotta sitten yksi suurimmista haaveistani toteutui kun sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi matkan Malediiveille ja matkalle osui myös ystävänpäivä. Sain viettää sen parhaassa seurassa ja maisemissa, jotka ovat kuin paratiisi maan päällä. 

Aamupäivä meni totuttuun tapaan aurinkoa palvoen ja snorklaillen, iltapäiväksi varasimme delfiiniretken. Vähän jännän äärellä oltiin, koska mahdollisuus nähdä noita ihania otuksia oli kuulemma 50 %. Mutta taisi jumalat olla puolellamme, koska delfiiniparvi näyttäytyi ja näytti meille kaikki hienoimmat temppunsa. Ihan mahtavia! Voisiko olla parempaa tapaa viettää ystävänpäivää. 

Hotellimme järjesti vielä illaksi ystävänpäiväillallisen, jota he valmistelivat koko päivän. Pöydät koristeltiin, valot viriteltiin palmuihin ja kynttilät pöydille. Hiekkaan pystytettiin vielä isot sydämet. 

Siinä hetkessä kaikki oli täydellistä..samettinen ilta, loistavaa ruokaa, orkesteri soitti palmujen ja tähtikirkkaan taivaan alla. Ja vieressä rakkain ihminen maan päällä. Onnesta hykerrellen kaivoin varpaani hiekkaan ja nautin jokaisesta hetkestä. Sellainen ilta kun kaikki tuntuu vähän epätodelliselta. Ja sellainen ilta, kun tunnet  olevasi maailman onnekkain tyttö.

Kun palasimme huoneeseemme täydellisen illan jälkeen, odotti siellä vielä yksi yllätys. Henkilökunta oli illallisen aikana vienyt huoneisiin rasiat, joista löytyi kaksi sydänleivosta. Aika suloista <3

Huikea päivä, huikea reissu.