Irtiotto arjen keskellä, eli miniloma Helsingissä

Loma tekee aina hyvää ja varsinkin pikkuinen viikonloppuloma katkaisee arjen tehokkaasti. Hotelliyöpymisessä on vaan sitä jotakin..kiireettömyyttä, hemmottelua ja hiljaisuuttakin. Saa luvan vaan olla, tekemättä mitään järkevää. Kun nykyään bussi- ja junalippujen hinnat ovat hyvinkin edulliset, voi viikonlopun hotelliin ja ravintoloihin panostaa sitten vähän enemmän. Me vietimme viime viikonloppuna miniloman Helsingissä, mikä sopiikin yhden yön piipahtamiseen mainiosti. 

Hotelliksi valikoitui pari vuotta sitten Bulevardille avattu Hotel Indigo, tyylikäs ja moderni boutique-hotelli. Statuksestaan huolimatta viihtyisä ja mutkaton hotelli loistavalla palvelulla ja sijainnilla. Kävelymatkan päässä bussi- ja rautatieasemalta ja ympäriltä löytyy kaikki Punavuoren ihastuttavat kivijalkaliikkeet, kahvilat ja ravintolat. 

Huoneet ovat viihtyisät ja valoisat, modernilla twistillä sisustetut. Hotellista löytyy myös Body, Mind and Soul-kuntokeskus, sekä sauna jotka jäivät tällä kertaa testaamatta. Hotelliyöpymisissähän parasta on aamiainen ja se kyllä ylitti odotukset. Ravintola Brödissä tarjoiltu aamiainen oli sopivassa suhteessa paikallisuutta, kotimaisuutta, tuoreutta ja luomua. Plussaa on aina se, että kahvipannu tuodaan pöytään..ne pienet jutut. 

Mainitsinhan jo palvelun? Se oli erittäin hyvää ja jopa enemmän. Jos etsit lomallesi hyvää hotellia, niin Indigoa voin suositella lämpimästi. Käys kurkistamassa http://helsinki-boulevard.hotelindigo.com/

Muutenhan loman ohjelmassa oli sitä perinteistä..kaupunkikävelyä, kahvittelua, vähäsen shoppailua ja ennenkaikkea hyvää ruokaa. Turistipuuhaa siis. Kevääseen kurkotteleva Stadi on kyllä kaunis. Pikkuhiljaa avautuvat terassit, liikkeiden edessä ihastuttavat narsissiruukut, aavistus vihreästä. Parasta antia on kävellä ja ihmetellä hienompien ja hiljaisempien kaupunginosien elämää. Ihastella upeita taloja ja miettiä vähän, että mitä jos asuisi vaikka tuossa talossa? Söisi aamiaisen lähikahvilassa, latte ja croissant tottakai. Kukat ostaisi aina siitä ihanasta kukkakaupasta ja ruokaostokset tottakai Stockkan herkusta. 

Kauppatori, Tuomiokirkko, Espan puisto.Kun laittaa turistimoodin päälle, niin parhaiten näkee kuinka kaunis kaupunki Helsinki onkaan. Eipä se kauneudessaan ja kiinnostavuudessaan häviä mitenkään Euroopan muille suurkaupungeille. Vaikka niin mä olen aina ajatellut, lähelle on joskus niin vaikea nähdä.

No se ruoka. Lauantain lounas nautittiin Naughty Brgrissä. Top Chef-ohjelman voittajan Akseli Herlevin perustama hampurilaispaikka panostaa parhaisiin aineksiin ja hyviin resepteihin. Ja totta, on hampurilaisia ja sitten on hampurilaisia ja täällä ne ovat kyllä siellä parhaimmasta päästä. Kunnon briossisämpylän välistä löytyy rotukarjan pihvi lisukkeineen. Ja hei..pinkki majoneesi ja bataattiranut. Tuhmia burgereita :)

Lauantai-iltana toteutui pitkäaikainen haaveeni päästä syömään Ravintola Muruun. Alkuun lasilliset shamppanjaa ja neljän ruokalajin menu (lisäksi tarjoilijan suosituksena ehkä elämäni paras risotto) huolellisesti valikoituine viineineen. Murun ruoka edustaa perinteistä ranskalaista keittiötä laadukkaine raaka-aineineen. Keittiöpäällikkö Henri Alenin filosofia on yksinkertainen. Valitse paras saatavilla oleva raaka-aine, valmista se suorasukaisesti ja viiniä kunnioittaen.Näin kerrotaan Murun sivuilla ja niinhän se oli. Pisteenä i:n päälle loistava palvelu.On ihan mahtava seurata tarjoilijoiden työtä, se ammattitaito ja tietämys ruoan ja viinien suhteen. Hämyisä pieni ravintola, kynttilät ja tunnelmaan sopiva musiikki. Aika täydellistä. 

Murun jälkkäri, suklaata tottakai

Yöelämä? Ei mitään hajua. Illallisen jälkeen hotellin sänkyyn, puhtaiden lakanoiden ja muhkeiden tyynyjen sekaan. Eipä tarvinnut unta juuri odotella. 

Aina Helsingissä käydessäni mulla alkaa soida päässä se Kolmannen Naisen kappale, jossa Hanhiniemi laulaa tänään helsinki olet silmissäni kaunis kaupunki voisit olla kotini..Vaikka totta puhuakseni Helsinki on parhaimmillaan pala kerrallaan, silloin tällöin. Ei liikaa, vaan parhaat palat.