Kesäpäivän unelma-kakku

Kesän suloisin kakku sisältää mansikka- ja valkosuklaamoussea ja koristellaan mansikoilla. Raidallinen ihanuus saa vielä kruunun vaaleanpunaisesta kermavaahdosta. Täydellinen kakku kesäisen iltapäivän kahvihetkiin. 

KESÄPÄIVÄN UNELMA ( 15 hengelle)

Pohja

3 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos vaahtoon pienissä erissä nuolijalla käännellen. Kaada taikina pellille ja paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa torttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle heti uunista ottamisen jälkeen.

Leikkaa pohjasta kaksi pyöreää levyä ( käytä mallina irtokakkuovuoan pohjaa, johon kokoat kakun. 20 cm:n vuoka on sopiva). Aseta toinen levy kakkuvuoan pohjalle. Voit halutessasi kostuttaa pohjan esim. sokerilla maustetulla maidolla.

Täyte

2 dl kuohukermaa

1 prk maustamatonta rahkaa

130 g valkosuklaata

1,5 dl soseutettua mansikkaa

1 dl tomusokeria ( maun mukaan, eli kuinka makeaa haluat)

5 liivatelehteä

2 rkl sitruunamehua

Pinnalle

1 dl kuohukermaa

0,5 dl mansikanmakuista tomusokeria

 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Vaahdota kerma ja sekoita siihen rahka ja sulatettu suklaa. Mausta tomusokerilla. Kuumenna sitruunamehu ja sulata pehmenneet liivatteet siihen. Sekoita sulanut liivate seokseen. Kaada noin puolet seoksesta vuokaan.

Lisää mansikkasose lopun rahkan sekaan ja tarkista vielä maku. Kaada mansikkaseos vuokaan, kun alempi kerros on hieman jähmettynyt. Aseta toinen kakkulevy mansikkakerroksen päälle ja siirrä jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 

Irrota kakku vuoasta. Koristele kakun päällinen kermavaahdolla ja mansikoilla.