Metsä tekee hyvää

Metsä todellakin tekee hyvää. Se rauhoittaa mielen, laskee verenpainetta ja stressitasoja. Tutkimusten mukaan jo vartin samoilu metsässä vaikuttaa ihmiseen positiivisella tavalla. Sen lisäksi, että metsä vaikuttaa ihmisen psyykkiseen hyvinvointiin, myös fyysinen puoli tulee mukaan ikäänkuin huomaamatta. Metsässä liikkuminen ei oikeastaan edes tunnu vaivalloiselta puurtamiselta, vaan liikunta tulee mukaan luonnollisesti, 

Kaunein metsä on minusta kesäisen päivän koivikko. Valkoisena hohtavat koivut ja auringonpaiste. Siinä on jotain perisuomalaista. Vielä kun tuollaisessa koivikossa on lehmälaidun, niin idylli on täydellinen. Sitä voisi katsella loputtomiin. 

Vai onko se sittenkin kirkkaanvihreänä aaltoileva sammalpeitto, josta kuuset kurkottavat korkeuksiin? Sellainen paikka on kuin kehto, jonne tekisi mieli jäädä pitkälleen kuuntelemaan hiljaisuutta. Siinä hetkessä on sitä rauhoittavaa tunnelmaa, kun kaikki maailman murheet karisevat olkapäiltä. 

 Minusta metsä on parhaimmillaan syksyllä. Kun ilma on jo pikkuisen viileä, mutta aurinko kuitenkin vähän lämmittää. Puut vaihtavat väriään ja tuulenpuuskassa saat nauttia keltaisten lehtien sateesta. Puolukan kirpeä maku ja kostean maan tuoksu. Aika täydellistä. 

Vai onko se sittenkin parhaimmillaan kevään korvalla, kun vihreys on vielä hentoa ja kirkasta? Silloin metsä tuoksuu ihan erilaiselle, uudelle mahdollisuudelle jostain mitä et vielä ehkä tiedä. 

Tutuimmillaan metsä on minulle läheinen Lotjasaari. Siinä kapea polku kiemurtelee pitkin Saimaan rantaa. Samassa paketissa metsän rauha ja veden äänet. Välillä noustaan kalliolle ja toisaalta mennään metsän läpi.  Eihän se pitkä reitti ole, mutta  jo siinä ajassa huomaa metsän vaikutuksen.  

Vaikka metsää rakastankin, niin en minä luonnostani mikään eräjorma ole. Yksin en samoilemaan uskalla lähteä, vaikka mieli miten huutaisi että nyt metsään mieltä hoitamaan. Vähän kuitenkin pelottaa karhut, hirvet ja eksyminen, mitä siellä nyt saattaisi vastaan tulla. Niin paljon kuin toivoisin, että sisältäni kuoriutuisi se metsiä samoava peloton nainen joka taivaltaa reppu selässä ja keittää nokipannukahvit sopivassa mutkassa ajatus kirkkaana ja mieli stressittömänä. Sellaista minusta tuskin koskaan tulee. 

Sitä odotellessa jatkan pieniä metsäretkiä hyvässä seurassa. Ihan lähimetsään tai pikkuisen kauemmaksikin. Istun kannolle ja ihmettelen. Hengitän syvään ja annan metsän hoitaa.