Parsa hyppäsi pannulle

Yksi varma kevään merkki ja ruokavuoden odotetuin vieras on parsa. Perinteisestihän parsa ohjeistetaan keittämään, mutta unohda se. Parhaimmillaan tämä herkku on pannulla paistettuna ja hyvin yksinkertaisesti maustettuna. Lisukkeeksi parsa ei kaipaa kuin hieman voisulaa. Paistettu parsa toimii hienosti alkuruokana tai esim. paistetun kalan kaverina. Miksipä silllä ei voisi herkutella ihan sellaisenaankin. 

PAISTETTUA PARSAA

Nippu tuoretta, vihreää parsaa

suolaa

sitruunaa

voita paistamiseen

Leikkaa parsoista kova, puumainen kantaosa pois. Huuhtele parsat ja kuori ohuesti nupusta alaspäin. 

Kuumenna valurautapannu ( tavallinen paistinpannukin käy mainiosti) ja sulata voi siihen. Lisää parsat pannulle ja paista niitä välillä käännellen noin viisi minuuttia. Valmis parsa on edelleen vähän napakka, joten älä paista liikaa! Mausta suolalla ja sitruunamehulla.

Helppoa, yksinkertaista ja jumalaisen hyvää!