Itsetehdyt hampurilaissämpylät ja viikonlopun herkkuburgerit

Tiedättehän sen tunteen kun mielessä alkaa pyörimään joku asia, eikä se sieltä järkipuheella lähde. Esimerkiksi kun vuoden alusta on järkevöittänyt ruokavalion, niin ainahan siellä mielessä ruoka sitten pyörii. Varsinkin se herkullinen puoli. Minulla se oli viikolla hampurilainen. Hirveesti alkoi tehdä mieli hampurilaisia..sellaisia kotona tehtyjä joissa on niin paljon täytteitä, että siististi syöminen on sula mahdottomuus.

Helpoimman kautta pääsee jos kaupassa koriin tipahtaa valmiit hampurilaissämpylät, mutta minä ajattelin kerrankin tehdä ne itse. Ja hyvä päätös olikin, vaikka aikaa se vähän vaatii. Tuohon aikaan se on ehkä aiemmin kaatunut, oikeiden hampurilaissämpylöiden tekemiseen kun vierähtää helposti reilu 4 tuntia. No aktiivista tekemistä ehkä puolisen tuntia, muu onkin pelkkää nostatusta ja odottelua. Ja kyllä, hyvää kannattaa odottaa. 

Tämä ohje löytyi Valion sivuilta. Ohjeesta tulee 4 isoa sämpylää.

1 1/2 dl maitoa

2 tl kuivahiivaa

1 rkl sokeria

1 muna

1 1/2 rkl voita

4 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

( voiteluun 1 muna, 1 rkl vettä)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, lisää hiiva ja sokeri. Sekoita muna joukkoon. Nypi pehmeä voi maitoseokseen ( itse vispasin voin pieninä nokareina maidon joukkoon).

Sekoita keskenään jauhot ja suola. Lisää ne seokseen ja sekoita. Vaivaa taikinaa niin kauan kunnes siitä tulee kimmoisaa     (ohjeessa kehoitettiin kumoamaan taikina jauhotetulle pöydälle, mutta siistimpää se on tehdä kulhossa ja lopputulos lienee sama).

Kohota taikinaa liinan alla n.2 tuntia, kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi. Muotoile taikinasta neljä sämpylää ja kohota vielä pari tuntia uunipellillä liinan alla. 

Voitele sämpylät muna-vesiseoksella, ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Paista uunin keskisosassa 200 asteessa 10-12  minuuttia.

Ja voilà..kauniit, sopivan pehmeät ja kuohkeat  sämpylät ovat valmiit täytettäväksi!

Paras pihvi tulee naudanjauhelihasta ja se ei kaipaa muita mausteita kuin suolaa ja pippuria. Perusasiat kunniaan siinä suhteessa. Lisäksi salaattia, tomaattia, cheddar-juustoa ja hampurilaiskastiketta.Sämpylän väliin sujahti extrana vielä aurajuustoa, pekonia ja pannulla balsamicossa pyöräytettyä punasipulia. Ei mikään terveysruoka, mutta syntisen hyvää. 

Joskus sitä kannattaa nähdä vaivaa hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Hitaasti ja hartaudella.