Aamu- vai iltaihminen?

Tiedätkö sen tunteen, kun aamulla herää ja tuntee olonsa virkeäksi hyvin nukutun yön jäljiltä? Jos vastasit kyllä, niin onneksi olkoon. Nimittäin minä en tiedä.

Minusta on aina ollut mukava valvoa pitkään. Nuorempana tuli katseltua telkkarista sarjoja ja elokuvia, niiden parissa meni helposti yli puolen yön. Nyt en niinkään telkkaria katso, vaan luen lehtiä, kirjoitan blogia, luen toisten tekstejä ja toki seuraan sosiaalista mediaa. Koti on viimein täysin hiljainen, kukaan ei tarvitse mitään. Se on sitä omaa aikaa. Aamulla sen sitten saa tuntea koko kropassaan, että tulipa taas valvottua...

Ette usko miten monesti olen aamun zombifiiliksissä päättänyt, että tänään on se ilta, jolloin menen ajoissa vuoteeseen. Olen päättänyt, että nyt muuttuu elämä ja nyt tehdään Hostikan rouvasta aamuihminen kertaheitolla. Ei onnistu, ei se niin mene - ja taas löydän itseni illalla kukkumasta hereillä toisten oltua nukkumassa jo hyvän aikaa. Huokaus.

Oikeasti minusta olisi hienoa olla aamuihminen. Sellainen, joka kellon soitua ampaisee vuoteesta reippaana ylös ja kykenee välittömästi arjen suoritteisiin duracellpupun tarmolla. Saisi paljon aikaan heti aamusta. Kovasti yritän uskotella, että 6 - 6,5 tuntia unta on tarpeeksi, mutta ei se taida olla. Herätyskellon soidessa väsyttää. Tänään en herännyt kellon ääneen vaan poikani kysymykseen: "äiti onks toi sun kello, joka soi?" Olihan se ja nousta täytyi. Olisi joskus mukava herätä ennen kellon soimista, levänneenä ja tarpeeksi nukkuneena, mutta se vaatisi sen, että ymmärtää illalla käydä ajoissa nukkumaan.

Välillä revin itseni ylös puoli viiden - viiden aikaan. Joskus olen ollut valokuvaamassa auringon noustessa puoli neljältä. Kun on itsensä liikkeelle saanut, niin fiilis on aivan mahtava, väsymyksestä huolimatta. Heräävästä luonnosta saa ihan valtavasti energiaa ja hyvää oloa itselle. Kannattaa kokeilla. Ehkä minussa sitten kuitenkin asuu syvällä sisimmässä se pieni aamuihminenkin? Ei kai kukaan muuten tuolla pusikoissa rymistä kameran kanssa silloin, kun kanssaihmiset nukkuvat syvää unta?

Nyt kun kaikenlaisia haasteita on liikkeellä, niin pitäisiköhän minun kehittää tästä ihan oma juttu. Haastaisin itseni menemään kahden viikon ajan joka ilta nukkumaan klo 22 ja katsoisin mitä tapahtuu? Olisiko minusta siihen, pystyisinkö? Mikä olisi se kannustin? Vai tulisiko se kannustin ihan itsestään ajan mittaan, kun huomaisi positiivisia vaikutuksia omassa arjessaan ja olossaan? Tässä ei ole kyse siitä etteikö voisi olla sellainen, kuin on. Kyse on halusta muutokseen.

Vanha sanonta kuuluu: "illan torkku, aamun virkku, se tapa talon pitää". Onneksi mieheni on aamuvirkku, huonostihan meille muuten kävisi.

Katariina <3