Äitienpäivä - ajatuksia äitiydestä

Tätä kirjoittaessani on äitienpäivän aatto. Tällä aiheella on loistavaa aloittaa blogitaival, kyseessä on ensimmäinen postaukseni ikinä, mutta äitienpäivän vietossa olen jo vanha tekijä. Niin, vanha... Esikoiseni päristää jo mopolla pitkin kyliä, joten ihan teiniäidistä en minä enää mene. Vanhin lapsista on jo viidentoista, nuorin neljä. Siinä välissä on vielä kolme lasta. Siis kaikkiaan viisi! Ja poikia kaikki. Kolmannen lapsen kohdalla alkoi jo taivastelut, että meinaatteko te koko maan täyttää. Päättelipä joku fiksu niinkin, että nyt se tekee lapsia, jotta ei tarvitse töihin lähteä. Neljättä tehdessä kysyi synnytyslääkäri huonosti suomea puhuen "onko teillä jokin uskonto?" Viidennen kohdalla kukaan ei enää kysellyt, ajattelivat kai, että viimeistään kolmen vuoden kuluttua se on taas raskaana. No en ollut.

Lempipaikassa, eli meren rannalla.

Äitienpäivä herättää minussa aina suuria tunteita. Rakastan pitkään nukkumista. Usein lapsetkin nukkuvat pitkään, paitsi äitienpäivänä. Silloin on kiire kahvinkeittoon ja tuomaan lahjoja sänkyyn äidille. Eli silloin ei nukuta, vaan vedetään kermakakkua ääntä kohti ennen kuin silmätkään on kunnolla auki. Vaan on se ihanaa. Pienimmät lapset ovat äidin seurana omien kakkulautasten kanssa sillä seurauksella, että lakananvaihto on tosiasia, jos ei muruissa ja kermassa tykkää maata. Ja ne lasten omin pikku kätösin tekemät lahjat - jokainen, joka sellaisen on joskus saanut, tietää, että se on ihan mahtavin ja rakkain lahja maailmassa.

Sana ÄITI, mitä se merkitsee? Minulle se merkitsee työtä enemmän kuin ehtii tehdä, loputonta pyykkirallia, tahmaisia lattioita ja sormenjälkiä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Kaikki höystettynä hippusella huolta ja pienellä pelolla siitä, että mitä tahansa voi sattua, vaikka kaikelta yrität varjella. Mutta kaikista eniten se merkitsee rakkautta. Äidin rakkaus lapsiaan kohtaan on aivan valtava, ääretön ja pohjaton. Kaiken se kestää, koskaan ei lakkaa. Aika kuluu, lapset kasvaa ja siipiensä kantaessa muuttavat omilleen. Vielä siinäkin vaiheessa äiti miettii ja itsekseen huokaisee toivoen, että elämä kantaa ja kaikki menee hyvin. Sillä lapsia ne on äidille aina, oli ikää sitten neljä, viisitoista tai liki neljäkymmentä, kuten minulla. Terveisiä äidilleni, tiedän että luet tämän. Tyttäresi täällä, osana äitien ketjua. Pärjään kyllä. Ja tiedäthän, että olet rakas.