Autoilijauran huipulla - Vantaan korkein kukkula

Pääsin alkuviikolla ihan uusille ulottuvuuksille kuorma-autoilijan urallani. Ihan huipulle asti nääs. Meillä on jo pidemmän aikaa ollut työmaat tuolla pääkaupunkiseudun suunnalla ja sinne minäkin suuntasin maata liikuttelemaan. Onneksi en edellisenä iltana tiennyt mihin joutuisin, olisi saattanut olla uneton yö edessä.

Tunti ja kolme varttia seiskatietä ja olin perillä. Isäntä oli ystävällisesti käynnistänyt auton valmiiksi ja kuormakin oli jo lavalla valmiina. Ei muuta kuin eukko hyttiin ja käskynä seurata muiden perässä, saatesanoina rohkaisevat "kyllä siä pärjäät!". Eipä siinä vaihtoehtoja ollut, keula kohti tuntematonta.

Kehä kolmosta kymmenen kilometriä eteenpäin ja siitä vielä muutama kilsa mutkittelevaa tietä, määränpäänä Vantaan Petikossa sijaitseva Petikonhuippu eli maankaatopaikka. Ja huippu se todellakin oli, sillä siellä yläilmoissa ollaan 115m merenpinnan yläpuolella. Huh. Kyseessä on todellakin Vantaan korkein kohta ja harva sinne on kuorma-autolla kiivennyt.

Jännän äärellä. Portista läpi ja vuorikiipeilemään.
Matkalla korkeuksiin.

Matka perille kesti ja kesti. Tuli sellainen turistifiilis, tiedättehän ne kapeat vuoristotiet, jotka serpentiinin lailla mutkittelevat eteenpäin ja joissa bussit reteästi painattavat menemään. Niin no minä en tiedä, kun en ole koskaan sellaisella  matkustanut, mutta tarinoita kyllä olen niistä kuullut.

Kädet kävivät ajoittain kuin kärpänpyytäjällä, mutta viimein minunkin kuljetus pääsi perille. Näky oli ihan uskomaton - olin nimittäin korkealla puunlatvojen yläpuolella, sulassa sovussa lähellä liikkuvien lentokoneiden kanssa.

Katoava tie.
Katsokaa miten korkealla! Eikä päätä huimannut yhtään.
Tuonne reunalle piti pakittaa kippaamaan; "Mersu kaasua vaan", kuului LA-puhelimesta.
Ja kippi ylhäällä. Huomatkaa peilistä, että olen kuin olenkin saanut pakitettua ihan tuohon reunalle.
Mikä menee ylös, tulee myös alas. Tuolla kauempana näkyy edelläajavan tomupilvi.

Tuota väliä rullatessa tuli kilometrejä reilut 400 per päivä, sekä siihen vielä ajomatkat kotoa Vantaalle. Kyllä taas tunsi ajaneensa. Sen verran keinuvaa kyyti oli, että huoltoaseman tuolikin tuntui liikkuvan alla vielä jälkeenpäin.

Tankilla.
Munkkikahvit.
Ja makkaraperunoita...

Raskaat kuormat vaativat raskaat ruuat, vai miten se nyt olikaan...

Katariina <3