Bloggaaja vs. etanat ja simpukat. Kuka vei voiton?

Kävin viime perjantaina Kouvolan uudessa Frans & Rose -bistrossa illallisella. Kyseinen ravntola on aiemmin tunnettu Fransmannina, mutta remontin myötä uudistunut ranskalaiseksi bistroksi. Oli meitä muitakin bloggaajia paikalla tutuista Starbox ja Pontti -blogiportaaleista.

Pöydässä oli nyt kovat panokset, sillä luvassa oli simpukkaillallinen. Hyvänen aika, minä en ole pitsassa olevaa katkarapua kummempaa nilviäistä ikinä ennen suuhuni laittanut, joten olihan tilanne aika hämmentävä. Kauhulla kuuntelin, kun pöytäseurueeni mietti alkuruokia - puhuivat etanoista! En tiennyt mitä ajatella.

Tuli minun vuoroni tilata. Kun kerran neitsyys menisi äyriäisten suhteen, niin menee sitten kunnolla. Kuulin, kuinka suustani pääsi: "Otan alkuruuaksi etanoita!" Tarjoilija siihen kysymään, että laitetaanko etanat Roquefort-juustolla? Olisi kuulemma homejuusto kyseessä. Kävi ilmi, että se ei todellakaan olisi mikään Aura-juustoon edes verrattavissa oleva. Ymmärsin oman parhaani niin hyvin, kuin etanasatsin kynnyksellä ymmärtää voi, joten ei kiitos homejuustoa minulle.

Ja koska kyseessä oli simpukkaillallinen, niin niitähän minä sitten pääruuaksi tilasin. Lohtua toi se, että annos sisältäisi myös maalaisranskalaisia ja aiolia.

Alkuruoka

Eteeni aseteltiin pieni haarukka ja lusikka. Oli pakko kysyä kohtalotovereilta mitä niillä tehdään, jäin sekavin miettein odottelemaan etanoita saapuvaksi. Järkytyksellä katselin, kun muut saivat annoksensa ja tulihan ne minunkin omani sieltä...

Alkuruokaetanat.

Tuoksu oli hyvin valkosipulinen. Oli pakko kysyä miten minun kuuluu toimia... Etanalautanen olikin sellainen hassu reikäsysteemi, jossa oli kolonen jokaiselle etanalle. Sieltä ne kalastettiin sillä lusikalla, liemi oli tarkoitus särpiä leipää uittamalla. Aikani jouduin keräämään rohkeutta ensimmäiseen nielaisuun. Suutuntuma oli aika rasvaisen liukas ja maku lähinnä valkosipulinen. Ensimmäinen etana meinasi tehdä hissiliikkeen ylöspäin, mutta vettä perään ja siellä pysyi. Kaikkia kuutta etanaa en mitenkään pystynyt syömään. Kaksi ja puoli sain nieltyä. Viimeinen kaveri oli niin ulokkeinen, ettei vaan pystynyt... Pöytäseurueen mielestä etanat olivat erittäin onnistuneita ja todella hyviä. Minulle tuli lähinnä hiki. Mutta se liemeen kastettu leipä oli kyllä hyvää (kunhan ei ajatellut ketkä siinä liemessä likosivat).

Kaikkea sitä...

Pääruoka

Pääruokaa varten eteeni kiikutettiin yksittäispakattu kosteuspyyhe. Hämmästytin jälleen toisia tietämättömyydelläni. Kysyin, että kuuluuko sillä pyyhkiä kädet ennen vai jälkeen syömisen. Kuulemma jälkeen, sillä käteni tulisivat likaantumaan. Siis mitä, sorminko niitä simpukoita syödään?? Ei kuulkaa, tämä leidi ei sormineen syö! Minä olen se, joka pyytää haarukan myös Mäkkärin ranskalaisille. Aina on kassahenkilön katse yhtä hämmästynyt, kun ilmeenkään värähtämättä pyydän: "Ja yksi haarukka kiitos!"

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Jälleen katselin kalpeana, kuinka simpukkakattilat lipuivat pöytään. Minua pidettiin jännityksessä ja sain omani viimeisenä. Piti kysyä toisilta miten nämä syödään. Että osasikin ihminen tuntea itsensä sivistymättömäksi...

Tämähän on ihan sydämellinen, kunhan ei katso tuohon keskelle. Mutta hei - minä SÖIN sen.
Asian ytimessä, taustalla Lumottu polku -blogin ihana Anni.

Nyt täytyy kehua, että tämä sujui jo paremmin. Vaikka simpukatkin olivat ulkonäöltään epämääräisen ulokkeisia, ei niiden suutuntuma ollut yhtään niin ikävä. Uskokaa tai älkää, mutta pitkälti yli kymmenen söin! Maku oli lähinnä sellainen, noh, merenelävä. Muutaman kerran rusahti hampaissa ja minä jo iloitsemaan, että nytkö se helmi löytyi. Siellä mitään helmeä ollut, mutta kuorenpalan olin onnistunut suuhuni kaapimaan.

Kaivatut ranet <3

Jälkiruoka

Yllättävää kyllä, vaikka mielestäni en oikein mitään syönytkään, niin silti tulin kylläiseksi. Mutta ei niin kylläiseksi etteikö jälkiruualle olisi tilaa ollut. Vaihtoehtoja oli useita tarjolla, mutta Kouvolan lakulla terästetty tiramisu kuulosti järjettömän hyvältä. Ja tiedättekö, että sitä se myös olikin! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tuon jälkkärin kehittäjälle - käykää itse maistamassa niin tiedätte, tähän ei ole sanoja.

Tämä annos tässä on Kouvolan paras jälkkäri!

Toiset tilasivat jälkiruuan kyytipojaksi espressoa, lattea ja haudutettua teetä. Kuka arvaa mitä minulla oli? No suodatinkahvia! Niin rohkea olin ollut kaikkien minulle tuntemattomien extremeruokien äärellä, että nyt piti jo saada sitä tuttua ja turvallista. Äärikokemukset saivat riittää sille illalle.

Älä koskaan sano: "Ei koskaan!"

Jos haluat olla yhtä rohkea, kuin minä olin, niin niitä simpukoita saa Frans & Rosesta joka perjantai. Ja jos olet simpukoiden ystävä jo ennestään, niin tässä sinulle vinkki mihin voit mennä niitä syömään. Minä olen vahvasti sitä mieltä, että ei ikinä enää, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Sen ainakin tiedän, että tämän kokemuksen jälkeen voin hymyillen ottaa simpukka- tai etanalautasen vastaan, jos sitä minulle tarjotaan. Osaan käyttäytyä pöydässä oikein ja tiedän, että kyllä ne alas menee (ja pysyykin siellä).

Katariina <3