Bloggaajatapaaminen Mikkelissä - Tertin kartanon jouluista tunnelmaa

Eilen oli Starboxin historian toinen bloggaajatapaaminen, se järjestettiin Mikkelissä Tertin kartanossa. Paikalla oli kolmisenkymmentä bloggaajaa ja väkeä Kaakon Viestinnästä. Ensimmäinen tapaaminen meillä oli kesäkuussa Lappeenrannassa, sen tunnelmiin pääsette tästä.

Illan asu (hame Vila, paita KappAhl, jakku Michael Kors, kengät Clarks)

Mikkeli on minulle vieras kaupunki. Ensimmäinen kosketus siihen oli kuudesluokkalaisena leirikoulussa. Silloin siitä ajettiin ohi. Sen verran poikettiin, että meidät vietiin bussilla katsomaan paikkaa, jossa aikanaan panttivankidraaman yhteydessä räjähti auto tuhannen palasiksi kohtalokkain seurauksin. Siinä me 12-vuotiaat sitten katselimme vaurioitunuttta seinää. Kyllä jäi lapsen mieleen.

Mieheni lähti minulle kuskiksi ja matkaseuraksi. Ei kai halunnut laskea minua ajamaan tuonne Taavetti-Luumäki -välille, joka on tienä varsin kamala. Mäkeä, notkoa, mutkaa ja kaiken lisäksi sumuinen keli tihkusateineen. Hirvittävää. Kirjaimellisesti. Nimittäin oli hirvikolari lähellä tuolla pimeällä taipaleella! Kaksi isoa roikaletta ylitti tien meidän auton keulan edestä. Reaktionopeus ja jarrut tuli testatuksi. Onneksi selvisimme säikähdyksellä ja ylimääräisillä sydämentykytyksillä.

Mikkeliin saapuessa minut jälleen vietiin kaupungin ohi. Nimittäin Tertin kartano sijaitsee keskustasta noin kahdeksan kilometriä Kuopion suuntaan, vitostien varrella. Kohteen näkyessä edessämme oli ensimmäinen, paljonpuhuva lauseeni: "Jestas mikä paikka!!" Oli nimittäin niin upea näky tunnelmallisine valoineen, että minä olin aivan myyty.

Kauniisti valaistu koivukuja johdattaa kartanon pihapiiriin.
Sisäänkäynti on saanut jouluisen valaistuksen.
Hotellimajoitusta viiden, tunnelmallisen huoneen voimin.

Vastaanotto kartanossa oli erittäin ystävällinen ja vieraanvarainen. Heti aluksi saimme maljat lämmintä pakuriteetä yrtein höystettynä. Tunnustan, että jäi juomatta. Haistoin ja hieman maistoin, mutta ei vaan pystynyt. Jotkut rohkeat sitä otti lisääkin, joten kai se vika oli juojassa. Pääsimme Tertin kartanon Heli Pöyryn kanssa opastetulle kierrokselle tutustumaan talon lukuisiin huoneisiin, voi miten paljon siellä oli nähtävää! Kartanon historiaan pääsette tutustumaan tästä.

Pakuriteetä. Toiset tykkää, allekirjoittanut ei saanut alas.
Jouluista tunnelmaa. Kuvassa näkyvä peili on yksi kartanon vanhimmista kalusteista.
Papin kosketus.
Kuistin tunnelmaa.
Kuistia...
Ja vielä kuistilta.

 Kuten kuvista näkyy, on joulu tullut jo Terttiin. Se näkyy ihan kaikkialla sisustuksessa, myös valaisimissa. Katsokaa vaikka:

Paikalle oli kutsuttu suositun Havaintoja parisuhteesta -blogin Sami Minkkinen. Sami kuulosti juuri niin hauskalta, kuin kirjoittamansa tekstinsäkin. Ja vinkkinä kaikille, että myös kirja on julkaistu. Jos sivistyksessäsi on Minkkisen mentävä aukko, niin täällä voit korjata tilanteen.

Tarkasti kuunnellen.
Naiset peilissä.
Minkkinen on irti!

Hulvattoman hauskan hetken päätteeksi kaikki halusivat yhteiskuvaan tunnetun bloggaajan kanssa.

Starboxin emot Emmi ja Kristiina.
No kun kaikki muutkin, niin pitihän minunkin...

Ja sitten otettiin yhteiskuvia ihan koko porukasta:

Kaikki muut paitsi allekirjoittanut kuvassa. Huomatkaa Samin unelmapaikka!
Minut löydät oikeasta reunasta. Kuvaajana Heli Pöyry Tertistä.

Tertissä on aivan ihan Kahvila & herkkupuoti, todella tutustumisen arvoinen paikka. Sinne siis seuraavaksi suunta korkkareilla pihan poikki hyppelehtien. Puoti oli täynnä ihania herkkuja sekä sisustustuotteita. Me bloggaajat pääsimme koristelemaan piparkakkuja.

Koristetta on jos jonkinlaista.
Pruits! Kuvaajana Niittykukkia -blogin Anna.
Emma keskittyneenä.
Valmis! MInun koristelemat lapaset.

 Seuraavaksi kuvia ja tunnelmia:

Ohjeet rentoon eloon.
Heli Pöyry & Tertin lahjalaatikot.
Laatikon kaunista kuvaa.

Ostoksiakin tuli tehtyä, ne näytän sitten lopuksi. Seuraavaksi koitti kutsu syömään. Arvaatteko mitä ensimmäisenä tapahtui...?

No tietenkin ensin valokuvataan kaikki. Kamerat laulaa :)

Ja niin kuvasin minäkin. Tässä teille:

Alkuruokalautanen.

Herkkuja oli ihan mieletön määrä. Aterimien määrästä olisi pitänyt ymmärtää, että kyseessä oli vasta alkupalapöytä. Moni muukin meni samaan halpaan, mutta aina sen verran mahtuu, että tilaa on myös pää- ja jälkiruuille.

Pääruokana siikaa ja karitsaa.
Melkoinen jälkkäri!

Ilta oli täynnä naurua, iloista tunnelmaa ja rentoa olemista hyvässä seurassa. Sain jälleen tutustua uusiin, mukaviin ihmisiin. Ai niin, ne ostokset:

Arjen todellisuutta...
Kynttilä, jossa aitoa ruusuöljyä. Mansikka- ja kahvikermakaramellit. Käsintehtyä sokeria värillisenä ja suklaisena.

Tästä on hyvä jatkaa, seuraavaa bloggaajatapaamista odotellessa.

Katariina <3