Carpe diem - tartu hetkeen

Jo muinaiset roomalaiset tiesivät, että hetkeen kannattaa tarttua: "Carpe diem!" Tätä minäkin olen yrittänyt opetella, että elämä olisi nyt kun eikä sitten kun. Yrittäjäperheessä yhteinen aika tuppaa olemaan vähissä, arki on kovin kiireistä ja aina on jotain työn alla. Yhteistä aikaa pitää osata ottaa, napata kiinni tilaisuudesta.

Mieheni täytyi käydä sunnuntaina tarkastamassa Porvoossa sijaitsevat työmaamme. Hän sitten keksi minulta kysäistä, että lähdetäänkö käymään kaupungissa kahvilla samalla. Minä siinä pyykkejä ripustaessa mietin kaikkia tekemättömiä kotitöitä, oli järjetön kasa pyykinviikkausta ja ties mitä muuta. Onneksi tajusin, että ei ne hommat perään lähde (eivätkä myöskään valitettavasti katoa mihinkään poissaollessani...) Mieheni oli viisas, kun ymmärsi tilaisuuden koittaneen ja minä olin tarpeeksi fiksu tarttuakseni hetkeen. Ja niin lähdimme kohti Porvoota, pari nuorinta poikaa mukana.

Iloinen repsikka.
<3

Tykkään autoilusta, sekä kuskin että matkustajan roolissa. Ja kun matka on tarpeeksi pitkä, on siinä hyvin aikaa jutella ja päivittää kuulumisia. Harmaan pilvipeitteen kattamasta kaakonkulmasta saavuimme Porvooseen, jossa aurinko paistoi kumpupilviseltä taivaalta. Lämpömittari ei kovin korkeita lukemia näyttänyt, mutta auringonpaiste lämmitti niin, että nahkatakin alle tungettu neuletakki oli ihan liikaa.

Porvoonjoki.

Porvoonjoen rannassa on Porvoon Paahtimon kahvila. Sinne siis.

Porvoon Paahtimo Bar & Cafe

Minä jäin vielä pihalle kuvaamaan rakennusta ja mies meni lasten kanssa kahvilaan. Sain huomata tehneeni virheen, sillä hidastelu koitui tappiokseni. Kahvitaukojen rivakkaan aikatauluun tottunut mieheni oli lampsinut tiskille ja kaatanut mukeihin suodatinkahvia. Ihan kiva, että kahvi oli valmiina ja leivonnaisten valinta käynnissä, mutta kun kyseinen kahvila on tunnettu erikoiskahvien valikoimastaan... Tämän siis tajusin vasta siinä vaiheessa, kun pöydässä istuessa huomasin toisten kanniskelevan sellaisia hienoja kuppeja, joissa keikkui kermaa ja suklaata juoman päällä. Pojat iskivät silmänsä porkkanakakkuun ja minä sain niellä tappion karvasta kalkkia. Nimittäin leivontaan oli käytetty pähkinää ja minä en allergian takia sitä voinut syödä. Sen verran harmitti, kun herkku meni sivu suun ja vähän nirsouskin vaivasi, että enpä sitten ottanut kahvin kaveriksi mitään. Lohdutukseksi ostin itselleni pussillisen suklaakahvia mukaan.

Lohtukahvi
Porkkanakakku näytti niin hyvältä...
...ja kuulemma myös maistui hyvältä. Nyyh!

Onneksi sentään kaikelle en minäkään ole allerginen. Olutvalikoima siellä oli varsin laaja...

Tumma erikoisolut, jonka nimi ei jäänyt mieleen.

Tällaiset ex tempore -reissut on juuri niitä parhaita. Muutama tunti, mutta siitä saa niin paljon virtaa, jolla jaksaa taas arjessa raahustaa. Mikset sinäkin tarttuisi hetkeen? Aina ei kaikkea tarvitse niin suunnitella etukäteen.

Mukavaa viikkoa Sinulle! Katselkaa, kuunnelkaa ja pysähtykää nauttimaan elämän pienistä hetkistä.

Katariina <3