Elämä kuin piikikäs kasvi

Olen tänään menossa rakkaan ystävän luokse istumaan iltaa. Tiedän, että on maanantai, mutta ei sen niin väliä, kun tarve parantaa maailmaa on käsillä.

Kauppareissulla tuli mieleeni, että vien ystävälle jotain mennessäni. Tilanne on sellainen, että se vaatii kukkia. Elämän tuulien riepotellessa täytyy ympärillä olla myös jotain kaunista, jotain johon silmänsä laskea silloin, kun sielu huutaa niin ettei sitä vaientaa pysty - kiintopiste ajatuksille.

Katseeni osui ensimmäisenä ruusuun, jonka kukat aran vaaleanpunaisina kurkottelivat vihreiden lehtien seasta. Kaunista ja herkkää. Ruusu oli jo kärrissäni, kun katseeni haki ylemmältä kukkatasolta vihreät aloet. Sillä sekunnilla tiesin, että tähän hetkeen ei vaaleanpunaiset ruusut sovi, vaan nyt tarvitaan monta astetta rouheampaa menoa.

Mikä sai minut valitsemaan aloen ja niistä vielä sen kaikista piikikkäimmän version? Sillä hetkellä kun pidin kasvia kädessäni, mieleeni tuli sanat, jotka halusin tuon aloen myötä ystävälleni lausua.

Rakas ystävä. Katso tätä luojan luomaa kasvia. Tarkasti kun tutkii, niin sehän on kuin elämä ja me ihmiset itse.
Vehreänä ja niin voimakkaana se kurkottaa ylöspäin, napakasti pystypäin, ylpeänä itsestään.
Versoja siinä on paljon, isoja, jo kauemmin kasvaneita ja sitten aivan pieniä uusia alkuja. Ihan kuten sinussa ja minussakin.
Piikit kuvastavat vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, mutta niiden määrää ei kannata pelästyä, sillä on niillä myös toinen merkitys - ne suojaavat silloin, kun elämä ei parhaita puoliaan tarjoile.
Siinä se istuu ruukussaan sitkeänä ja vahvana, muutaman lisäpiikin saaneena ja kastelua vailla. Aivan kuten mekin tänään - kastelun hoidamme skumpalla.

Katariina <3