Haikea fiilis

Nyt se sitten tuli. Päivä, jolloin vein esikoiseni rippileirille. Hän on jo 15-vuotias, mopokortti taskussa, peruskoulun viimeinen luokka edessä. Että rippileirille! Miten tässä näin on käynyt, vastahan minä itse olin rippilapsena. Vai oliko se sittenkään niin vasta? Saattaahan siitä joitain vuosia olla kulunut. Tarkalleen ottaen siitä on jo 24 vuotta, mutta hys, ei kerrota kenellekään - luulevat vielä vanhaksi.

Yhdeksäksi aamulla vein pojan leirikeskukseen. Ja hei, olimme ajoissa emmekä edes viimeisinä paikalla! Mieli haikeana ajelin kotiin, en sentään itkeä tihrustanut, kuten tein saatellessani lapsen eskariin, ekalle luokalle sekä leirikouluun... Mutta myönnän, ikävä minulle tulee.

Lypsyniemen leirikeskus.

Aamupäivä meni ihmetellessä kuluneita vuosia, oma rippileirikin käväisi usein mielessä. Ulkoa kantautuva mopon ääni sai minut havahtumaan ja samalla hetkellä tajuamaan, että ei se meidän pihaan tulekaan. Siinä sitten päivällä kauppaan lähtiessä pihalla odotti jotain, joka oli selvästi muistutus minulle siitä mikä on tämän homman nimi. Autokatoksesta löytyi hän:

Kirjosiepon poikanen.

Kyllä! Siellä oli pieni linnunpoikanen, joka monien vaiheiden jälkeen paljastui kirjosiepoksi lajiltaan. Siellä se kökötti halkopinon päällä. Lentää ei vielä kunnolla osannut, varovaisesti siipiään kokeili. Taisi odotella, että emo tuo ruokaa. Tuo linnunpoikanen sai minut ymmärtämään, että näinhän tämän kuuluukin mennä. Poikaset kasvavat, reviiri laajelee, kokeillaan siipien kantavuutta, mutta vielä on äidillä monta tehtävää ennen kuin omillaan pärjäävät.

Minkälaisia neuvoja voisin antaa 15-vuotiaalle? Mitä sanoisin 15-vuotiaalle itselleni, jos se olisi mahdollista? Jotain tähän suuntaan: Jokainen meistä kulkee oman polkunsa ja tekee omat valintansa - pienet ja suuret. Tärkeintä on kuunnella itseä, oman sydämensä ääntä. Mitä teetkin, tee se sydämestäsi. Älä turhaan mieti mitä muut ajattelevat sinusta. Uskalla elää ja olla oma ihana itsesi. Pidä huolta itsestäsi ja toisista. Haaveile ja unelmoi, toiveesi voivat käydä toteen. Et ehkä saa kuuta taivaalta, mutta elämällä on Sinulle paljon annettavaa ja monia yllätyksiä takataskussa. Niin minä sanoisin.

Oman tiensä kulkija.

Ensi lauantaina saan oman linnunpoikani takaisin kotiin. Pieni se ei enää ole, vaan on meitä kaikkia pitempi. Rippijuhliin on vajaat kaksi viikkoa aikaa, valmistelut täytyy hiljalleen aloittaa. Ja jotain on jo valmiinakin, sillä hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty!

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopettaa.

- Katariina-