Helsingissä rentoutumassa - mansikoita ja merimaisemaa

Havahduimme mieheni kanssa huomaamaan, että siitä oli turhan pitkä aika, kun viimeksi olimme kahdestaan ottaneet loikan arjen haasteita pakoon. Siispä tuumasta toimeen. Ajatuksena oli lähteä päiväksi Helsinkiin, mutta miehelläpä oli vielä parempi idea - jäädään yöksi. Rakastan kaupunkeja ja erityisesti Helsinkiä. Voisin vain istua ja katsella, kun ihmiset vilistävät pitkin katua. Kaupunki ei koskaan nuku, aina on ihmisiä ja aina on valoja. Toisin kuin täällä kotona maaseudulla, täällä on hiljaista vähän liiankin kanssa.

Näkymä hotellin ikkunasta Esplanadille.

Huoneen varasimme Scandic Marskista, joka on sijainniltaan täydellinen ja mikä parasta - hotellilla on oma pysäköintihalli. Täydellistä. Minilomaa miettiessämme emme tehneet minkäänlaisia ennakkosuunnitelmia. Ei ohjelmaa, ei aikatauluja. Noita molempia saamme kokea kotona ihan tarpeeksi. Otettuamme huoneen vastaan aloitimme hyvin riehakkaissa tunnelmissa syömällä säkillisen karkkia sängyllä pötköttäen.

Pakollinen hissiselfie.

Jotta uni ei yllättäisi, oli lähdettävä liikkeelle. Siispä alakerran baariin. Oli siinä tarjolla erilaisia viinejä, juomasekoituksia ja ihania kuohujuomia. Mutta ei, minä otin oluen. Tappion katkeranmaltainen maku huulillani katselin viereisen pöydän shamppanjalaseja. Puolen litran tuoppi on, noh, puoli litraa kaljaa...

Oluella. Paremminkin olisi voinut juomansa valita.

Olusen jälkeen lähdimme kaupungille etsimään ruokapaikkaa. Äärimmäisen ennakkoluuloisena ja nirsona se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä. Siellä tutussa ja turvallisessa (tylsä minä) paikassa oli tupa täynnä ja hervoton jono, joten menimme oman hotellimme ravintolaan illalliselle. Loistava valinta.

Härän sisäfilettä jättilohkoperunoilla. Nam!

Loppuilta kului kaupungilla kävellen ja ruokaa sulatellen. Ja tietenkin rakkaan harrastukseni parissa. Kamera oli mukana. Seuraavana näette illan kuvasatoa:

Finnair Skywheel iltavalaistuksessa.
Kuutamo.
Esplanadin puistossa.

Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Nuoriso juhli puistossa, ihan kuten ennenkin. Tosin en ennen ole joutunut todistamaan niin reteätä julkisella paikalla pissaamista. Yksi puunrunko ei anna näkösuojaa joka suuntaan, saati se pienen pieni pensas, jonka juurelle kyykistyi nuori tyttö takapuoli paljaana. Jestas. Tunsin, kuinka jostain ilmestyi puristava kukkahattu päähäni.

Illan aikana pääsin myös harjoittamaan englanninkielen taitoani. Tai no, ymmärsin kyllä kaiken, mutta kun puhua piti, täytyi sanoja miettiä ihan tosissaan. Katselimme puistossa, kuinka vietnamilaiset nuoret yrittivät saada asuntovaunuun rakennettua myyntikojua käännetyksi otollisempaan asentoon. Lopulta koko viritys juuttui roskalavan kupeeseen ja nuoret olivat hätää kärsimässä miehen ajaessa ja naisen viittoessa ohjeita. Mieheni siinä katseli todeten, ettei tuosta tule mitään ja minulle kertoi kuinka auto kuuluisi ajaa. Muutaman kerran yllytettyäni hän sitten suostui lähtemään avuksi, jos minä hoidan puhumisen. Helpommin sanottu, kuin tehty. Löysin itseni lopulta osoittelemasta miestäni ja viittoen, että hän voi ajaa. "My husband drives a truck!" Joten kyllä hän yhden asuntovaununkin siirtää. Ja niin siirsikin, ammattiautoilija ja taitava kun on.

 Nukkumaan maltoin käydä vasta yhden kieppeillä. Niin hullu olin, että ihan tosissani meinasin laittaa kellon neljältä herättämään, jotta voin katsoa ja valokuvata auringonnousua. Onneksi mieheni toimi järjen äänenä ja sai minut luopumaan aikeistani.

Seuraavana päivänä lisää kävelyä. Olen siinä mielessä helppoa matkaseuraa, että minun kanssa ei tarvitse kiertää kaupasta kauppaan. Voitteko kuvitella - nainen, joka ei shoppaile, vaikka kaikki ihanat putiikit on aivan käden ulottuvilla!? Sen verran piti kuitenkin puristaa itsestä irti, että etsin mekon kesän juhlia varten. Luottokauppani Stockmann ei tälläkään kertaa tuottanut pettymystä. Mekko löytyi kolmannella sovituskoppikierroksella. Normaalisti teen ostokset Stockmannilla verkkokaupan kautta, oikein kätevää.

Sovituskoppiselfie. Etualalla The Mekko.

Aiemmin sanoin, etten shoppaile putiikeissa. Tosiaan pari liikettä on, joissa aina poikkean. Ensin mainittu Stockmann, sekä tietenkin Louis Vuitton. Louis Vuittonin palvelu on vertaansa vailla. Tällä kertaa en ostanut liikkeestä mitään, vaan tyydyin pelkästään sovittelemaan huiveja myyjän avustuksella. Luit oikein, huiveja todellakin voi sovitella! (kuten myös laukkuja)

Tuli käytyä myös Stockmannin katolla, upeat näköalat ja hillitön tuuli. Sieltä mukaan tarttui kesäkauden ensimmäiset, kotimaiset mansikat. Ne nautimme Hernesaaren rannassa.

Huipulla tuulee.
Kotimaiset mansikat.

           

Laiva lipuu kohti satamaa.

Kaikki loppuu aikanaan. Etenkin ne mansikat, ne katosivat todella sukkelaan. Oli aika lähteä kotia kohti. Matkalla poikkesimme valokuvaamaan, eli rakas mieheni tietää mistä narusta nykäistä, jotta rouva pysyy tyytyväisenä.

Joutsen poseeraa.

Valokuvaamisen lisäksi sain poiketa jälleen myös miesten maailmaan. Ei, nyt ei ollut tyttökalenteria seinällä, vaan tällä kertaa elämyksen tarjosi Porvoon Motonet. Kuvittelin tuosta vain ostavani sellaisen aineen, jolla saa auton sisätilojen muoviosat kiiltämään. Voi sitä purkkien määrää! Voi pojat niitä oli paljon ja kaikki eri tarkoitukseen. Osan käyttötarkoitus jäi minulle hämärän peittoon. Tämän jälkeen on aivan turha yhdenkään kaksilahkeisen minulle kuittailla kosmetiikkapurkkien, meikkien ja hajuvesien määrästä, nimittäin osaa ne miehetkin.

Ostimmepa vielä pari kaivinkonettakin. Kyllä! Ihan tuosta vaan.

Uutta kalustoa.

Tällä kertaa kalusto tuli vähän pienemmille kuskeille.