Huivifriikin pikashoppailu Louis Vuittonilla

Olen tehnyt jotain hyvin harvinaista ja hämmentävää. Liki vuoden asiaa haudottuani olen luopunut yhdestä kokoelmani huivista. Kokoelmani on suuri ja rakastettu, siksi luopuminen oli niin vaikeaa. Mutta jos omistaa huivin, joka saa käyttäjänsä kasvot hehkumaan kylmettyneen eri sävyissä, niin miksi sitä ei voisi myydä?

Tuo turkoosi huivi pääsi hyvään kotiin ja taatusti käyttöön eikä kaappiin, kuten minulla se oli ollut. Kohdatessani naisen, joka huivini osti, tiesin tavanneeni kaltaiseni. Niin kovin innoissaan hän oli, kuten minäkin aina. Toki minulla oli ketunhäntä  kainalossa, kun huivin möin. Ajattelin nimittäin ostavani sen tilalle uuden sellaisessa värissä, josta pidän. Minulla oli mielessä jo tuo unelmieni kohde - halusin violetin huivin. Väriä olen ihaillut jo pitkään, mutta en ole sitä tullut ostaneeksi, kun noita huiveja on ennestään tosiaan jo pitkälti yli kymmenen.

Minulla on Louis Vuittonin Helsingin myymälässä oma myyjä, johon otin yhteyttä. Kyseistä väriä ei ollut liikkeessä, mutta se tilattiin minulle Ranskasta ja luvattiin saapuvaksi viikon kuluttua. Viikko kului ja huivi saapui. Saapui myös lumisateet, joiden kanssa menikin sitten aika ihan rattoisasti. Meinasi jäädä Helsingin reissu tekemättä.

Tuolloin oli vielä lunta...

Viimeinen huivin varauspäivä oli käsillä ja matka pääkaupunkiin edessä. Mieheni oli ollut melkein koko edellisen yön töissä (kuten sitä edeltävänkin), mutta halusi lähteä minun kanssani reissuun. Päivä alkoi lähennellä jo puolta ja illalla pitäisi olla Kotkassa firman puolesta yksityistilaisuudessa, joten aika oli kortilla. Tuota iltatilaisuutta olin todella odottanut. Olisi ihana päästä laittautumaan ja kaapissa oli mekkokin valmiina. Ollut jo vuoden päivät, mutta sopivaa tilaisuutta sille ei ole vielä tullut.

Mies tarjosi lounaan. Varsinainen rekkakuskin sapuska...

Aika oli niinkin tiukilla, että viimein ollessamme perillä Helsingissä oli pakko todeta aikaa olevan ruhtinaalliset kolme varttia. Ajat kaksi tuntia, olet perillä kolme varttia ja taas ajat kaksi tuntia. Ajattele!

Siinä se on, Louis Vuitton.

Mies jäi pysäköimään autoa ja menin edeltä liikkeeseen. Siellä ihana huivini odotti valmiina, eipä tarvinnut sovitella, sillä se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kun huivi oli tarkistettu, seurasi vielä nopeampaa toimintaa. Keksin, että hankin miehelleni joululahjan samalla ja sen valinnassa oli todella turbovauhti päällä, että ehtisin ennen hänen tuloa. En ihan ehtinyt. Ilmeensä oli vähintäänkin hämmästynyt, kun minä ja kaksi myyjää huudamme "älä tule, älä tule!" Sinne jäi seisomaan laukkujen äärelle.

Ostokset tuli tehtyä. Tämän jälkeen oli aikomuksena tehdä pikainen pyrähdys Stockmannille, mutta siihen tuli äkillinen muutos. Myyjämme nimittäin kysyi, että saisiko olla juotavaa. Kukapa voisi kieltäytyä lasillisesta samppanjaa? En minä ainakaan.

Lasilliset meille.
Muikeaksihan se ilmeen vetää.

Parkkiaikaa jäi tämän jälkeen vielä muutama minuutti jäljelle. Stockmannille emme mitenkään ehtineet, mutta sen verran piti sillä suunnalla käydä, että pääsin totemaan ihanien joulupuiden ja -valojen taas tulleen paikoilleen.

Oi kuusipuu, oi kuusipuu...

Pikainen valokuvaus ja kiireesti autolle. Tätä kirjoittaessani on Helsingissä jo joulukausi avattu ja kaikki valot paikoillaan. Tarkoituksena on lähteä niitä jonain päivänä koko perheen voimin ihastelemaan.

Piti minun tuolla reissulla tavata myös KIRSIkan kukkia -blogin Kiti, mutta ei tällaisella aikataululla kukaan pysty. Tosin kiirettä oli hänelläkin, joten toisen kerran sitten. Siinä ne oli, elämäni kalleimmat kolme varttia Helsingissä. Kotimatkan aikana alkoi kovasti näyttämään siltä, että yötöiden asettamat verot käyvät esteeksi iltamenolle. Silti pidin peukkuja, viimeiseen asti.

Haluatteko nähdä ostokset?

Kassi on ISO.
Mitä pitää laatikot sisällään?
Kalenteriin sivut vuodelle 2017. Nahkaiset Vuittonin kannet minulla on näille jo ennestään.
Siinä se on! Louis Vuitton Shine Shawl värissä Amarante <3
Ja tässä huivi on käytössä.

Kolmatta laatikkoa ei vielä avata, eikä siitä julkisesti huudella. Saatte odottaa jouluun.

Ja niinhän siinä lopulta kävi, että mekko sai jäädä edelleen sinne kaappiin. Mies oli niin raatoväsynyt, että ei hänestä ollut lähtemään muualle kuin suihkun kautta nukkumaan. Ymmärrän kyllä, että ihmisen täytyy joskus nukkuakin, mutta en voi kiistää ettenkö ollut pettynyt ja harmissani. Kuitenkin olin niin kovasti tuota iltaa odottanut.

Sen verran harmitus piti minussa otettaan, että halusin lohduttaa itseäni lasillisella hyvää punaviiniä. Siispä paikalliseen pitkäripaiseen, jossa palvelu oli jälleen kerran huippuluokkaa. Myyjän kysyessä mitä etsin, pyysin häneltä viiniä v***tukseen. Mitä sitä kiertelemään, kun kerran kysyttiin. Ammattitaitoisen myyjän suositus osui nappiin. Nyt tiedän, mitä viiniä täytyy aina löytyä kaapista.

Katariina <3

(koska joku kuitenkin haluaa tietää mikä tämä ihmeviini oli, niin voin kertoa: Valpolicella Ripasso)