Ihan hitonmoinen työviikko - ehjänä ja hengissä kuitenkin

Tiedättekö miltä tuntuu herätä aamulla kolmelta ja lähteä neljältä liikkeelle? Miltä tuntuu ajaa päivän aikana satoja kilometrejä autolla akselilla Virolahti-Orimattila-Vantaa-Espoo-Herttoniemi-Virolahti? Ja tuon kaiken keskellä vetää ihan simona kuorma-autolla mursketta työmaalle? Ja kun viimein tulet väsyneenä kotiin, on kulunut 17 tuntia siitä kun aamuyöllä lähdit. Toivottavasti ette tiedä. Minä tiedän - se tuntuu ihan helvetin pahalta. Väsymys on tosiasia.

Aamulla puoli viiden aikaan.

Tämä viikko on ollut vähän rankempaa settiä meikälle. Normaalistihan teen enemmän tomistohommia työkseni ja harvakseltaan olen kuormurin tai muun ison vehkeen ohjaksissa. No tällä viikolla onkin sitten veivattu oikein urakalla.

On ollut jännä taas kerran huomata miten erilaista suhtautumista sitä saakaan naisena miesvaltaisella alalla. Useimmiten vastaanotto on positiivista. Se on mukavaa, kun monet autoilijat nostavat kättä tuolla tienpäällä. Sitten on tämä toinen äärilaita - jäärät. Yhden sellaisen kohtasin, mutta siinäkin oli se yksi liikaa. Heti maanantaina tämä kyseinen jäärä käveli ohitseni, kuin olisin ollut ilmaa: ei katsetta kohti, ei tervehdystä, ei niin mitään. Asioi töihin liittyen minun ohitseni 16-vuotiaan, oppisopimuksella olevan nuorukaisen kanssa - vaikka minä olin siinä valkoinen kypärä päässä (valkoista kypärää käyttävät mm. esimiesasemassa olevat ja työnjohtajat). Sama henkilö eilen nosti kättä kaikille muille, paitsi minun suuntaan ei edes vilkaissut. Ei tiedä hermostuttaneensa käytöksellään toimitusjohtajan rouvan. Ei olisi ehkä kannattanut... Selvennettäköön vielä, että kyseessä täysin ulkopuolinen henkilö. Onneksi.

Tämän viikon ajan liikkuva konttorini sijaitsi siis Vantaalla. Teemme sinne tuotantolaitoksen laajennusta varten maatöitä, joka tarkoittaa sitä, että kuoppaa syntyy ja maa liikkuu. Maanantai meni ajaessa mursketta kasaan jatkotoimia odottamaan. Tiistaina ajoin työmaan sisäistä ajoa niin paljon, etten kyllä ennen ole sellaista määrää tavaraa liikuttanut. 1800 tonnia maata, eli sata kuormaa. Luit oikein, SATA KUORMAA! Tiesi todella ajaneensa ja kipanneensa, sillä tuon jälkeen tällaisella tottumattomalla keinuu maa jalkojen alla.

Huoltoaseman ruoka näyttää tänä päivänä näin terveelliseltä ja kevyeltä.
Kuorma-autoilijan perusvarustus...
Vuitton kuormurin lattialla.

Työkohteesta erityisen mukavan tekee se, että se sijaitsee ihan lähellä Vantaan lentokenttää. Mikäs siinä on katsellessa samalla nousukiidossa olevia matkustajakoneita ja ajatellessa mihinkä ovat matkalla. Humina kuuluu auton ohjaamoon työmaamelun ylitsekin.

Siellä lentää. Harmi ettei ollut kamera mukana...
Lastausta.
Ja kippi ylös.
Näitä sivupeilejä voi normaalin käyttötarkoituksensa lisäksi hyödyntää myös poseerauksessa sekä huulipunan laitossa.
Eikä vahingoiltakaan vältytty: minä hajoitin kuraläpän uudesta autosta!
Viikkoon mahtui myös uutta kalustoa: tuliterä kasettikärri.

Kun on viikon veivannut, sitä päätyy epätoivoisiin tekoihin. Nimittäin karkkia on syöty urakalla...

Ahne saa palkkansa, nimittäin kirpeillä karkeilla saa suunsa rikki. Luojan kiitos pussi ei ollut tämän isompi...
Loppuviikkoa kohden fiilikset kävi yhtä nuupahtaneiksi kuin kuvan horsmalla...
Öööö minäkö väsynyt?
Se niistä terveellisistä ruuista. Pitkän päivän ja karkkien jälkeen on helppo sortua myös rasvaiseen lihapiirakkaan.

Työviikon viimeinen kotimatka oli ihan kamala. Väsytti niin vietävästi, mutta pakko oli kestää hereillä ja hehkeänä seuralaisena ratin takana olevalle miehelleni. Ei siitä mitään tule, jos molemmat ovat ihan umpiväsyneitä. Ja olimmehan me lopulta kuitenkin. Siinä vaiheessa on pakko heittää auto tien sivuun ja keksiä jotain piristävää toimintaa. Kuka arvaa...?

Ei varmasti kukaan arvannut, että me poimimme kukkia... Oli siinä ohikulkijoilla katsomista, kun dimexit loistaen kyykimme niityllä :D
Kappale kauneinta Suomea.

Kukat oli pakko viedä ulkopöydälle allergian takia. Ei ole tästä naisesta maatalon emännäksi, kun timotei pistää pärskimään. Vaan eipä tarvitsekaan olla, minun hommissa ei heinät pöllyä.

Tänään perjantaina ei tehdä mitään. Tai no, yksi urakkaneuvottelu on ja sen jälkeen meripäiville. Toivottavasti sään puolesta olisi kesä edes hetken.

Katariina <3