Ikuinen tuoksurakkaus

Rakastan hajuvettä. Ilman sitä olo on kovin alaston, oikeasti. Ihan kuten huulipuna, ilman sitä ei voi mihinkään lähteä.

Tuoksukokoelma.

Ensimmäinen kosketukseni hajuvesiin oli ihan pikkutyttönä. Kyseessä oli mammani iankaikkisen vanha pullo, jonka kyljessä oli kielon kuva. Haju oli pistävä. Taisi johtua siitä, että hajuvesi oli aikakaudelta ennen ajanlaskun alkua, väriltäänkin jo keltaiseksi muuttunut. Ainakin oletin sen olleen hajuvettä.

Ikää minulla taisi olla hieman päälle kymmenen, kun joulupukki toi oman ensimmäisen hajuveteni. Se oli Tosca. Vihreäetikettinen pullo, jossa oli numero 4711. Tuolla numerolla on toinenkin merkitys, nimittäin se on vielä tänäkin päivänä myrkytystietokeskuksen puhelinvaihteen numero. Aikoinaan keskuksen numeroksi annettu, jotta se olisi helppo muistaa hajuveden nimestä. Tuolla pelkällä numerolla 4711 on nimetty yksi maailman tunnetuimmista tuoksuista - Kölninvesi.

Kaikenlaisia hajuvesiä tuli sitten myöhemmin nuoruudessa kokeiltua, osan sain lahjaksi ja osan ostin itse. Tuoksujen käyttö jäi vähemmälle siinä vaiheessa kun lapsia alkoi syntyä. Raskausaikana en sietänyt minkäänlaisia hajuja, en hyviä enkä huonoja. Nyytti kainalossa keskityttiin olennaiseen, eli silkkaan vauvantuoksuun. Nyt nyytit on jo isoja ja hajuvedet osa päivittäisiä rutiineja.

Nämä ovat aktiivisessa käytössä. Missoni, Lancomen Tresor in Love ja Giorgio Armanin Sun di Gioia.
Guccin kaksikko: Quilty ja Premiere.
Harvemmin käytössä olevat: Flora by Gucci, Marc Jacobsin Honey sekä Versacen Yellow Diamond.

Hajuvesiä on käytössä tällä hetkellä aika monta. Vaihtelen tuoksua fiiliksen mukaan. Välillä menee useampi päivä putkeen samantuoksuisena, joskus on viikon aikana montakin erilaista. Yksi tuoksu on ylitse muiden: Lancomen La Vie Est Belle, l'eau de parfym intense. Rakastuin tuoksuun Haminan Emotionin Lancome-illassa reilu vuosi sitten. Myymälässä leijaili niin ihana tuoksu, että oli pakko kysyä myyjältä mikä se oikein on ja napata välittömästi yksi pakkaus omaan koriin. Sillä tiellä ollaan, ensimmäinen pullo tyhjeni eilen ja tänään hain tilalle uuden. Nyt on pullolla kokoa 50ml edellisen 30ml sijaan, ehkä sillä puolitoista vuotta pärjään...

Siinä hän on vielä paketissa.
Saanko esitellä, lempituoksuni!

Tämä lempihajuvesi on se, jota käytän aina silloin kun on tiedossa tärkeää menoa ja muutenkin, kun tarvitsen tuoksulta lisäpotkua fiilikseen. Eli usein. Tämä on sellainen voimatuoksu minulle.

Pari kertaa olen ostanut tuoksun ns. sikana säkissä. Viimeksi Stockmannin Hulluilla päivillä kävi hyvin ja tuoksuvalinta oli varsin onnistunut. Siitä voitte lukea tästä. Jokunen vuosi sitten tilasin itselleni joululahjaksi kauniin lahjapakkauksen, jossa oli tuoksu sekä vartalovoide. Kyseessä oli Nina Riccin L'Air du Temps. Kovin kehuttu ja kiitetty klassikkotuoksu vuodelta 1948. Ja siltä se haisikin!! Ei sitä pystynyt käyttämään. Ei ollut todellakaan nuoren tai edes nuorehkon naisen tuoksu se. Tunnistan tuoksun yhä kadulla, kaikki kohtaamani käyttäjät ovat olleet vanhempaa vuosikertaa kuin kyseinen hajuvesi. Minun putelini päätyi kaatopaikalle.

Huomenna perjantaina lähden Mikkeliin Starboxin bloggaajatapaamiseen. Taatusti suihkautan lempituoksuani ennen lähtöä. Tuoksun nimi tarkoittaa suomeksi "Elämä On Kaunista". Olen samaa mieltä.

Katariina <3