Ilta Helsingissä - Ahola ja hyvää ruokaa

Lauantaina oli Jarkko Aholan konsertti Helsingissä Savoy-teatterissa. Liput ostin heti niiden tultua myyntiin - ihan silläkin uhalla, että perinteisen lumisateen myötä olisi pitänyt vaihtaa Ahola pyöräkuormaajaan. Jonkun mielestä vaihtokauppa olisi varmasti ollut hyväkin, mutta minä en ajatuksesta pitänyt.

Iltapäivällä yökylään menijöille reput ja unikaverit kainaloon, porukka autoon ja tenavat ohimennessä mummin ja ukin hoitoon. Siitä alkoi kahdenkeskinen aika. Edellisestä kerrasta olikin jo muutama tovi vierähtänyt, jos ei lasketa niitä kertoja, kun kahdestaan ollaan lumitöitä puskettu menemään yön pikkutunneilla.

Parkkipaikka, tuo aina yhtä työläs ja haastava etsittävä etenkin pääkaupunkiseudulla. Melkoinen ihme, että ruutu löytyi parinkymmenen metrin päästä Savoyn ovesta ja vielä suurempi ihme oli, että pysäköinti oli siihen aikaan lauantai-iltaa jo ilmaista. Olin niin kiitollinen siitä ettei minun tarvinnut hoitaa sitä parkkeerausta, oli se rakonen sen verran pieni. Pakko oli kuitenkin pitää hirvityksestä huolimatta silmät auki, sillä minun tehtäväksi lankesi merkinanto peruuttajalle.

Aikaa jäi hyvin vielä lasillisiin ennen konserttia. Ajatella, että ME olimme niin ajoissa paikalla!

Lasillinen talon proseccoa.

Viimein kello oli seitsemän ja konsertti saattoi alkaa. Kyseessä oli Hauras-konserttikiertue, tuo nimi tulee siitä, että kiertue on tehty pehmeämmällä soundilla ja uskaliaammalla kokoonpanolla sekä kappalevalinnoilla, jotka tekevät itse muusikon olon lähes hauraaksi ja haavoittuvaksi. Tuo teksti siis lukee konserttiesitteessä.

Konsertin ensimmäinen osio oli pukuosastoa tyyliltään ja kuultiin siellä myös Romanssi. Kyllä siinä alkuperäisesittäjä Leif Wager kakkoseksi jäi ihan kevyesti. Tallennus oli jälleen kielletty, mutta sanottiin, että pakottavan tarpeen iskiessä kännykällä saa kuvia ottaa, jos ei muita sillä häiritse. Pakottava tarve iski tauon jälkeen. Aholan puku oli vaihtunut tennareihin ja punaiseen nahkarotsiin. MInä katsoin, että sillähän on minun takki päällä...

Jari Laitinen, Antti Mäkelä, Jarkko Ahola, Antti Hakulinen sekä Maiju Felin.

Punainen rotsi samansävyisine kenkineen vaihtui vielä illan kuluessa samanlaisiin mustina. Kuultiin siellä myös Teräsbetonin biisejä, eli skaala oli todella laidasta laitaan. Hyvä niin, jokaiselle jotakin. Yleisöstä suurin osa oli kuusikymppistä,  me nelikymppiset olimmekin sitä nuorempaa sarjaa. Niin on ajat muuttuneet Teräsbetonin, Ahola-yhtyeen ja soolouran pyörteissä. Monipuolinen artisti kyseessä.

Kun sielu oli ravittu, oli ruumiinravinnon vuoro. Puiston toisella puolella on tuttu Kämp ja sinne suuntasimme tälläkin kertaa.

Pakko oli tämäkin kuvata, vaikka oli pelkkä kännykkä käytössä.
Outoja valoja.
<3 <3 <3
Härkää. Tämä liha oli bavettea, piti googlettaa... Kuvepaisti, sanottiin siellä.
Jälkiruokakahvit.

Ravintolapuoli sulkeutui yhdeltätoista ja jäimme vielä baarin puolelle istuskelemaan. Puoli minuuttia ja tarjoilija latasi lasinaluset pöydälle tiedustellen mitä joisimme. Tehokasta. Kuvut olivat täyteen ravittu ja kotimatka oli tarkoitus taittaa autolla, joten emme tilanneet mitään. Eivät heittäneet ulos.

Lasinaluset.

Ennen autolle menoa halusin käydä kävelyllä, olihan kyseessä suuresti rakastamani kaupunki. Haastetta tälle asetti kylmä tuuli ja asuna olleet hame ja sukkahousut. Minulla siis, ei miehellä. Ei pystynyt, ei kyennyt. Pikainen pyrähdys Louis Vuittonin ikkunan ääressä kuolaamassa ja nopea siirtyminen autolle. Miten voikin ihminen täristä kylmästä niin paljon.

Voi rakkaus!
Voi rakkaus! Taas...
Katukuvausta.
Äkkiä autolle. Isäntä harppoo tuolla edellä.

Enempää en kyennyt kuvia ottamaan, oli niin hillitön tärinä käsissä ja hampaat kalisi. Ei se ole kesä vielä.

Kotimatkalla väsymys teki silmäluomista ainakin tonnin painavat. En kuitenkaan tohtinut nukahtaa, koska halusin olla seurana kuljettajalle. Siitä mitään tullut. Ennen Pyhtäätä oli pakko luovuttaa, ajattelin kymmenen minuuttia nukkuvani. Tipahdin välittömästi. Vartin torkuttuani havahduin siihen, että auto pysähtyi. Oli tauon paikka. Radiossa Rihanna lauloi "shine bright like a diamond..." Minun oloni ei niin kovin timanttinen ollut. Loppumatka meni ajovuoroja vaihdellen. Kotona sänky oli kovin kutsuva.

Eikä edes lunta satanut. Ihme.

Katariina <3