Isäni mun!

Olen ollut pienenä varsinainen iskäntyttö. Muistan, kuinka hän aina työpäivän päätteeksi asettui sohvalle lepäämään - minä vieressä. Tuohon hetkeen liittyy vahvana mielikuva radiossa kaikuneesta Metsäradio-ohjelmasta:

Vielä niitä honkia humisee tuolla Suomen sydänmailla

Vielä niitä ollaan reippaita poikia tukkijoilla vailla.

Aivan käsittämättömät sanat pienen lapsen ymmärtää, mutta silti "Hyvää iltaa metsien miehet..."

Televisiota katsoessa minun paikka oli aina isäni kyljessä. Siihen minä joskus nukahdinkin ja havahduin, kun minua kannettiin omaan sänkyyn. Teeskentelin nukkuvaa, jotta välttyisin hampaiden pesulta.

Voi niitä aikoja, niin paljon muistoja. Hyviä ja kauniita.

Teini-iässä tietyllä äänellä lausuttu "Iskä?" sai aina vastakysymyksen "Paljonko?" Isäni tiesi, että nyt on taas jotain mielessä. Ei sillä, ettäkö olisin läheskään aina saanut haluamani, mutta hyvin hän perillä oli.

Noista vuosista on vierähtänyt muutama vuosikymmen. Tänä päivänä isäni on se, jolle voin soittaa silloin kun tuntuu pahalta, silloin kun elämä potkii päähän ja kaikki tuntuu menevän pieleen. Hän kuuntelee, pyydettäessä antaa neuvoja ja vakuuttaa, että kyllä se siitä. Ja näin se on aina ollut - kyllä se siitä, asiat ovat järjestyneet. Samoin hyvien asioiden ja tapahtumien äärellä, mukana hän on - tukien ja kannustaen.

Välillä muistelemme vanhoja tapahtumia, sattuneita asioita. Niitä hauskoja juuri. Silloin nauramme molemmat vedet silmissä. Kukaan muu ei ole saanut minua niin paljon itkemään naurusta, kuin isäni. Meissä on niin paljon samaa.

Tänään 30.7. on isäni syntymäpäivä. Hän tayttää pyöreitä, 70 vuotta. Kuten äidilleni kirjoitin jokunen päivä sitten, laadin runon myös isälleni:

 

Aallot lyö rantakallioihin,

hiekka vaaleaa, polttavaa.

Aurinko keskipäivään noussut,

kesäpäivän sammumaton hehku.

Tuuli kuiskii korvaan,

hiuksilla leikittelee.

Istut rantatuolissa, kasvot kohti horisonttia.

Viisautta katseessa, lämpö sydämessä.

Elämän iso aallokko, sylissään simpukka.

Sisällään helmi. Kaltaisesi. Ainutlaatuinen, arvokas.

 

Hyvää syntymäpäivää, iskä!

Rakkaudella, Katariina