"It's little bit stormy today" - tulipa käytyä Tallinnassa

Koululaisten kesälomat alkavat olla loppusuoralla. Tuli heitettyä perheen kanssa jo perinteeksi muodostunut lomareissu Tallinnaan.

Heippa Helsinki!

Yllättävän nopeasti saa matkan varatuksi niin, että autokin on laivassa parkissa. Tai no, se ei ollut nopeaa, että kaksi hyttiä varasi, maksoi ja tulosti kaikki lippulappuset. Se nopeus oli siinä, että matkan sai jo viikon päähän, vaikka vielä sesonkiaikaa eletäänkin.

Jotkut haluavat auton laivalle mukaan, jotta saavat näppärästi tuotua sieltä juomalastin tullessaan. Palveluhan on laivalla niinkin hyvää, että tuovat tilatut määrät autolle valmiiksi. Siellä vain käväisee nostamassa satsin kyytiin aamusella ja kaikki ovat tyytyväisiä. Itse tykkään ottaa auton mukaan vain ja ainoastaan siksi, että sillä välttyy kävelemästä terminaalin läpi putkea pitkin laivaan. Ei tarvitse edes lähtöselvitysautomaatille mennä, kun sekin hoituu siinä autokaistalla laivaan ajaessa.

Mutta mikä hitto siinä onkin, että vaikka kuinka ajoissa lähtee kotoa, niin lopulta tulee aina kiire. Liian kiire. Autolla tulijoiden täytyy olla paikalla tuntia ennen laivan lähtöä, jotta ehtivät ajoneuvot sinne pakata. Ja olimmehan me, taisi siinä jäädä ihan minuutti ylimääräistä aikaakin jäljelle. Lopulta auto oli pysäköity ja reippaasti siirrytty portaita pitkin vitoskannelle, jossa hytit olivat. Hissikin olisi ollut, mutta hissikammoisena vältän niitä viimeiseen asti. Pelkään sen jumittuvan kerrosten väliin, sinne jäisin vangiksi tuikituntemattomien kanssa ahtaaseen ja pimeään, kuin sillit suolassa. Hiki ja ahdistus tulee jo ajatuksesta. Ai niin se laiva, se oli Silja Europa.

Laiva lähti puoli seitsemältä illalla ja heti alkuun minä bongasin jotain vaaleanpunaista. Myymälässä nökötti kolme aivan ihastuttavaa Muurlan lasilintua. Ja koska niitä oli vain se trio siinä, oli minun pakko ostaa omani heti, etten vain ilman jäisi. Nälkäkin siihen aikaan jo on, kun iltapäivällä on kotoa lähtenyt, joten suuntasimme ravintolaan lasilintu laukun pohjalla.

Emme istuneet pitkän kaavan mukaan noutopöydän ääressä. Lihapullat ja muusi taltuttaa nälän ihan yhtä hyvin. Siinä kesken syömisen kuului laivan keulasta ilkeä kolahdus, ei mikään pieni ääni. Laiva keinui, seurasi lisää kolahduksia. Linja komentosillalle aukesi, kaiuttimista kuului kapteenin ääni. Veikeällä rallikuskienglannilla sieltä kuului selostus siitä, kuinka matkanteko muuttuisi epämiellyttäväksi, sillä tuuli oli yltynyt 25 m/s. - It's little bit stormy today! Minua hymyilytti, sukulaiskansaa.

Ja koska ikkunasta käsin se tuuli ei kummoiselta näyttänyt, vaikka kävely aiheuttikin lievän kännisimulaattoriefektin, niin pitihän se mennä kannelle itse toteamaan. Paha vaan, kun oli mekko päällä. Tapahtui nolous. Kävi Marilynit. Tuli siis esiteltyä pikkarit tuulenpuuskan tartuttua päättäväisin ottein helmoihin... En tiedä kuinka moni huomasi, sillä en kehdannut kamalasti ympärilleni katsella. Paras oli poistua vähin äänin takaisin sisälle.

Ehkä hieman saattoi tuuli henkäillä...

Aamu valkeni selkeänä, lämpötilakin oli kohtuullinen verrattuna edeltävien päivien superhelteisiin. Suomessa kuulemma satoi vettä ihan kaatamalla. Itse olin vähän nihkeänä siitä, että taas kohteena oli Tallinna - olihan siellä jo muutaman kerran tullut käytyä. Ja ihan turhaan hätäilin, sillä kaupungilla olisi jälleen uusia elämyksiä takataskussa.

Otimme satamasta taksin, yllätys oli melkoinen, sillä kuljettaja oli sama kuin vuosi sitten. Mistä se tiesikin olla odottamassa? Tarkoituksena oli ajella taksilla Vanhaankaupunkiin ja ehkä muuallekin, mutta kuljettaja sanoi, että tänään oli huono päivä liikkua autolla. Puhui aironmänistä. Miten se kääntyikin minun päässäni Iron Maideniksi ja tuumin miten minulta oli mennyt ihan ohi, että heillä olisi konsertti Tallinnassa. No ei ollut ei. Tarkemmin kuunneltuna kuljettaja kertoi juoksusta, uimisesta ja ties mistä. Silloin minäkin hoksasin, että Iron Man -kisat oli kyseessä. Teräsmiehiä ja -naisia oli liikkeellä ja kaupungista katuja suljettuna.

Taksi heitti meidät Vanhankaupungin laitamille. Ei ollenkaan huono idea taivaltaa jalan, sitä katsoo silloin ympärilleen ihan toisella tavalla ja huomaa uusia asioita. Kuten vaikkapa hevoskärryt. Ei ollenkaan pöllömpi idea heittää lenkki Vanhankaupungin kaduilla hevoskyydillä. Kärryt oli hienot, juuri sellaiset, joilla kuninkaallisia kyyditetään. Niin sain minäkin sitten oman varttini kuningattarena. Turistit valokuvasivat - eivät minua, vaan sitä hevosta - mutta siitä huolimatta minä vilkutin.

Vanhankaupungin katuja.
Yksityiskohdissa on omat kauneutensa.
Poseerausta.
Kuvakulmaa.
Silmä lepää näissä rakennuksissa.
Upeutta. Näillä kapeilla kaduilla olisi voinut tallustella vaikka kuinka kauan.
Tykki suunnattuna..
Hevoskyyti.
The hevonen.
Varttitunnin kuningatar.
Tässä patsaassa oli jotain pelottavaa. Ehkä se on tuo kasvottomuus.

Puolilta päivin Tallinnan satamaterminaaliin kiiruhtivat meidän lisäksi myös poliisit. Useampi yksikkö oli paikalla ja jotain sieltä selvästi etsittiin. Minua kylmäsi. Oliko laivalle menossa joku rikollinen? Tapahtuisiko jotain kamalaa? Onneksi järjen ääni seisoi vieressäni. Mies muistutti, että jos jotain pahaa olisi tapahtumassa tai joku superrikollinen laivaan menossa, niin eihän sinne laskettaisi ketään menemään ja olisi ihan toisenlainen operaatio käynnissä. Laivaan päästyäni rauhoituin lihapullalautasen äärellä.

Edessä oli vielä yksi matkan odotetuimmista osuuksista: shoppailu. Olin pakannut mukaani Alkon viinipullokassin. Siinä on tilaa kuudelle pullolle ja nuo kuusi punaviinipulloa olin päättänyt huolella valita. Hajuvesiä tuoksuttelin, mutta mitä ihmettä - en löytänyt sopivaa! Tähän on tultu. Uutuuksia odottaen siis. Huulipunia en edes katsonut, niitäkin on jo niin mittava valikoima, että en jaksanut innostua. Mutta luomivärejä ei ilmeisesti vielä ole tarpeeksi (uskoo, ken tahtoo), nimittäin Chanelin paletti hyppäsi ostoskoriin. Samoin pari vaatetta, vaaleanpunaista ja kivasti kuvioitua. Vedin riskillä ja ostin sovittamatta, en viitsinyt jonottaa koppiin ja muutenkin inhoan sovittelua. Kannatti. Oli nimittäin ihan sopivat. Niin ja muutama levy suklaata, kuinkas muuten.

Vaatteiden tuttua sävymaailmaa.

Reissussa on kiva olla, mutta vielä mukavampi on palata kotiin. Etenkin, kun se koti on Kotkassa. Ai että. Kotiin taisi kaivata joku muukin... Nimittäin se vaaleanpunainen lintu otti ja lähti lentoon. Tippui laatikosta lattialle ja taittoi nokkansa. Voi helkkari!!

Voi kökkö...

Se on lähdettävä uutta lintua hakemaan. Kaksi sinne vielä jäi.

Katariina <3