Kaakon Kamarimusiikki - Alkusoitto ilman musiikkia ja huikea aloituskonsertti Sävelten Sampo

Keskiviikkona polkaistiin Kaakon Kamarimusiikki käyntiin ihan huolella. Ensimmäiset konsertit oli tiistaina Viipurissa tämän vuoden teeman mukaisesti: Musiikki ei tunne rajoja. Aiemman samaan sarjaan liittyvän postaukseni pääsette lukemaan tästä linkistä.

Kamarimusiikin Alkusoitto esittelyineen oli tarkoitus toteuttaa ulkoilmatapahtumana. Puolilta päivin kuuntelin, kuinka vettä tuli taivaan täydeltä. Näin jo sieluni silmin bloggaajan levinneet meikit ja märkänä roikottavat hiussuortuvat. Pinnallisten ajatusten keskelle välähti kuitenkin tietoisuus jostakin naisihmistäkin aremmasta. Nimittäin kamera, se ei kaatosadetta kestäisi. Tihkusadetta manaten lähdin liikenteeseen, sivuhuomautuksena mainittakoon, että olin ajoissa.

Niin sotki suomalainen kesäsade myös tapahtumajärjestäjän suunnitelmat ja tilaisuus siirrettiin pikapäätöksellä kunnanviraston eteisaulaan. Kivasti siihen mahtui yleisö paikalle ja puhujillakin oli oma koroke - virastotalon portaat.

Siru Ahopelto, Bence Boganyi, Ande Niemi sekä oikealla etualalla Jukka Merjanen.

Alkusoitossa jäi musiikit tällä kertaa kuulematta edellä mainittujen kosteiden seikkojen vuoksi. Musiikin puuttumisesta huolimatta minulle jäi tästä tilaisuudesta erittäin hyvä fiilis. Hienoa nähdä kuinka täysillä kaikki ovat mukana, vaivaa ja aikaa säästämättä. Ja se tunnelma, lämpöisempää saa hakea. Liekö tämä sitten se Kaakon Henki, josta olen jo muutaman kerran kuullut mainittavan? Puheiden jälkeen siirryimme itse asiaan, eli ensimmäiseen konserttiin Sammontalolle. Oli sitten se sadekin jo lakannut.

Soittajaa odottaen.

Otin itselleni oikein eturivin paikan. Jännitystä tilanteeseen toi se, että minulla oli nuorimmat lapseni mukana, 5- ja 8-vuotiaat pojat. Tiedossa oli, että konsertti kestää pari tuntia, miten sen jaksaa lapsi istua, kun täytyy olla ihan hiljaa?

Odottelua.

Soittajat saapuivat paikalle ja ensimmäiset sävelet kajahtivat ilmaan. Ihan mieletöntä! Iho kananlihalla itsekseni ihmettelin, että joku oikeasti on joskus vuonna miekka ja kirves säveltänyt nuo teokset ja joku ihan oikeasti osaa ne myös soittaa. Eikä ihan millä tahansa markettipiipittimillä, vaan vanhoilla ja arvokkailla mestaritason soittimilla. Arvostan suuresti.

Ihan hirveä tuska iski, kun tajusin, että konsertin aikana ei todellakaan voi kuvata. Vaikka järjestelmäkamera ei kovin isoa ääntä pidä, niin tunnelman ollessa niin intiimi ja hiljainen, että osioiden välissä olisi se kuuluisa nuppineulan putoaminenkin kuulunut, niin ei siihen hetkeen vain sovi "surrrrr-pip". Siinä kameraa puristaessani sen sitten tajusin: kännykkä! Siitä ei kuulu mitään ääntä kuvatessa ja iPhonen kuvanlaatu on siedettävä.

Jukka Merjanen, Tuomas Turriago sekä Bence Boganyi vauhdissa.
Tomas Nunez-Garces ja Liisa Malmivaara.
Janne ja Liisa Malmivaara.

Konsertissa kuultiin Glinkaa, Sostakovskia ja Beethovenia. Jokaiselta yksi teos, ovat siis pitkiä. Mutta niin siinä sitten kävi, että tämän bloggaajan neitsyys meni kamarimusiikin saralla. Kuunteluelämys oli niin valtavan hieno, että lisää on saatava. Tänään illalla on Rakkauslauluja kesäillassa -konsertti Virolahden kirkossa. Kuten kaikki tietää, on kirkon akustiikka vertaansa vailla. Pakko mennä paikalle kuuntelemaan. Sen jo arvaa, että kananlihalla tulen olemaan monta kertaa. Tunneihminen. 

Jukka Merjanen, Tuomas Turriago sekä Bence Boganyi.
Tomas Nunez-Garces ja Liisa Malmivaara.
Janne Malmivaara.

Konsertin jälkeen uteliaana ihmisenä kurkistin tarkemmin ja katsokaa tekin:

Ei paperinuotteja!! Teos on ehkä vanha, mutta tekniikka on uusinta uutta.
Langaton pedaali. Sellisti tätä käytti, en vain tiedä että mihin...

Jaa että mitenkö lapset jaksoivat istua koko konsertin ajan? Erittäin hyvin, he istuivat hiljaa ja seurasivat mielenkiinnolla ohjelmaa. Todistetuksi tuli, että musiikki vie mennessään ikää katsomatta ja rajoja tuntematta.

Katariina <3

 

Kaakon Kamarimusiikin sivuille pääset tästä linkistä.http://www.kaakkofestival.fi/.