Kauneusakatemia Lumous - pala unelmaa keskellä Kouvolaa

Minulla oli perjantaina ilo päästä Lumottu polku -blogin Annin kutsumana Kauneusakatemia Lumoukseen mielipuuhani äärelle, eli keskelle unelmaista meikkimäärää upotettuna kauniiseen ympäristöön. Anni on Mary Kayn itsenäinen ihonhoitokonsultti.

Totutusta poiketen ajoin Kouvolaan Taavetin kautta, sillä olin luvannut kollegalle kyydityksen. Miten voikin mahtua tiehen niin paljon mutkia? Miten on mahdollista, että ne hitaat kuljettajat jurnuttavat juuri tuollaisilla tieosuuksilla keskellä tietä, muulin lailla itsepäisyyttä huokuen, tilaa ei anneta? Ja kun viimein pääsee ohi, niin muutama kilometri ja edessä on seuraavat jarruvalot... Niistä tilavuudeltaan desin kokoisista sadepisaroista en viitsi edes mainita.

Mutkien ja viivytysten jälkeen pääsin kuin pääsinkin perille asti, siellä Lapaton Anni jo odottelikin. Ja voi veljet sitä studiota, niin paljon kaikkea kaunista. Hihkuin ihastuksesta.

Ihana Anni <3

Kuten tiedätte - rakastan meikkejä, laittautumista sekä kaikkea kaunista. Kauneusakatemia Lumous pitää sisällään tätä kaikkea. Pidän kovasti voimakkaista silmämeikeistä ja sanoinkin Annille, että katsotaan tummia sävyjä. Mieleeni on jäänyt Annin ohje "enemmän väriä ja ylemmäs", halusin nähdä mitä se kohdallani käytännössä tarkoittaisi.

Jokaista meikkaajaa odottaa pöydän ääressä peili ja kattava valikoima meikkejä.

Olin kuvitellut istuvani tuolilla Annin meikatessa minua kertoen samalla vinkkejä. Olin niin väärässä jälleen kerran. Täällä tehdään kaikki itse Annin opastaessa vieressä. Ja tiedättekö, että sehän on hyvä systeemi, sillä tällä tavalla asiat jää mieleen ihan eri tavalla ja näppituntuma siveltimenvetoihin on tosiasia.

Aloitimme pesemällä aamulla tekemäni meikin pois kasvoiltani, jonka jälkeen Anni tottuneella otteella valitsi iholleni sopivat hoitotuotteet, käytimme timewise-sarjaa, jossa on saatavilla kaikki puhdistuksesta hoitovoiteisiin. On muuten todella näppärää, että kosteusvoiteita tarvitsee vain sen yhden, pohjatyö yö- tai päiväkäyttöön tehdään seerumeilla. Meikkivoiteina Mary Kaylta löytyy ihan kevyttä cc-voidetta, mutta itse tykkään punoitukseen taipuvaisen ihoni myötä käyttää peittävämpiä tuotteita. Timewise-sarjan matte-wear istuu iholle täydellisesti jättäen mattapinnan. Muutaman päivän käyttökokemuksella voin kertoa olevani enemmän kuin tyytyväinen tuotteeseen.

Silmämeikin suhteen Anni noudatti toivettani ja kaivoi esille tummat värit. Muutamankin kerran Anni joutui sanomaan, että laita vaan ylemmäs ja enemmän, viimein meni oppi perille... Ripsivärinä olen tähän asti käyttänyt sitä, joka lähtee pois ainoastaan 38-asteisella vedellä. Sinänsä aika kuumaa ja ihoa rasittavaa, mutta tämä on ollut ainoa, joka on minun käytössä leviämättä kestänyt. Halusin kokeilla Mary Kayn ripsiväriä, Anni vakuutti sen kestävän siellä missä pitääkin. Ja arvatkaas mitä... Ei muutes levinnyt, lähti pois vasta meikinpoistoaineella. Anni - laita mulle musta ripsari tulemaan :)

Lopputulos näyttää tältä.

Kuten alussa jo vihjailinkin, on Annin Kauneusakatemia Lumous jotain aivan satumaisen kaunista. Mieletön määrä silmäkarkkia, sormet syyhysi valokuvaamaan. Ja voi veljet, minähän valokuvasin! Seuraavat kuvat osoittavat, että betoninen harmaus ja kouvostoliitto ovat kaukana tästä tilasta.

Oleskeluryhmän kauneutta.
Taustalla Mary Kay - nainen tuotteiden takana.
Löysin tutut kasvot! Myös Kirsikan kukkia -blogin Kiti luottaa Mary Kayn laatuun.

Kiinnostuitko? Varaa Annilta aika omaan konsultaatioon! Ja uskomatonta mutta totta - se ei maksa mitään :) Tosin seurauksena siitä saattaa olla se, että teet ostoksia. Mutta laatu on hyvä ja tuotteet riittoisia ja runsaspigmenttisiä, joten anna mennä vaan. Annin yhteystiedot näkyvät tuossa alla.

Ja mitäkö tarttui minun mukaan?

Kattava valikoima ihonhoitoa.
Luomivärit, poskipuna ja uutena tuttavuutena minulle hohdepuuteri poskipunan yläpuolelle laitettavaksi. Ja toki uusi huulipuna, kuinkas muuten...

Katariina <3