Kettumaisen hyvä valokuvausreissu

Ideat ei kuulkaa ihan äkkiä lopu. Osa niistä on ihan pähkähulluja, mutta kuitenkin toteuttamiskelpoisia. Tässä on jo jonkin tovin verran kaivattu kettuja valokuvattavaksi, viimeisestäkin punaturkin vilahduksesta on jo niin pitkä aika, että toivo alkoi olla mennyttä. Apuun tuli sosiaalinen media ja takuuvarma kohdevinkki. Kettujen pesärauhan vuoksi en kohdetta tarkemmin kerro, mutta yhteen suuntaan matkaa tuli yli 350 kilometriä...

Koska ketut liikkuvat silloin, kun ihmiset nukkuvat, tarkoitti se sitä, että mestoilla täytyisi olla ennen auringonnousua. Ja koska matka oli pitkä, tarkoitti se puolestaan sitä, että yövuoro auton ratissa olisi tosiasia. Olen todella huono nukkumaan varastoon, niin myös nyt. Varttia pidempään eivät silmät kiinni kestäneet.

Kovin hiljaista oli liikenne, vain minä ja rekat - sekä jätti-iso karkkipussi. Mukava oli ajella kesäyössä, sillä pimeää aikaa ei kauan kestänyt, eikä sekään pimeys ollut sitä talvella niin tutuksi tullutta säkkimallia. Koska kuljettaja oli pirteä ja skarppi, matka eteni yhden pysähdyksen taktiikalla. Kuitenkin puoli tuntia ennen kohdetta oli pakko hetkiseksi jalkautua. Tuoksui kesäyöltä, vaikka kylmä kosteus hiipikin lupaa kysymättä iholle. Vaan kylläpä siinä piristyi.

Matkan varrella happihyppelyllä piristymässä.

Perillä kohteessa olin ennen puolta kolmea. Auringonnousuun oli vielä aikaa, mutta yllätys oli suuri - ketut olivat jo liikkeellä! Vielä oli niin hämärää, ettei kamera pystynyt kunnolla kuvaamaan. Täytyi odottaa. Nyt olisi mahdollisuus nukkua. Huikeat kymmenen minuuttia sain sikeitä vedetyksi.

Viimein oli niin valoisaa, että oli aika siirtyä kuvauspaikalle. Kerrottakoon tässä vaiheessa, että kuvat on otettu pitkällä objektiivilla kettuja häiritsemättä. Ja tuli muutes hienoja ruutuja, vaikka itse kehunkin.

Väsynyt ketunpoikanen unten mailla.
Leikin aika.
Taakse poistu!

Voi mikä fiilis tuli tästä, ei ollut mikään turha reissu. Kello oli kuusi aamulla, aamukahvin aika siis. Että voikin olla pahaa yön termarissa seissyt kahvi, juomatta jäi. Tällä kertaa sai riittää pelkkä kahvin tuoksu.

Aamupalaleipä ja älyttömän pahaa kahvia...

Aamukahvilla istuskellessa kävi auton takana oranssi vilahdus. Se oli emokettu! Tähän asti oli näkynyt kolme poikasta, äippä oli ruuanhankintamatkalla. Kamera tanaan ja katse pellolle, siellä se äitee viiletti hiiri suussaan.

Kovin näyttää surkealta tämä emo verrattuna poikasiin. Karvat lähtee ja pää roikkuu, se onkin kovaa hommaa tuo äitiys. Minä jos kuka sen tiedän...

Kettuemon jälkeen oli kaikki nähty ja kuvattu. Oli aika suunnata kotiin - niii-in, takaisinkin piti ajaa. Puolessa välissä pysähdyin, nyt piti saada kunnon kahvit. Tuore munkkirinkeli huusi nimeäni lasikuvun alla, pakkohan sellainenkin oli ottaa.

Kotimatkan herkut.

Kyllä voikin kahvi maistua hyvältä. Ja niin tuli taas naiseen virtaa, että suunnittelemani pienet unet tuntuivat kaukaiselta ajatukselta. Reilun kolmen vartin ajomatkan päässä kotoa alkoi painostaa siihen malliin, että oli pakko ajaa auto levikkeelle ja heittää selkänoja makuuasentoon. Kuitenkin jo vartin kuluttua säpsähdin hereille ja ajelin kotiin. Ajatuksena oli nukkua muutama tunti, mutta olin niin liekeissä onnistuneesta reissusta, että alle tuntiin jäi ne unet. Samoilla silmillä mentiin iltaan asti. Tällä kertaa ei ollut mitään vaikeuksia saada itseä aikanaan peiton alle, yökukkuja oli kohdannut voittajansa.

Katariina <3